Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Luurankoja lastenkomerossa

Lukuaika: < 1 minuutti

Luurankoja lastenkomerossa

Kalenteri: Günter Grassin Peltirumpu ensi-iltaan Helsingin Q-teatterissa.

Kirjailija Günter Grass paljasti viime vuonna julkaistussa muistelmateoksessaan Sipuleita kuorimassa osallistuneensa teininä Hitler-Jugendin toimintaan. Saksalainen torjuttu syyllisyydentunto purkaantui kirjailijaan kohdistuneena tomaatti- ja kivisateena.

Grassin tunnustus toi uuden lukukulman hänen vuonna 1959 julkaistuun esikoisteokseensa Peltirumpu. Siinä kolmevuotiaana kasvamisen lopettanut Oskar Matzerath tarkkailee lähiympäristönsä kriisien kautta kansallissosialistisen Saksan nousua ja tuhoa. Varoittavin elkein rumpuaan päristelevä Oskar päätyy tieten tahtoen muiden kääpiöiden kanssa natsien viihdytysjoukkoihin.

Q-teatterissa tulee helmikuussa ensi-iltaan Peltirummun näytelmäsovitus. Ohjaaja Fiikka Forsmanin mukaan tulkinnassa pyritään olemaan varsin uskollisia alkuperäisteokselle. Silti sen pääpaino ei ole ajankuvassa eikä Oskarin tai Günter Grassin osallisuudessa historian käännekohtiin.

”Minua on aina kiinnostanut ajatus, että kieltäytyy aikuistumasta, ja olen rinnastanut Oskarin Peter Paniin, vaikka Oskarin maailma onkin totta eikä satua, ja mikä-mikä-maailmaan verrattuna kaikin puolin perkeleellisempi. Ajattelen kuitenkin, että lapsen ulkopuolisessa tarkkailijanroolissa suhteessa aikuisten maailman vääristymisiin on jotain universaalia”, ohjaaja Forsman kiteyttää. 

Peltirummun yhteiskunnallista ajankohtaisuuttakaan Forsman ei kiellä: ”Voi tietenkin pohtia esimerkiksi, mitkä ovat ne tämän ajan ideologiset ihanteet, joita me aikuiset emme aina niin selvästi huomaa valitsevamme. Tarkoitan esimerkiksi näitä nyt niin pyhiä uusliberalistisia arvoja.”

Peltirumpu, ensi-ilta 14.2. kello Helsingin Q-teatterissa, muut esitykset 11.2.–14.5.

Tuomas Rantanen