Kirjoittanut teppo eskelinen

Mitta täynnä

Lukuaika: < 1 minuutti

Mitta täynnä

Intian pääministeri Chidambaramin mukaan ruoan käyttö polttoaineeksi on ”miedosti ilmaistuna typerää”.

Ruoan hinnan nopea nousu aiheuttaa maailmalla edelleen hämmentyneitä reaktioita ja kiistelyä kriisin pohjimmaisista syistä. Uusimpien arvioiden mukaan ruoan hintakriisi koskettaa yksin Aasiassa yli miljardia ihmistä.

Eräs keskeinen esille nostettu syy ruokakriisiin on spekulaatio. Epävarmuus finanssimarkkinoilla on saanut investoijat sijoittamaan ruokaan. Usein ruoan ei tarvitse olla edes vielä olemassa, vaan kauppaa käydään tulevaisuuden ruoalla, futuureilla. Futuurimarkkinoille päätyvä raha nostaa ruoan hintaa.

Intian valtiovarainministeri P. Chidambaram ilmoitti äskettäin Aasian kehityspankin vuosikokouksessa Madridissa, että Intia suunnittelee ruoan futuurikaupan kieltämistä. Taustalla on huoli vipurahastojen roolista ruoan hinnan nousussa.

Intia on jo aiemmin rajoittanut joidenkin ruoka-aineiden vientiä.

Kyseessä on merkittävä käänne, sillä Intia avasi ruoan futuurikaupan vasta viisi vuotta sitten pyrkimyksenään kehittää maata finanssikeskuksena. Nyt näyttää siltä, että finanssitalous on kriisiyttämässä maan elintarvikehuollon.

Ministeri tuomitsi samalla myös ruoan käytön biopolttoaineiden valmistuksessa. Chidambaramin mukaan ruoan käyttö polttoaineeksi on ”miedosti ilmaistuna typerää, vahvasti ilmaistuna rikos ihmisyyttä vastaan”.

On mahdollista, että monet muutkin kehitysmaat seuraavat Intian esimerkkiä helpottaakseen ruokakriisiä.

Pakistanin valtiovarainministeri Ishaq Dar on pitänyt noussutta öljyn hintaa ruokakriisin keskeisenä syynä. Tässäkin taustalla on spekulaatio. Darin mukaan ”spekulaattorit ovat nostaneet öljyn hinnan kestämättömälle tasolle ja he haluavat yksinkertaisesti tuhota kehitysmaat”.

Teppo Eskelinen