Halvan öljyn aika käy vähiin.
SHELLIN GEOLOGI Marion King Hubbert ennusti vuonna 1956, että USA:n öljyntuotanto saavuttaa huippunsa 1970-luvun alussa, minkä jälkeen se vääjäämättä vähenee.
Hubbert julkisti ennustuksensa American Petroleum Instituten kokouksessa, ja kerrotaan, että Shell yritti viime hetkiin saakka saada Hubbertia luopumaan esityksestään. Hubbert oli kuitenkin täysin oikeassa. Huippu saavutettiin vuonna 1970. Nykyään USA tuo lähes 60 prosenttia käyttämästään öljystä.
1990-luvulta lähtien monet geologit ja öljyinsinöörit ovat yrittäneet laskea, milloin koko maailman öljyntuotanto saavuttaa suurimman arvonsa. Arviot vaihtelevat lähivuosista lähivuosikymmeniin.
Öljyn laajamittainen tuotanto alkoi noin 150 vuotta sitten, ja nykyinen tuotanto on noin 73 miljoonaa tynnyriä päivässä, mikä on suurin piirtein 135 kuutiometriä sekunnissa. Kun öljyntuotannosta piirretään käyrä ajan funktiona, saadaan siis ensin nouseva käyrä, joka sitten ennen pitkää alkaa laskea, lopullisesti. Tuotannon maksimikohtaa sanotaan Hubbertin huipuksi (Hubbert’s peak).
PALJONKO ÖLJYÄ SITTEN ON? Jopa parin kilometrin syvyydessä olevia esiintymiä on vaikea arvioida. Usein myös öljyreserveihin liittyvä data pidetään tiukasti salassa eikä riippumaton arviointi ole mahdollista.
Tiedetään, että koko ihmiskunnan historian aikana on kulutettu noin biljoona tynnyriä öljyä. Paljonko reservejä on jäljellä jo löydetyissä esiintymissä? Entä paljonko vielä on löytämättä? Jo reserveissä on paljon epävarmuutta, eikä asiaa paranna se, että 1980-luvulla Opec-maat nostivat reservien määrää useilla kymmenillä prosenteilla, vaikka merkittäviä uusia löytöjä ei tehty.
Periaatteessa on tietysti mahdollista, että vanhoista esiintymistä vain saatiin parempia arvioita ikään kuin sattumalta kaikissa maissa samoihin aikoihin. Toisaalta Opecin tuotantokiintiöt määräytyvät reservien perusteella, joten jos joku maa nostaa huomattavasti reservejään, muilla on kiusaus tehdä samoin.
MUU MAAILMA on niin riippuvainen Opecista, etteivät muiden maiden johtajat ole poliittisista syistä julkisesti epäilleet Opecin ilmoittamia lukuja.
Joka tapauksessa arvellaan, että reservejä olisi noin biljoona tynnyriä, joista noin kaksi kolmannesta Lähi-idässä. Mutta olisiko öljyä vielä suuria määriä jossain löytämättä? Tämä alkaa vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä. Itse asiassa jo parikymmentä vuotta öljynkulutus ja -tuotanto ovat olleet suurempia kuin uudet löydöt.
Kenties ainoa lupaava paikka, jota ei ole vielä perusteellisesti tutkittu, on Etelä-Kiinan meri. Malesialla, Vietnamilla, Kiinalla, Filippiineillä, Taiwanilla ja Indonesialla on vaatimuksia näihin merialueisiin, joten laajamittainen öljyn etsintä on ollut toistaiseksi poliittisesti mahdotonta.
Päädytään siis siihen, että öljyn kokonaismäärä (kulutettu öljy, reservit ja toistaiseksi löytymätön öljy) on vähän yli kaksi biljoonaa tynnyriä.
ÖLJYNKYSYNTÄ ON NYKYÄÄN hyvin lähellä tuotannon kokonaiskapasiteettia. Saudi-Arabia on vakuuttanut, että sillä on tarpeen vaatiessa varaa kasvattaa tuotantoa. On vaikea arvioida, kuinka realistisia nämä lausunnot ovat.
Lisäksi pitää muistaa, että kaikessa raakaöljyssä esiintyy kullekin öljykentälle tyypillinen sekoitus kevyempiä ja raskaampia komponentteja. Kevyet laadut ovat halutumpia, koska niiden jatkojalostus on helpompaa.
Toisin sanoen pelkkä tuotannon kasvattaminen ei riitä: nimenomaan kevyiden laatujen tuotannon pitäisi kasvaa. Jos pelkästään raskaiden laatujen tuotanto kasvaa, pitäisi myös rakentaa uusia öljynjalostamoja, jotka pystyisivät niitä käsittelemään.
KENTIES VOI IHMETELLÄ, että rikkaiden maiden hallitukset eivät jo ole huolissaan öljyn saatavuudesta. Toisaalta hallitusten päätavoite on estää markkinoita ”hermostumasta”, joten nekään eivät halua julkisesti ottaa asiaa esille. Tärkeintä on, että ”markkinat” uskovat lisäkapasiteettiin.
