Vuonna 2011 Suomi osti Kazakstanista lähes 270 miljoonalla eurolla öljyä. Saman vuoden joulukuussa Zhanozenin öljykaupungissa poliisi avasi tulen kohti lakkoilevia öljytyöläisiä. Kukka Ranta vieraili verilöylyn tapahtumapaikoilla viime syksynä. Mustalasiset miehet seurasivat mukana.

Imaamin laulu täyttää tyhjän autiomaan. Istun hiekalla viikkoa aiemmin haudatun 21-vuotiaan Alexandr Bozhenkon tuoreen hautakummun edessä, keskelle aavikkoa rakennetun hautausmaan laidalla.

Nuorimies murhattiin lokakuussa 2012. Hän oli Kazakstanin öljyalueella vuosi aiemmin tapahtuneiden poliisin tekemien kidutusten avaintodistaja.

Kesken rauhallisen hautarukouksen hautojen takaa kurvaa tumma auto. Se pysähtyy suoraan eteemme. Huomaan käsieni tärinän ja otan viimeisen kuvan ennen kuin mustalasiset miehet kiirehtivät luoksemme. Pelkään heidän takavarikoivan kamerani.

Olen työparini, toimittaja Oksana Tšelyševan kanssa Open Dialog Foundation -ihmisoikeusjärjestön kutsumana Kazakstanissa. Tapaamme viikon aikana oppositioliikkeen jäseniä, riippumattoman median tekijöitä ja öljytuotantoalueen asukkaita.

Seurueeseemme kuuluvat oppaanamme toimiva paikallinen toimittaja Zarina sekä latvialainen valokuvaaja Maris Morkans. Lisäksi mukanamme on Alexandr Bozhenkon ystävä Marat sekä taksikuskimme Nurasyl.

Venäjän, Kiinan, Kirgisian ja Uzbekistanin naapurissa sijaitsevan 17,5 miljoonan asukkaan Kazakstanin arvioidaan pian nousevan maailman kymmenen suurimman öljyntuottajan joukkoon. Autoritaarinen presidentti Nursultan Nazarbajev on hallinnut maata vuodesta 1991 lähtien.

EU on Kazakstanin tärkein kauppakumppani. Öljyviennistä 40 prosenttia suuntautuu EU:hun ja kaupan odotetaan kasvavan kiihtyvästi lähivuosina. Vuonna 2011 Suomi osti Kazakstanista lähes 270 miljoonalla eurolla öljyä: enimmäkseen jalostettuja öljytuotteita autoilijoiden tarpeisiin. Öljytuotteita maahantuovat muun muassa Teboil ja Neste Oil.

Keväällä 2011 Zhanaozenin kaupungin öljytyöläiset menivät lakkoon vaatiakseen parempia työoloja. Yhteensä 15 000 ihmistä osallistui työnseisaukseen kolmella eri tehtaalla.

Kuukausi toisensa jälkeen lakkolaisia erotettiin, heitä edustaneita asianajajia pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen. Lakkojohtajien koteja poltettiin. Myös perheenjäseniä uhkailtiin. Ihmisiä pahoinpideltiin ja murhattiin, Human Rights Watch raportoi.

Silti lakkolaiset pysyivät asemissaan. Kun lakko alkoi tuntuvasti vaikuttaa öljytuotantoon, otteet kovenivat.
Joulukuun 16. päivänä 2011 poliisi avasi tulen kohti väkijoukkoa. Kaupunkiin tuotiin junalasteittain poliiseja ympäri Kazakstania sekä lavasteeksi ”huligaaneja” muilta paikkakunnilta.

Kaupungissa kuoli virallisten tietojen mukaan 17 ihmistä, mutta kaupunkilaisten mukaan kuolleiden määrä on lähemmäs sata. Ruumiita piiloteltiin muihin kaupunkeihin.

Kyynelkaasun ja luotisateen täyttämässä öljykaupungissa kuka tahansa ulos uskaltautunut saattoi joutua poliisiaseman kellariin kidutettavaksi. Ihmisiä yritettiin pakottaa allekirjoittamaan todistuksia, jotka tukivat poliisin versiota tapahtumista. Poliisit kiduttivat ja raiskasivat kiinniotettuja kuukausien ajan, kertovat Human Rights Watch ja Open Dialog Foundation. Tapaamamme paikalliset vahvistavat kertomukset.

Nyt mustalasiset miehet istuvat hautausmaalla vieressämme. Aurinkolasit kuoriutuvat pois. Pyrin välttämään katsekontakia.

Hautarukouksen päätyttyä miehet tulevat lähemmäs ja kättelevät tuijottaen syvälle sisuksiin. Tuntuu kuin kaikki kulkisi hidastettuna. Miehet jäävät kiertämään takanamme olevia tiilestä rakennettuja hautoja.

