Halvan öljyn kausi on päättymässä ja öljyntuotannosta tulee jossakin vaiheessa kannattamatonta. Miljoonan taalan kysymys motoroidussa maailmassa onkin: mitä tilalle?
Etenkin englanninkielisessä maailmassa on jo vuosia käyty vilkasta keskustelua haasteista, joita öljy- ja kaasuvarojen ehtyminen pian aiheuttaa koko ihmiskunnalle.
Suomessa keskustelu on ollut varsin vähäistä, mutta nyt alkaa näkyä merkkejä siitä, että kysymys otetaan vakavasti. Vihdoinkin on ilmestynyt energiakysymyksiä laajasti käsittelevä kirja, yhdysvaltalaisen taloustoimittajan Paul Robertsin Kun öljy loppuu. Se on ansiokas yleisesitys ongelmista, joita kohtaamme, kun öljyntuotanto ei enää kasva, vaikka kysyntä näyttää kasvavan entiseen tapaan.
Roberts käsittelee mielenkiintoisella tavalla ihmiskunnan ja etenkin teollistuneiden länsimaiden energiahistoriaa ja osoittaa, että energiakriisejä on kohdattu tasaisin väliajoin: jo keskiajalla monilla Euroopan alueilla kärsittiin polttoainepulasta, kun metsiä kaadettiin surutta polttopuuksi, eikä puuta tuntunut riittävän kaikkien tarpeisiin.
1500-luvulla huomattiin, että kivihiili oli taloudellisesti paljon parempi energianlähde kuin puu, ja kivihiilen käyttö johti pian teolliseen vallankumoukseen, kun lämpöenergiaa opittiin muuttamaan mekaaniseksi energiaksi.
Kivihiilen polttaminen kuitenkin saastuttaa, ja teollisuusalueiden lähiympäristöt alkoivat nopeasti kärsiä; jo 1800-luvulla ilma oli muun muassa Lontoossa ja Berliinissä niin huonoa, että puut kuolivat ja ihmiset kärsivät hengityselinsairauksista.
Öljyä alettiin tuottaa -kaupallisesti 1800-luvun loppupuolella, ja aluksi sen kyky korvata kivihiili aiheutti epäilyksiä. Polttomoottorin käyttöönotto johti öljyn valta-asemaan, joka jatkuu edelleen, vaikkakin sähköä on opittu jo tuottamaan monilla eri tavoilla.
Öljyn jatkuvasti lisääntyvä käyttö on johtanut ennennäkemättömään talouskasvuun, joka puolestaan vaatii koko ajan enemmän öljyä polttoaineekseen.
Öljyä ei kuitenkaan ole saatavilla ikuisesti. Roberts käsittelee kirjassaan monenlaisia vaihtoehtoja, joilla öljy mahdollisesti voidaan korvata tulevaisuudessa.
Robertsin kirjan nimi on harhaanjohtava. Voidaan sanoa, ettei öljy koskaan lopu, vaan sen tuotannosta vain tulee jossain vaiheessa kannattamatonta.
Valitettavasti Roberts ei juurikaan selvitä teknisiä malleja, joiden perusteella öljyvarojen määrää voidaan melko luotettavasti arvioida, vaan tyytyy kertomaan eri tahojen mielipiteitä analysoimatta niitä itse.
Samalla tavoin hän käsittelee myös vaihtoehtoisia energianlähteitä: kartoittaa niiden hyviä ja huonoja puolia mutta jättää pohtimatta teknisiä yksityiskohtia, kuten ratkaisevan tärkeää EROEI-suhdetta (Energy Return on Energy Invested), jolla ilmaistaan, kuinka paljon energiaa saadaan yhtä käytettyä energiayksikköä kohti.
Roberts esittää muun muassa vetypolttokennot mahdollisena tulevaisuuden energianlähteenä sanomatta kuitenkaan selkeästi sitä, etteivät ne teknisesti ole lainkaan energianlähde vaan vain energianvaraaja. Vedyn tuottaminen nimittäin vaatii enemmän energiaa kuin siitä saadaan.
Parhaimmillaan Roberts on käsitellessään aurinko- ja tuulivoiman tekniikkaa ja mahdollisuuksia, mutta omaa analyysia hän ei niistäkään esitä.
Kirjan ongelmana on, että eriävien mielipiteiden luettelo on valtava, eikä maallikkolukija saa selkeää yleiskuvaa tärkeistä kysymyksistä.
Kun öljy loppuu -kirja ilmestyi englanniksi jo kaksi vuotta sitten, ja sen jälkeen globaali energiatilanne on muuttunut merkittävästi.
Viime kesän hurrikaanit vähensivät reilusti Meksikonlahden öljyntuotantoa, ja maailman tärkeimmät jättiläisöljykentät, kuten Saudi-Arabian Ghawar, Meksikon Cantarell ja Kuwaitin Burgan, näyttävät kaikki ohittaneen tuotantohuippunsa ja saattavat pian ehtyä katastrofaalisin seurauksin.
Myös Venäjän öljyvarat lienevät ehtymässä. Lähi-idän poliittinen tilanne on edelleen hyvin epävarma. Nigeriassa kapinalliset ovat hyökänneet maan öljyntuotantokeskuksia vastaan. Kanadan Albertan tervahiekan ja Venezuelan Orinocon raskaan öljyn jättimäisistä varoista puhutaan, mutta tuotanto ei ole toistaiseksi merkittävä.
Myös geopoliittinen tilanne on muuttunut tavalla, jota Roberts ei kirjassaan osannut ennakoida. Venäjä on osoittanut olevansa valmis käyttämään energiavarojaan strategisena aseena, ja sen välit USA:han ovat tänä vuonna tulehtuneet.
Kiina on pyrkinyt turvaamaan energiansaantinsa tekemällä kahdenvälisiä sopimuksia Nigerian ja Saudi-Arabian kanssa. Japani ja Etelä-Korea ovat seuranneet sen esimerkkiä.
USA:n maailmanlaajuinen epäsuosio on johtanut siihen, että monet sille elintärkeät öljyntuottajamaat, kuten Venezuela, pohtivat mahdollisuuksia myydä öljynsä ystävällismielisempiin maihin. Globaali tilanne on erittäin jännittynyt, ja on vaikea arvioida mihin nykykehitys johtaa.
Paul Roberts: Kun öljy loppuu. Suom. Riitta Kankkunen. 412 s. Edita 2006.
Jussi Sinnemaa
