Pelkoa runollisesti

Lukuaika: < 1 minuutti

Pelkoa runollisesti

Arvostelussa Herta Müllerin kirja Tänään en halunnut tavata itseäni.

Nuori nainen matkustaa raitiovaunussa valtiollisen poliisin kuulusteluun. Matkalla hän katselee muita matkustajia ja miettii oman elämänsä tapahtumia. Vuosista ja vuosikymmenistä toisiin hypitään vailla aikajärjestystä.

Herta Müller punoo poukkoilevista tapahtumista lopulta yhtenäisen tarinan, joka kertoo elämästä diktatuurivaltiossa alituisen pelon vallassa. Pelon, jota täytyy hallita ja jonka kanssa on elettävä.

Tiettyä tapahtumapaikkaa tai -aikaa ei suoraan mainita. Edellisissä teoksissaan kirjailija, Romanian saksalaisvähemmistöön kuuluva Müller on kuitenkin käsitellyt paljon Nicolae Ceau?escun aikaa.

Müller vaatii keskittymistä, paikoin uuvuttavan paljon. Runollinen, kuvaileva, kysymys- ja huutomerkkejä vailla oleva teksti tuntuu aluksi yhdeltä valtavalta pötköltä, tekstitunnelilta, jonka päässä ei näy valoa. Kirjaan jää silti koukkuun, sillä tekstin runollisuus tekee siitä erilaisen.

Mässäilemättömyys on ahdistavaa ja saa aiheet tuntumaan monin verroin karmaisevammilta. Kirjan luettuaan ymmärtää, miltä elämä ja arki tuntuisivat, jos yleistunne olisi pelko – jos joutuisi miettimään kaiken, mitä sanoo ääneen.

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni. Tammi 2010. 242 s. Neljä tähteä.

Valpuri Alanen

  • 13.12.2010