Suuntaamme rauhallisesti kohti autoamme. Musta auto kurvaa ohitsemme ja katoaa kulman taakse.

Ajamme läpi autiomaan öljynporaustornien, kohti Zhanaozenin kaupunkia. Käännymme kaupunkiin johtavalle pitkälle päätielle, ja samalla näemme tumman auton odottamassa meitä.

Mustalasinen mies seisoo tien reunassa. Hänen pistävä tuijotuksensa lävistää tuulilasin.

Sivupeili paljastaa, ettei meitä seurata.

Ajamme helpottuneena kaupungin pääkadulle johtavalle sivutielle. Pysähdymme hetkeksi tien sivuun hautaustoimiston eteen, jotta Marat voi tilata Alexsandrille muistokiven.

Hetkessä eteemme kurvaa auto ja sen perään poliisiauto, koko väylä tukkiutuu. Ulos työntyy iso mies univormussaan. Kuskimme tunnistaa hänet Zhanaozenin tieliikennepoliisin päälliköksi. Sama mies selitteli kazakstanilaiselle medialle tapahtumia joulukuun 2011 verilöylyn jälkeen.

Poliisipäällikön katse on julmin, jonka olen koskaan nähnyt.

Taksikuski tuuppaa salamannopeasti Maratin auton perälle suojaan. Taksin ympärille ilmestyy parikymmentä ihmistä.
Muutamat heistä ovat treenattuja musta-asuisia miehiä, jotka kiertävät ympäri taksia ja tuijottavat ikkunoista sisään.

Epäilemme heidän olevan osa salaista poliisia, kuten hautausmaan miehet.

Istumme hiljaa ja odotamme. Poliisipäällikkö pysyy kauempana ja puhuu jatkuvasti puhelimeen. Virka-asuinen poliisi avaa taksimme sivuoven ja kurkkaa sisään.

Kuluu tunti. Autojono takanamme kasvaa.

Suurin huoli on, että poliisi vie Maratin tai Zarinan mukanaan jonnekin poliisiasemalle painostettavaksi, tai että meiltä takavarikoidaan muistiinpanovälineet tai kamerat.

Yhtäkkiä poliisiauto peruuttaa, motti avautuu ja pääsemme jatkamaan matkaa.

Paikallisille riippumattomille toimittajille, oppositioliikkeen jäsenille ja ihmisoikeusaktivisteille seuraaminen ja uhkailu ovat arkipäivää. Pelkoa levitetään usein ahdistelemalla lähiomaisia. Jos kadulla humalainen mies hyökkää väkivaltaisesti toimittajan kimppuun, on kyseessä useimmiten maksettu tilaustyö.

Vainon kohteeksi ovat joutuneet erityisesti Zhanaozenin lakkoaallosta ja sen seurauksista raportoineet toimittajat ja aktivistit.

Ajamme takaisin aavikolle. Ilta alkaa hämärtää, ikkunassa vilisee äärimmäisyyksiin jatkuva öljyinfrastruktuuri.

Suuntaamme 150 kilometrin päähän 12 000 asukkaan Shetpen kaupunkiin, joka on joukkomurhan toinen, vaietumpi näyttämö.

Joulukuun 17. päivänä 2011 shetpeläiset alkoivat ihmetellä, etteivät heidän omaisensa saapuneet öljytuotantoalueelta kotiin. Kännykkäverkko oli suljettu.

Shepten läpi kulki mellakkapoliisien täyttämiä junia Zhanaozenin suuntaan. Yksi junista pysähtyi Shetpheen, ja poliisit astuivat ulos. Väkijoukko kerääntyi ihmettelemään asemalle. Yllättäen poliisit avasivat tulen heitä kohti.

Juuri ennen Shetpeen saapumista meitä odottaa keskellä aavikon autiota tietä poliisiauto. Pysähdymme. Kuski kaivaa auton paperit ja neuvottelee ulkona pitkään. Odotamme. Poliisi tulee luoksemme ja avaa oven, istumme hiljaa. Ovi sulkeutuu ja matka jatkuu.

Ihmiset ovat odottaneet meitä useita tunteja. Olemme ensimmäinen toimittajien ryhmä, jolle kaupunkilaiset uskaltavat puhua. Kuljemme rapistuneeseen rivitaloon. Hämärässä huoneessa istuu kymmenisen henkilöä, jotka kertovat väkivallasta. Pöydälle on levitetty lehtileikkeitä, raportteja ja valokuvia.

Shetpheläiset alkavat kertoa, kuinka luodit halkoivat kaupunkia myöhään yöhön saakka. Useat loukkaantuivat, toiset joutuivat sattumanvaraisesti kiinniotetuiksi ja poliisien kiduttamaksi, paikalliset kertovat edelleen hämmentyneinä.

