Uutisia maailmalta.
Ympäristöihme Bhutan
Himalajan kainalossa sijaitsevasta Bhutanin kuningaskunnasta on kovaa vauhtia tulossa maailman ensimmäinen valtio, jossa kansalaiset velvoitetaan lain voimalla suojelemaan ympäristöä. Kansalaisilta edellytetään ympäristöystävällisyyttä ja maan parlamentti velvoitetaan säätämään tiukkoja ympäristölakeja. Sulkeutunut, mutta vähitellen aukeava, demokratian lahkeessa hikisesti roikkuva valtio pyrkii näin ennalta ehkäisemään avautuvan talouden muassaan tuomaa ympäristökiroa.
________________
Lyö sinne mihin sattuu
Yhdysvalloissa ympäristöjärjestöt pyrkivät estämään uusien hiilivoimaloiden rakentamisen yllättävällä tavalla. Aktivistit kritisoivat lehti-ilmoituksien ja mielenosoitusten avulla suurimpia pankkeja, koska itse voimalayhtiöihin kohdistettu kritiikki ei ole johtanut tuloksiin. Tempauksen logiikka kulkee sitä rataa, että vaikka yhtiöt itse eivät lotkauta kritiikille korvaansakaan, voi kielteinen julkisuus vaivata rahoittajia. Nähtäväksi jää, painaako kielteinen PR rahoituslaitosten vaakakupissa tuloja enemmän.
________________
Ei apua merihädässä
Kesäkuussa 2004 saksalaisen Cap Anumar -laivan miehistö pelasti Välimerestä 37 merihätään joutunutta afrikkalaista pakolaista. Tapahtuneen selvittyä Italian viranomaisille maa kielsi Cap Anumarin rantautumisen maan satamiin. Laiva odotteli merellä reilut kaksi viikkoa. Elintarvikkeiden loputtua laiva ankkuroitui luvattomasti sisilialaiseen satamaan. Laivan päällystöä syytetään nyt oikeudessa laittoman maahanmuuton edesauttamisesta. Viranomaisten toiminta tässä ja useissa samankaltaisissa tapauksissa on johtanut siihen, että esimerkiksi kalastajat eivät enää auta merihätään joutuneita vaan ainoastaan ilmoittavat näistä viranomaisille. Hidastunut avunsaanti on johtanut useisiin hukkumiskuolemiin.
________________
Vapaus ja demokratia
Tšekin presidentti Václav Klaus ei pidä ympäristöaktivisteista. Hänen mukaansa ympäristöliike on yhtä vaarallinen ihmiskunnalle kuin kommunismi. Perusteena hän esittää sen, että ympäristön suojelu rajoittaa vapaiden ihmisten vapaata bisnestä. Se on suurin tämänhetkinen uhka paitsi vapaudelle myös demokratialle, markkinataloudelle sekä hyvinvoinnille. Hieman kiusallisiksi presidentin lausunnot tekee se, että hän oli perustamansa oikeistopuoluetta, joka kantaa tällä hetkellä hallitusvastuuta muun muassa Tšekin vihreän puolueen kanssa.
________________
Tunteella, ei järjellä
Unkariin ei köyhiä ulkomaalaisia kaivata, käy ilmi budapestilaisen Tarki-tutkimuslaitoksen tekemästä asennekartoituksesta. Rautaesiripun romahdettua maahan pönkesi väkeä. Heistä erityisesti kiinalaiset, arabit ja romanialaiset ovat joutuneet epäsuosion kohteeksi. Varsinkin muutoksen nopeus on aiheuttanut kränää pussin perällä varttuneissa etnisissä unkarilaisissa, joita on kansasta 94 prosenttia. Kyselyn enemmistö vastustaa maahanmuuttoa ja neljännes suorastaan kammoaa muukalaisia. Suomalaisten turistien ei tule huolestua, veljeskansan edustajat ovat jatkossakin tervetulleita kaukaisia serkkuja morjenstamaan.
________________
Home owners are free in the land of the brave
Huhtikuun 4. päivänä Orlandossa tapahtui pitkään odotettu yhteenotto poliisin ja kodittomia ruokkivien vapaaehtoistyöntekijöiden välillä. Poliisi pidätti Ruokaa ei aseita -tilaisuudessa Eric Montanezin. Kaupungin järjestyssääntö kieltää yli 25 kodittoman ruokkimisen yhdellä kertaa. Siviilipukuiset poliisit kuvasivat ruuanjakoa ja totesivat ruokittuja olleen 30. Virkavalta otti ruokanäytteen talteen pidätyksen jälkeen. Vastaava järjestyssääntö on käytössä muun muassa Las Vegasissa ja Dallasissa. Perusteluna on tarjottu turistien kokemaa kärsimystä ja epäilyttävää elintarvikehygieniaa.
________________
Koonnut Jari Tamminen