Muut lehdet

Lukuaika: < 1 minuutti

Muut lehdet

Muiden lehtien parhaat palat.

Kotus-työryhmä ehdottaa Kotukselle uutta nimeä. Koska täällä ei enää entiseen malliin tutkita, pitää tutkimus-sana poistaa nimestäkin. Uusi Kotus olisi Kotimaisten kielten keskus, och samma på svenska. Toisaalta kotimaisista kielistäkään ei jää paljon jäljelle, kun viitomakieli, romani ja saamen kielet lähtisivät yliopistoihin. Että ei me taideta sitten olla kuin joku keskus vaan.”

Terhi Ainiala, dosentti, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Hiidenkivi 1/2010

_______________

Me teatterin näyttelijät emme ole sillä tavalla julkisuuden henkilöitä, kun emme ole telkkarista tuttuja. Esimerkiksi kesäteatterin Toppilan möljän ensi kesän esityksiä mainostetaan sillä, että tule katsomaan tv:stä tuttuja näyttelijöitä. Ilman nimiä! Todelliset, televisiosta tutut tähdet tulevat kesällä Toppilan möljälle.”

Tuula Väänänen, Teatteri 1/2010

_______________

Tuntui absurdilta, että profiilikuvissaan pullo kädessä riekkuvat kaverit muistelivat kaihoisin sanankääntein ystäväänsä jättäessään viimeiset terveiset isännättömäksi jääneen profiilin seinälle. Facebookin hautajaisissa ei ole pukeutumisetikettiä, mutta voit osoittaa tyylitajusi klikkaamalla ”tykkää”-nappia osuvan osanoton kohdalla.”

Sampo Rouhiainen, Turun ylioppilaslehti 2/2010

_______________

Aasialaisista puhuminen yhtenä joukkona on tietty sama kuin kutsuisi suomalaista gigoloksi.”

Antti Toivonen, Markkinointi&Mainonta 3/2010

_______________

Kuopion kampustoimittaja irtisanottiin tuotannollistaloudellisista syistä ja Joensuun kampustoimittajalle pantiin lisätunteja. Lain mukaan ketään ei sovi potkaista pihalle, jos jollekulle lisätään työtunteja. Hiekkalaatikkoleikkejä voisi jatkaa loputtomiin ja pyytää kerhotädeiksi ammattiliiton lakimiehet.”

Veera Järvenpää, Uljas 11/2010

_______________

Olisiko ongelma sittenkin työelämässä, joka tuntuu nykyään monella alalla toistavan sokeasti kestämättömiä toimintatapoja? Tehtäviin halutaan motivoituneita, nälkäisiä ja adrenaliinia uhkuvia nuorukaisia, joiden presenssi täyttää huoneen. Motivaatio on kuitenkin usein teeskentelyä, eikä ole järin inhimillistä edes odottaa mitään muuta. Ihannetyöntekijä on amerikkalaiseen tapaan ainakin verbaalisella tasolla minäänsä täynnä. Itsevarmuutta korostetaan yli kykyjen. Mitä ihmettä työelämä tekee tällaisilla oman elämänsä sankareilla?”

Annu Nieminen, Aino 1/2010

_______________

Muumit pois laaksosta. Petri pois maljasta. Maailma pois kaikkeudesta. Karjala pois piirakoista. Pois se minusta, soljuu rupattelu sopuisasti bittiavaruudessa.”

mainos

Joona Saulamaa, Maailman kuvalehti 2/2010

_______________

Koonnut: Pertti Laesmaa

  • 1.3.2010