Dokumentin ja fiktion rajamailla kulkeva elokuva näyttää, miten demokratiaa myydään kuin limua.

Chileä vuoden 1973 sotilasvallankaappauksesta lähtien terrorilla hallinnut Augusto Pinochet joutui kansainvälisen paineen vuoksi järjestämään jatkokaudestaan kansanäänestyksen vuonna 1988.

Pinochetin vaalivoiton piti olla aivan selvä, joten kansallisella televisiokanavalla annettiin kuukauden ajan päivittäin vartin verran aikaa sekä Pinochetia tukevalle että vastustavalle kampanjalle. Näin Chilen hallinto halusi antaa muulle maailmalle mielikuvan tasapuolisuudesta.

No kuvaa Pinochetin vastustajien valmistautumista kansanäänestykseen mainostoimistossa työskentelevän nuoren juipin, René Saavedran, näkökulmasta.

Lopputulos on hämmentävä. Demokratia pelastetaan mainoksista tutulla mielikuvamarkkinoinnilla ja positiivisella tulevaisuuteen suuntaavalla viestinnällä eli samoilla keinoilla kuin kansalle myydään limonadit tai urheiluautot.

Elokuva kulkee dokumentin ja fiktion rajamailla, kun kuvaustekniikka on sama kuin uutisissa vuonna 1988. Näin autenttinen arkistokuva sekoittuu luontevasti tarinan sisään. Todelliseen no-kampanjaan osallistuneet kritisoivat elokuvaa siitä, että se jätti pois kaikki muut kampanjan osa-alueet.

Toisaalta mainosfilmeissähän maailma on aina yksinkertaisempi kuin totuus.

No nähdään Helsingin Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla 19.–29.9.2013. Aikataulut löytyvät osoitteesta hiff.fi.

Neljä tähteä.

Jari Hanska