Vieressämme istuu perheellinen mies, joka invalidisoitui poliisin luodeista. Surun vakavoittama isä pitää kädessään poliisien tulituksessa kuolleen 30-vuotiaan poikansa kuvaa ja poistuu, kun ei kestä enempää. Nuori nainen itkee pöydän päässä. Hänen veljensä tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen syytettynä mellakointiin osallistumisesta.

Ajamme kohti majapaikkaamme Aktaun kaupungissa pimeän autiomaan läpi.

Latvialaisen valokuvaajamme valtaa paniikki. Koen itse pakottavan tarpeen ottaa yhteyttä johonkin ja kertoa sijainnistamme, mutta autiomaassa ei ole kenttää.

Muistan Oksanan kertomuksen ystävästään Anna Politkovskajasta. Politkovskaja oli vuonna 2001 haastattelemassa siviilejä Khatunin kylässä Tšetšeniassa. Paluumatkalla sotilaat nappasivat toimittajan mukaansa ja hän katosi useiksi päiviksi.
Politkovskaja hakattiin ja kaikki aineisto takavarikoitiin. Pian jokainen hänen haastattelemansa ihminen oli tapettu.

Pian matkamme jälkeen, marraskuussa 2012 Kazakstanin syyttäjänlaitos julisti käytännössä maan koko itsenäisen median ja myös oppositiojärjestöt syylliseksi ääriajatteluun. Useimpien toimittajien oli pakko lopettaa työnteko. Jouluna salainen poliisi tunkeutui hallituksen korruptiosta kirjoittaneen Respublika-lehden toimistoon, takavarikoi työvälineitä ja sulki toimituksen.

Respublika on vaihtanut nimeään useita kertoja jatkuvan väkivallan uhan takia. Kun tuoreen lehden toimitus avattiin 2002, odotti työntekijöitä karmea yllätys: ovessa roikkui koira, jolta oli leikattu pää irti. Ruuvimeisselillä koiranraadon kylkeen oli jätetty viesti: ”Ensi kerta ei jää tähän”. Seuraavana yönä toimisto oli poltettu poroksi.

__________

Auttajan ABC

Autoritaarisissa maissa usein tiedon jakaminen tuo ainoan toivon muutoksen mahdollisuudesta.

Ne ihmiset, jotka jakavat kriittistä tietoa vallanpitäjistä, ihmisoikeusrikkomuksista ja opposition toiminnasta, elävät todellisessa vaarassa.

Siksi autoritaarisissa maissa työskentelevän toimittajan tai aktivistin tulee perehtyä siihen, miten ihmisiä haastatellaan turvallisesti ja miten mukana kulkeva aineisto suojataan. Kyse voi olla ihmisten hengestä.

Aihetta tutkineen tietokirjailija Hanna Nikkasen vinkit autoritaarisissa maissa työskenteleville:

• Tee muistiinpanot kynällä paperille.

• Keksi koodinimet haastateltaville.

• Merkitse yhteystiedot eri paikkaan kuin vastaukset.

• Haastateltaessa ja matkatessa salaiseen tapaamiseen irrota puhelimen akku salakuuntelun ja paikantamisen estämiseksi.

• Salaa kovalevyjen tieto esim. TrueCrypt-ohjelmalla, pilvipalvelun tiedostot BoxCryptorilla tai USB-tikut PenProtectilla.

• Avaa uusi, anonyymi ilmaissähköpostiosoite RiseUp- tai Hushmail-palvelussa tai suojaa sähköpostisi PGP-salauksella.

• Kun selaimen osoitekentässä lukee HTTPS, ei vain HTTP, esim. sähköpostin ja sosiaalisen median käyttö on turvallisempaa.

• Vältä yleisiä Internet-kahviloita jos voit, käytä omaa läppäriä julkisten koneiden sijaan.

• Piilota suojatut kansiot viranomaisten katseelta, tulli saattaa pyytää salasanaa – suojatut kansiot on mahdollista piilottaa näkyvistä.

• Opettele Internet-tietoturvan perusteet: fi.fiflossmanuals.net

Kirjoittaja on freekuvaaja ja tutkiva toimittaja, joka on keskittynyt rakenteellisen köyhyyden, syrjäytymisen ja ihmisoikeusrikkomusten tutkimiseen.

Jutussa esiintyvien kazakstanilaisten nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Dokumenttielokuva ”Zhanaozhen – The Unknown Tragedy” eduskunnan Kansalaisinfossa tiistaina 12.3. kello 13. Paikalla mm. kazakstanilainen journalisti Igor Vinjavski sekä pidätetyn oppositiopoliitikon Vladimir Kozlovin vaimo Alija Turusbekova. Lisää tietoa tapahtumasta tästä.

Open Dialog Foundation odfoundation.eu

Kukka Ranta