Vallankumous syö lapsensa myös Muumilaaksossa.
Voiman tulevissa numeroissa julkaistaan sarjakuvaa, jossa kaiken halutaan pysyvän ennallaan ja jossa poliisi on ystävä. Vallankumous, taide ja journalismi on pantu viralta. Kehitystä tai demokraattisia uudistuksia ei kaivata ja töissä ei tarvitse käydä.
Silti jostain syystä eletään jatkuvassa yltäkylläisyydessä. Radikalismiin kyllästynyt silinterihattuinen perheenisä vaihtaa sanomalehden rakkausromaaneihin, koska minkään ei tarvitse muuttua.
Muumi-sarjakuvien maailmaa voi hyvällä syyllä kutsua feodaaliseksi, monarkistiseksi ja porvarilliseksi, kuten Ny Tid -lehden lukijat 1940-luvulla asian ilmaisivat.
Helppohan sitä on onnellinen olla, jos elelee koroilla tai muulla näkymättömällä vauraudella paikassa, jossa ei ole köyhiä, mielenterveyspotilaita eikä sairaita!
Sarjakuvan luoja Tove Jansson, joka piti itseään toivottoman porvarillisena, iloitsi Ny Tidin silloisen päätoimittajan Atos Wirtasen avarakatseisuudesta. Wirtasen mukaan lehden lukijoille kun teki ”vain hyvää suuttua!”.
Muumi-sarjakuvien todellinen ura alkoi kuitenkin vasta Ny Tidin jälkeen, kun 1950-luvulla englantilainen Evening News -sanomalehti tilasi Janssonilta sarjakuvan. Sen toivottiin olevan aikuiseen makuun sopiva ja hieman sofistikoituneempi kuin Janssonin siihenastiset Muumi-kirjat.
Näin syntyi yhteiskuntasatiiri, jonka varsinaiseksi tekijäksi nousi Toven veli Lars Jansson. Sen piirrosjälki on usein huikeaa ja tarinat toisinaan rakastettavia, toisinaan vihattavia.
Yhdellä tasolla sarjakuvat ovat nimittäin kyynisiä status quon puolustuspuheita: mitään ei kannata yrittää, koska elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Vallankumous syö joka tapauksessa lapsensa, ja kriittinen ajatteleminen on sanahelinää.
Mutta onneksi sarjakuvissa on se toinenkin puoli. Muumit kun osaavat ivata muodin aallonharjoja ja korskeaa touhotusta. He kehottavat pieniin seikkailuihin kohtuuden rajoissa ja muistuttavat modernien keksintöjen olevan usein huonompia kuin pussillinen esimodernismia.
Rivien välissä kai sanotaan, että Muumilaakso on mahdollinen vain, jos kukaan – silinteripäiset herrat mukaan lukien – ei tavoittele liikoja tai turhia.
Juuri nämä marihuanasta ja viskistä kiinnostuneet, uusimmasta teknologiasta piittaamattomat hahmot unohdettiin, kun uusi Muumi-aalto animaatioineen ja Muumimaailmoineen alkoi 1990-luvulla.
Tänä vuonna ensimmäisen Muumi-kirjan julkaisusta on kulunut 65 vuotta. Merkkipäivää vietettäisiin Muumilaaksossa todennäköisesti viskiä naukkaillen tai näkinkenkiä etsien – ei katsomalla Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan 3D-versiota.
Maailma ei kuitenkaan ole Muumilaakso, joten 3D:tä on syksyllä luvassa. Sitä epäilevät voivat muistella uusinta uutta kaihtavia mustavalkoisia Muumeja, jotka eivät tarvitse jääkaappeja ja jotka viettävät mielellään aikaa kotona.
Voima-lehti alkaa julkaista seuraavasta numerosta 7/2010 lähtien sarjakuvasivuillaan vanhoja Muumi-strippejä.
Hanna Kuusela
