Kirjan päähenkilö, Oskar Ukkonen, mies, joka nukahti kävellessään, osoittautuu humalaista lukijaansa nokkelammaksi mieheksi.

Helsingin taiteidenyönä sain Ysibaarissa käteeni kirjan. Lehteilin hetken ja totesin: huonoja runoja. Saman tien minulle kerrottiin, että kirjailija, Lamppu Laamanen, istuu vieressäni. Kolme viikkoa myöhemmin luen kirjaa neljättä kertaa saman illan aikana ja nauratan tyttöystävääni sen kekseliäillä sanaleikeillä.

Kirjan päähenkilö, Oskar Ukkonen, mies, joka nukahti kävellessään, osoittautuu humalaista lukijaansa nokkelammaksi mieheksi. Siinäkin, että kirja on vain yksi, 33-sivuinen runo hänen elämästään, ja ennen kaikkea siinä, että se vaatii lukijalta enemmänkin käytännöllistä terävyyttä kuin lyyristä antautumista.

Nyt istun Lamppu Laamasen kanssa Ravintola Sea Horsessa ja olen tyytyväinen siitä, ettei hän muista minua. Kuulun selvästi ihmisryhmään, joka saa Lampulta pahimmat sapiskat, “lukutaitoisiin, jotka eivät ymmärrä kirjoitettua ja puhuttua sanaa”. Heille saattaa käydä huonosti. Lamppu lukee kirjasta esimerkin: kaikki te lukutaitoiset / ottakaa tiukka ote talonkirjasta / ja kokoontukaa torille / huvilani puutarhaan // sinne tulee norsu / joka talloo teidät hengiltä // minä katson ikkunasta.

Kaljatuopin huvetessa sisälukutaidoton tyhmyri saa onneksi minun kannaltani armollisia piirteitä. Tyhmyri tarkentuu paperiauktoriteetiksi, mieheksi vailla muita ominaisuuksia kuin päästötodistusta. Mikään ei vituta Lamppua enempää kuin hän ja hänen pomonhuoneensa, jonka ovessa on valtava varattu / kyltti // istuu siellä vintillä / sanoo irti ja on kaikesta erossa.

Näissä tunnelmissa Lamppu valitsee lehdessä julkaistavaksi kirjansa provokatiivisimman jakson, Oskar Ukkosen protestin tyhmiä ihmisiä vastaan.

Lamppu katsoo ikkunasta Kapteeninkadun kulkijoita ja toteaa suurimman osan taiteilijoista nurkkakuntaisiksi. Hän katsoo tekstinsä lähtevän rockperinteestä, eikä hän tietoisesti kirjoita mihinkään runouden traditioon. Hänen kaksi edellistä kirjaansa kertovat jo paljon siitä, mistä on kysymys: kirja Dave Lindholmista sekä Tavastia-klubin historiaa romaanimuodossa.

”Yhdyn Dave Lindholmin väitteeseen siitä, että runoilijat ovat heikkoja paskahousuja. Rocktraditioon kuuluu suoruus ja avoimuus.”

Uusimman runokirjan ensimmäinen lause syntyi baaritiskillä: Oskar Ukkonen lähti kiertämään / divareita / eikä koskaan palannut. Runon kylkiäiseksi Lamppu on piirtänyt spriitussilla joukon ”pienrealistisia” kuvia, niin kuin hän niitä itse nimittää. Lisäksi kirjassa kulkee kolmas taso: lähes tyhjillä sivuilla on säkeenpalasia, joista hahmottuu loppua kohti oma runonsa.

”Aluksi oli tarkoitus jättää sivut tyhjiksi lukijan muistiinpanoja varten, mutta päätinkin kirjoittaa niihin runon. Laskin montako tyhjää sivua oli ja kirjoitin sopivan pituisen.”

Lamppu sanoo kirjoittaneensa kirjan kahdelle lukijakunnalle, itselle ja muille. Omaksi iloksi tekstissä on kätköjä, jotka avautuvat kahden kielen kautta: päähenkilö Oskar Ukkonen (det åskar = ukkostaa) on itsensä kaksikielinen toisto. Samaa käytäntöä toteuttavat ilmaisut ”julmat jouluruuat” tai ”arvet perintönä”.

Muiden iloksi teksti sisältää tiheästi vähemmän peiteltyjä sanaleikkejä, neologismeja ja uuteen uskoon väännettyjä fraaseja. ”Tämä kielellä leikkiminen ja nokkeluudet on ominaisuus, josta minua haukutaan ja kehutaan. Haukkujat ovat yleensä niitä, jotka eivät itse keksi samanlaisia.” Kielen tuoreuttamiseen liittyy myös tärkeä missio: ehkäistä lukutaidottomuutta, ilmaisujen luutumista.

Tuoppi on loppu. Lamppu on sanonut sanottavansa ja vetää nahkatakkia ylleen. Viimeiset sanat hän käskee kirjoittamaan muistiin: ”Yhtään runoa en ole tekemällä tehnyt, Ich komme sanoo runo kun se on tulossa.”

oskar ukkonen juo viinaa

ja jyrisee

se on mun protesti

kun mä kusen laiturilta mereen

se on mun protesti

tyhmiä ihmisiä vastaan

jotka on niin tyhmiä

että uskoo olevansa viisaita

te ootte mulle silkkaa sianruokaa

matalia apinoita

joille kellari on pilvenpiirtäjä

ilman hissiä

ämpärillinen älyä valuu niin

siististi

siivilän läpi saatana

ja lammen rannalla runkataan

ja syödään suolaruutanaa

äitimaa

sulla on oikeus kohtuus

näillä saloilla ei arvoja pilkata

perkele

Lamppu Laamanen

Lamppu Laamanen: Mies joka nukahti kävellessään. Like.

Jukka Viikilä