Muilla mailla kuin Saudi-Arabialla ei ole juurikaan mahdollisuutta nopeasti kasvattaa tuotantoaan, ainakaan kovin paljoa. Opec-maista Indonesia ei itse asiassa enää pysty tyydyttämään edes omaa kulutustaan. Ison-Britannian tuotannonhuippu saavutettiin noin kymmenen vuotta sitten, ja pian Isosta-Britanniastakin tulee öljyntuoja. Norja pysyy viejänä vielä jonkin aikaa, mutta todennäköisesti Norjankin tuotannonhuippu saavutetaan lähivuosina.
Maailman suurin öljyesiintymä on Saudi-Arabiassa sijaitseva Ghawar, joka tuottaa nykyään noin 4,5 miljoonaa tynnyriä päivässä, mikä on noin puolet Saudi-Arabian tuotannosta ja noin viisi prosenttia koko maailman tuotannosta. Ghawar löydettiin jo vuonna 1948, ja viime aikoina onkin paljon pohdittu, kuinka paljon Ghawarissa todella on öljyä jäljellä ja kuinka suuri osa jäljellä olevasta öljystä on mahdollista hyödyntää.
Lähivuosina öljyn hinta ja saatavuus riippuvat varsin paljon nimenomaan Ghawarista. Ehkäpä jo piankin Ghawar tulee uutisista yhtä tutuksi paikaksi kuin Pariisi ja Lontoo.
EDELLÄ ON KÄSITELTY pelkästään niin sanottua ”tavallista” (raaka)öljyä. Epätavallisilla öljyillä tarkoitetaan sekä palavaa kiveä, jota esiintyy muun muassa Virossa, että erittäin raskasta öljyä, jota on paljon esimerkiksi Kanadassa ja Venezuelassa.
Palava kivi on kirjaimellisesti ”raakaa” siinä mielessä, että se parin kilometrin syvyyteen maan alle joutuessaan muuttuisi aikanaan tavalliseksi öljyksi. Erittäin raskas öljy puolestaan on ”ylikypsää”: kun tavallinen öljy siirtyy eroosion ja maankuoren siirtymien seurauksena lähemmäs pintaa, siitä vähitellen haihtuvat kevyemmät osat ja lopulta jäljelle jäävät vain erittäin raskaat osat, jotka ovat jo niin kiinteitä, että ne pitää louhia.
Näiden epätavallisten öljyjen hyödyntämiseen on kehitetty menetelmiä. On kuitenkin huomattava, että prosessit ovat epäekologisia, koska ne vaativat paljon energiaa ja vettä, minkä lisäksi syntyy valtavia määriä jätettä. Epätavallisten öljyjen muuttaminen tavalliseksi öljyksi edellyttää siis jotain halpaa energialähdettä, jotta se olisi taloudellisesti kannattavaa. Esimerkiksi Kanadassa käytetään maakaasua tuotettaessa tavallista öljyä erittäin raskaasta öljystä.
MYÖS VEDYSTÄ ON PUHUTTU ikään kuin korvaavana energialähteenä. Koska vedyn tuottamiseen tarvitaan myös paljon energiaa, on sekin vain energian varastointimuoto eikä energialähde.
Maakaasu, kivihiili ja ydinvoima (fissio) ovat myös ehtyviä energialähteitä. Luonnollisesti niiden käyttöä voidaan vielä lisätä jonkin verran, mutta ne eivät varsinaisesti voi korvata öljyä.
Fuusioenergiasta on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta niin kauan kun fuusioenergiaaa on tutkittu, sen kaupallisen hyödyntämisen on aina arvioitu olevan noin 50 vuoden päässä.
Tuuli- ja aurinkoenergian käyttöä voidaan vielä paljon kasvattaa, mutta näyttää siltä, että energian kokonaiskulutuksen on tulevaisuudessa pakko laskea merkittävästi.
ÖLJYÄ ON SIIS VIELÄ noin biljoona tynnyriä jäljellä, joten periaatteessa sitä riittää varsin pitkäksi aikaa. Voidaan myös sanoa, ettei öljy koskaan varsinaisesti lopu. Se vain tulee lopulta niin kalliiksi, ettei sen käyttö enää ole mahdollista.
Sen sijaan halvan öljyn ajat ovat todennäköisesti lopullisesti ohi, ja koska öljy vaikuttaa niin moneen asiaan, on varsin vaikea hahmottaa, mihin kaikkeen tämä johtaa. Esimerkiksi lähes kaikissa päivittäin käsittelemissämme esineissä on käytetty öljystä valmistettuja materiaaleja, kuten muovia.
Vaatteista kai vain villasukista ei löydy mitään öljyyn viittaavaa, mutta nekin on saatettu kutoa muovisilla puikoilla. Tulevat sukupolvet varmaankin ihmettelevät miten me noin vain huolettomasti poltimme öljyä, vaikka se on erityisen arvokas nimenomaan erilaisten materiaalien raaka-aineena.
