Näkymä sellutehtaalta

Lukuaika: 3 minuuttia

Näkymä sellutehtaalta

Sellua ei voi syödä. Brasilian kylät tyhjenevät, kun maissi, maniokki & pavut jäävät eukalyptusplantaasien alle Pohjoismaiden julkisella tuella.

Eukalyptuspuiden jono katoaa kaukaisuuteen, puita riittää niin pitkälle kuin silmä kantaa – ne kohoavat ympärillä kuin tornit. Rungot jököttävät piikkisuorina ja paljaina, oksia puissa ei juurikaan ole.

Viljelyalueen sisällä on aavemaisen hiljaista. Yksikään lintu ei laula eikä muitakaan eläimiä näy. Merkit elämästä ovat kadonneet, jäljellä ovat vain puiden säännölliset rivit. Puurivien välissä ei kasva mitään paria yksinäistä ruohonkortta lukuun ottamatta.

Ajamme suurelle avohakkuualueelle, jossa koneet poistavat puita kevyen näköisesti. Kaikki puut ovat samanikäisiä ja samaa lajia, joten ne ovat alttiita tuholaisille ja sairauksille, niinpä niihin on ruiskutettava säännöllisesti kemikaaleja.

Istutukset kuuluvat Veracel-yhtiölle, joka on rakentanut valtavan uuden sellutehtaan Bahian osavaltioon Brasiliassa. Tehdas on ruotsalais-suomalaisen sellujätin Stora Enson ja brasilialaisen Aracruzin yhteisyritys. Se aloitti toimintansa vuonna 2005.

Euroopan Investointipankki EIB lainasi Veracelin hankkeeseen yhteensä 110 miljoonaa dollaria. Pankki odottaa sellutehtaan ”tuovan alueelle työpaikkoja ja merkittävää taloudellista hyötyä”.

Todellisuudessa Veracelin tehdas työllistää 400 henkeä. Hankkeen kustannukset olivat 1,25 miljardia dollaria, kukin työpaikka on maksanut siis 3,15 miljoonaa. Samalla tuhansilta ihmisiltä katosi toimeentulo, kun he menettivät viljelymaansa puupeltojen perustamista varten.

Pysähdymme yhteen kylään, tai siihen, mitä siitä on enää jäljellä. Kyläläiset kertovat, että monet asukkaista ovat muuttaneet pois sen jälkeen kun eukalyptukset saapuivat 18 kuukautta aikaisemmin.

”Täällä ei ole enää töitä, eikä eukalyptuksista saa rahaa”, yksi kyläläisistä kertoo. Paikallisen sekatavarakaupan myynti on pudonnut 80 prosenttia.

Asukkaat esittelevät meille hautausmaan, tai pikemminkin hautausmaantyngän. Veracel istutti puut aivan kalmiston reunaan asti ja otti jopa osan hauta-alueesta käyttöön.

Eukalyptusrivit ympäröivät hautoja joka puolelta. Päästäksemme paikan päälle ajamme puurivien välissä.

Kylän lähellä virrannut joki on kuivumassa. Viljelmien kemikaalit ovat saastuttaneet veden. Työntekijät pesevät traktorit joessa ja vesi saastuu edelleen. Seurauksena kalat ja karja ovat kuolleet. Kuten kaikkien muidenkin käymiemme sellutehtaiden ympäristössä, myös Veracelissa haisee.

José Marinho Damaceno on pientilallinen karjankasvattaja, joka asuu Jequitinhonha-joen rannalla, vastapäätä Veracelin likavesiputkea. Hänen päätään särkee ja silmät kutisevat. Hänen mielestään sellutehtaan ympäristössä leijuva haju muistuttaa mädäntyneen kaalin lemua.

Kun löyhkä on oikein kova, hänen on lähdettävä tilalta. Damaceno haluaisi muuttaa Veracelista kokonaan, mutta ensin hänen on myytävä maansa.

_______________

Sinäkin tuet Stora Enson plantaaseja

Veracel on tyypillinen nykyaikainen selluteollisuushanke: mittasuhteiltaan valtava. Tehdas tuottaa vuodessa 900 000 tonnia selluloosaa, se on maailman suurin yksilinjainen valkaistun eukalyptussellun tuottaja, se pystyy käyttämään raaka-aineenaan sekä lyhyt- että pitkäkuituista puuta.

Hanke on erittäin pääomaintensiivinen, se nielee kukkuroittain rahaa. Veracel sai rahoituksensa pohjoisen verovaroilla rahoitetuista pankeista, Euroopan investointipankista EIB:stä ja Pohjoismaiden investointipankista NIB:stä. Tukea tuli myös Brasilian valtiolta. Tehtaan koneet ovat kotoisin Euroopasta ja Pohjoismaista. Veracelin tuottama sellu menee lähes kokonaan vientiin.

Euroopan investointipankki EIB rahoitti Veracel-hanketta. Sellutehdaslainan hyväksyminen tapahtui EIB:ssä kaikkea muuta kuin avoimesti. EIB kieltäytyi näyttämästä pankin Veracel-hankkeen arviointiasiakirjoja brasilialaisille kansalaisjärjestöille pyynnöistä huolimatta. Pankki kieltäytyi myös paljastamasta päivää, jolloin se käsitteli Veracelille tarkoitettua lainaa.

Veracelin puuviljelmät ja sellutehdas ovat vaikeuttaneet paikallisten ihmisten toimeentuloa. Bahian osavaltion asukkaiden kirjoittamassa avoimessa kirjeessä todetaan:

mainos

”Viime vuosina Veracel on saanut aikaan ympäristötuhoja, maanomistuksen keskittymistä, tuhansien työläisten karkottamisen maaseudulta kaupunkien laitamille ja aiheuttanut merkittävää sosiaalista hajaannusta ja häiriöitä ympäristölle.”

Toimittaja Jodenilton Bastos totesi, että sen jälkeen kun Veracel-hanke alkoi, ”kaikkein eniten ovat lisääntyneet rikollisuus, lapsiprostituutio, köyhyys, nälkä, vangittujen ihmisten lukumäärä, ryöstöt ja murhat”.

Kansainvälinen metsäntutkimuslaitos CIFOR huomauttaa, että pankin investointeihin liittyvät analyysit keskittyvät talouteen ja tarkastelevat vain hyötyjä, eivätkä puutu lainkaan sijoituksen vaikutuksiin.

”EBRD ja EIB tyytyvät tarkastelemaan vain makrotason hyötyjä, kuten maksutaseen kohentumista ja työllisyyttä, eivätkä nykyisellään toimi riittävän aktiivisesti lievittääkseen kielteisiä seurauksia, joita investoinnilla saattaa olla.”

_______________

Artikkelit on koottu Chris Langin 24.9. ilmestyvästä kirjasta Tehtaiden varjossa – selluteollisuus matkalla Etelään. Into-pamfletti, Like 2008. 128 s.

Suuri Sellukeskustelu 24.9. kello 12–14.30, Pikkuparlamentissa, Arkadiankatu 3, Helsinki. Keskustelemassa muun muassa Chris Lang, Brasilian maattomien liikkeen Lourdes Vicente, vientiluottokampanjan Tove Selin & Kemijärven massaliikkeen Juha Pikkarainen.

Chris Lang

  • 9.9.2009