Meksikon Oaxacassa laaja liike pyrkii korvaamaan väkivaltaisen hallinnon demokratialla.

Pieni tyttö tavaa seinämaalausta. ”Äiti, mikä on APPO?”

On erinomainen hetki pohtia tätä kysymystä samaan aikaan kun APPO:n jäsenet ja Meksikon liittovaltion poliisi mellakkavarusteissa ovat vastakkain muutaman sadan metrin päässä, kaupungin keskusaukiolla.

Lounais-Meksikossa sijaitseva Oaxaca, kaunis 300 000 asukkaan turistikaupunki, on ydinkeskustan ulkopuolella aavemaisen hiljainen. Koko aamun radiossa on lueteltu edellisenä yönä kadonneiden nimiä. Siitä huolimatta kadulla tulee vastaan naisia, jotka lähtevät hymyillen mielenosoitukseen.

Oaxacassa on toiminut jo viiden kuukauden ajan laaja liike, joka vaatii ihmisoikeusrikkomuksista ja korruptiosta syytetyn kuvernöörin Ulises Ruiz Ortizin eroa. Oaxacan osavaltio on luonnonvaroiltaan rikas, mutta kaupunkilaisten mukaan rikkaus on mennyt kuvernöörin kautta vääriin taskuihin.

Ruizin aika vuoden 2005 alusta on ollut pelon aikaa. Järjestöjen johtajia on pidätetty ja murhattu mielivaltaisesti. Oaxaca on alkuperäiskansojen keskus. Ruiz, itsekin misteekki, on vainonnut yhtä lailla alkuperäiskansojen vaikuttajia. Ruiz on pyrkinyt rajoittamaan myös tiedotusvälineitä. Kesällä oaxacalaisen Noticias-päivälehden toimitukseen tunkeutui siviilipukuisia miehiä, jotka ampuivat ympäriinsä. Ihme kyllä, pelottelusta huolimatta kaupunkilaiset eivät suostu pelkäämään.

Toukokuussa Oaxacan osavaltion 70 000 opettajaa ryhtyi lakkoon. Opettajat vaativat koulutuksen tason parantamista, ja elinkustannuksia vastaavia palkkoja sekä vastustavat koulutuksen yksityistämistä. Kun kuvernöörin miehet häätivät lakkoilevat opettajat kaupungin keskustasta aseilla tulittaen, lakko laajeni suureksi liikkeeksi. Liikettä koordinoi APPO, Asamblea Popular de los Pueblos de Oaxaca eli Oaxacan kansojen kokous. Siihen kuuluu 365 järjestöä, opettajien ammattiosasto sekä satoja tuhansia osavaltion asukkaita.

Keskusaukio on ollut kesästä asti APPO:n hallussa, ja se on koristeltu sadoilla banderolleilla. Lakkoilevat opettajat istuvat keskusaukiolle tuomillaan tuoleilla. Kaikki naiset näyttävät tekevän kirjailutöitä.

Lähes jokaiseen kaupungin taloon on maalattu kuvernööriä pilkkaavia iskulauseita. ”Häivy, pahainen koira”, tai ”Ulos murhaaja”, ovat yleisiä kirjoituksia. Kaupungin seinillä toistuvat graffitit, jotka esittävät rottaa ja symboloivat kuvernööriä.

Kun oaxacalaisilta kysyy heidän toiveitaan, kaikki tuntuvat antavan täsmälleen saman vastauksen: ”Haluamme päästä eroon Ulises Ruizista”. Jatkosta on vaikea saada vastauksia. ”Tässä liikkeessä meillä ei ole puolueita, emme ole täällä minkään muun puolueen vuoksi”, tuntuvat kaikki vastaavaan, lakkoilevista opettajista asunalueilla öisin barrikadeja pitäviin tavallisiin ihmisiin.

Oaxacan liike on tavattoman laaja. APPO on pitänyt kesästä asti hallussaan kaupungin keskeisiä hallintorakennuksia. Viime elokuussa 2 000 oaxacalaista naista valtasi televisioaseman, ja liikkeen jäsenet valtasivat 12 radioasemaa, joista ovat pitäneet hallussaan yhden. Radio Universidad on ollut liikkeen keskeinen kommunikaatioväline.

Siitä, mikä APPO tosiasiassa on, on vaikeaa saada vastauksia. ”APPO on kansa” tai ”Me kaikki olemme APPO” ovat yleisimpiä vastauksia. APPO toimii pienissä ryhmissä, jotka lähettävät edustajansa suurempiin kokouksiin. Liikkeen tukijat vakuuttavat sen toimivan demokraattisesti.

Toisin kuin kansainvälinen media on väittänyt, liikkeen elinaikana noin 20 sen jäsentä on menettänyt henkensä. Murhista kerrotaan paikallisissa lehdissä aina samalla tavalla.

”Yöllä barrikadeille tuli auto, josta tuli ulos siviilipukuisia miehiä, jotka ampuivat silmittömästi.” Surullista kyllä, Oaxacan tilanne sai kansainvälistä huomiota vasta, kun Ruizin palkkamurhaajat ampuivat kuoliaaksi amerikkalaisen, IndyMedialle kirjoittavan toimittajan Bradley Willin. Erityistä Willin ja samassa tilanteessa kuolleiden kahden paikallisen opettajan murhissa oli se, että ne tapahtuivat keskellä päivää.

Will teki dokumenttia Oaxacan liikkeestä, ja oli tuttu kasvo kaupungin keskusaukiolla. Meksikossa ulkomaalaiset eivät saa karkotuksen uhalla sekaantua maan sisäpolitiikkaan, mutta Will teki dokumenttia tilanteesta avoimesti.

Willin murha johti yllättäviin seurauksiin. Sen sijaan, että Meksikon presidentti Vicente Fox olisi lähettänyt Oaxacaan joukkoja hillitsemään kuvernöörin palkkamurhaajia, hän lähetti kaupunkiin liittovaltion poliisin taltuttamaan mielenosoitukset.

Mellakkavarusteiset poliisit siirsivät mielenosoittajia keskusaukiolta puskutraktoreilta, ja mielenosoittajat polttivat autoja ja busseja. Sunnuntaina 29.10. luoteihin kuoli yksi opettaja, sairaanhoitaja ja 12-vuotias lapsi, mutta Noticias raportoi mielenosoittajien ottaneen yhden poliisin kiinni.

Maanantaina mielenosoituksessa oli jälleen tuhansia ihmisiä ja voitokas tunnelma.

”Ya cayó, ya cayó, Ulises ya cayó” eli ”Jo kaatui Ulises”, huusivat mielenosoittajat.

Voittoisaan tunnelmaan sekoittuu huolta. Seuraavana päivänä alkaa kuolleiden päivän juhlinta. Yleensä se on iloinen juhla, jolloin muistetaan kuolleita läheisiä. Nyt kaupungin pääkirkon edessä tullaan muistamaan kuolleita liikkeen jäseniä, ja toivotaan, etteivät liittovaltion tai Ruizin joukot aiheuta lisää muistettavia.

Anna-Reetta Korhonen