KUN LAAJAMITTAINEN yksityisautoilu loppuu, koko kaupunkirakenne lähiöineen ja supermarketteineen käy hyvin hankalaksi. Kaupan hyllyillä on lukemattomia tuotteita, jotka ovat siellä vain halpojen kuljetuskustannusten ansiosta: muovileluja Kiinasta, lampaanlihaa Uudesta-Seelannista, viinirypäleitä Etelä-Afrikasta ja omenoita Argentiinasta.
Turismi on täysin riippuvainen halvasta öljystä. Miten käy maille, joiden toimeentulo on turismin varassa? Sähköä käyttävää raideliikennettä voidaan varmaankin pitää yllä paljon pitempään.
Tässä mielessä Espoon päätöstä luottaa autoiluun voikin pitää mielenkiintoisena yhteiskunnallisena kokeena. Lähivuosikymmeninä voimme sitten analysoida ja verrata Espoon ja Itä-Helsingin kehitystä tältä kannalta.
Kaikki muutokset eivät välttämättä ole negatiivisia: saasteongelmat voivat helpottua, kun energiankulutus laskee. Myös ruumiillisen työn tekijöitä tarvitaan jälleen, joten työttömyys kenties vähenee.
Globalisaatioon liittyvät kannattavuuslaskelmat eivät enää päde, kun tavaroita ei voi puoli-ilmaiseksi kuljettaa ympäri maapalloa. Mielenkiintoista on, pystytäänkö tietoliikenneyhteyksiä pitämään yllä edelleen maailmanlaajuisesti, vaikka ihmisten liikkuminen väheneekin.
MITEN EHTYVÄ RESURSSI pitäisi hinnoitella? Nykyisillä hinnoilla öljy-yhtiöiden voitot ovat erittäin suuret. Perinteisesti voittorahoja on tietenkin käytetty öljyn etsintään ja uusien kenttien vaatimiin investointeihin.
Koska etsittävää ei enää hirveästi ole, yhtiöt ovat viime aikoina käyttäneet rahojaan muun muassa toisten öljy- ja energiayhtiöiden ostamiseen sekä ostaneet omia osakkeitaan pois pörssistä. Jatkossa öljy- yhtiöiden voitot todennäköisesti vain kasvavat, ja optimistiset markkinatalouden kannattajat varmaankin luulevat, että rahat käytetään öljyä korvaavien energiamuotojen tutkimukseen ja kehitykseen.
Lähteitä ja huomautuksia
Erittäin raskaasta öljystä käytetään englanniksi termejä tar sand ja oil sand (terva- ja öljyhiekka). Palava kivi on oil shale (öljyliuske) ja sanan depletion olen suomentanut ’ehtymiseksi’. Tynnyri (barrel) on 42 USA:n gallonaa eli noin 159 litraa. Netissä surffatessa on hyvä muistaa, että tuhat miljoonaa = miljardi = billion = giga = G ja tuhat miljardia = biljoona = trillion = tera = T.
SEURAAVILTA VERKKOSIVUILTA ON SAATAVISSA LISÄTIETOJA:
• http://wolf.wolfatthedoor.org.uk/. Infoa myös ranskaksi ja puolaksi.
• www.peakoil.net/. ASPO:n kotisivut (Association for the study of peak oil & gas). Täältä voi myös ladata artikkelin Campbell & Lahèrrere: The end of cheap oil, Scientific American, March, 1998.
• www.oilcrash.com/. Tietoa Uuden-Seelannin tilanteesta kiinnostuneille.
• www.hubbertpeak.com/. Hubbertin alkuperäinen raportti.
• www.oleocene.org/. Ranskankielinen sivusto.
• www.odac-info.org/. Paljon linkkejä öljyn ehtymistä käsitteleviin artikkeleihin.
AIHETTA KÄSITELLÄÄN MYÖS SEURAAVISSA KIRJOISSA:
Kenneth S. Deffeyes: Hubbert’s Peak: The Impending World Oil Shortage. Princeton university press 2001.
Kenneth S. Deffeyes: Beyond Oil: The View from Hubbert’s Peak. Farrar, Straus and Giroux 2005.
David Goodstein: Out of Gas: The End of the Age of Oil. W. W. Norton & Company, Inc. 2004.
Colin J. Campbell: The coming oil crisis. Multi-Science Publishing Company & PetroConsultants S.A. 1997.
Jean-Luc Wingert: La vie après le pétrole. Autrement 2005.
Matthew R. Simmons: Twilight in the Desert: The Coming Saudi Oil Shock and the World Economy. Wiley 2005.
HALVAN ÖLJYN LOPPUMISEN VAIKUTUKSISTA lähiöelämään on tehty DVD End of suburbia, jota voi tilata netistä www.endofsuburbia.com/.
EDINBURGHISSA (25.4.), Lissabonissa (19.–20.5.) ja Uppsalassa (23.5) järjestettiin konferenssit öljyn ehtymisestä. Edinburghin ja Lissabonin kokouksen esitykset ovat jo netissä www.odac-info.org/PeakOilUKConferenceProceedings.htm/ ja www.cge.uevora.pt/aspo2005/abstracts.php.
Uppsalan kokouksesta tulee yhteenveto kesäkuun kuluessa: www.peakoil.net/.
Kirjoittaja on matematiikan professori Joensuun yliopistossa.
Jukka Tuomela
