Lastensuojelun ääripiste on anonyymi vauvasta luopuminen.
Japanilainen isä hylkäsi toukokuussa kolmivuotiaan poikansa vasta-avattuun löytölapsiseimeen. Kumamoton kaupungin katolinen Jikei-sairaala avasi seimen ehkäistäkseen abortteja ja vastasyntyneiden hylkäämistä suojattomiin paikkoihin.
Kolmivuotiaan hylkääminen kuitenkin aiheutti kohua, ja isän teko tuomittiin yleisesti. Pääministeri Shinzo Abe sanoi, että vanhempien velvollisuus on pyytää sosiaalityöntekijöiltä apua jos lasten kasvattaminen käy liian vaikeaksi.
Vähäisestä syntyvyydestä huolestunut ministeri Sanae Takaichi oli vielä selväsanaisempi: ”Lapsen saaminen ja kasvattaminen on vanhemman vastuulla, emmekä voi hyväksyä sitä, että vanhempi vähättelee tätä vastuutaan.”
Paheksunnasta ja ongelmista huolimatta löytölapsiseimiä on avattu 2000-luvulla moniin maihin, myös Eurooppaan. Keksintö ei kuitenkaan ole uusi.
Vastasyntyneiden hylkääminen on ollut hyväksytty käytäntö niin esimerkiksi antiikin Kreikassa kuin esikristillisen ajan Suomessakin.
Kristinuskon leviäminen teki hylkäämisestä vähemmän hyväksyttyä, mutta ei hävittänyt ilmiötä. Monissa maissa yleisten sukunimien joukosta löytyy useita, jotka kertovat esi-isän olleen löytölapsi. Italialainen Trovato (Löydetty) tai Esposito (Suojaton) voi päätellä sukunsa lähteneen kirkon portailta tai löytölapsiseimestä.
Monenlaiset syyt ovat johtaneet lapsen hylkäämiseen: köyhyys, häpeä, liian suuri lapsikatras, väärä sukupuoli tai haluttomuus ryhtyä vanhemmaksi. Edelleen löytölapsia on eniten niissä maissa, joissa lapsen antaminen adoptoitavaksi on monimutkaista.
Löytölapsen kohtalo ei ole ollut helppo: antiikissa he päätyivät helposti orjiksi, keskiajalla ja pitkään sen jälkeen jonkinlaisiksi palvelijoiksi tai huutolaisiksi – mikäli pysyivät hengissä.
Euroopan kaupunkien orpokotien kuolleisuusluvut olivat ennen nykyaikaista lääketiedettä huimia, tarttuville taudeille ei voitu juuri mitään, eikä ruokaakaan ollut välttämättä tarpeeksi. Lontoossa 1700-luvulla 90 prosenttia löytölapsista eli enintään muutaman vuoden.
Vastasyntynyt ei kestä kylmää kovin pitkään. Löytölasten suojelemiseksi monissa eurooppalaisissa kaupungeissa onkin keskiajalta alkaen ja pitkälle 1800-luvulle asti ollut lasten hylkäämistä varten tarkoitettuja seimiä.
Paavi Innocentius III määräsi vuonna 1198, että italialaisissa kaupungeissa piti olla löytölapsiseimiä: kirkon seinään rakennettiin pyöröovea muistuttava luukku. Äiti saattoi laskea lapsensa siihen ja kääntää luukkua niin, että lapsi päätyi kirkon sisäpuolelle. Vieressä oli kello, jota soittamalla äiti voi sitten ilmoittaa jätetystä lapsesta.
Vaikka lapsen hylkääminen on useimmissa maissa nykyään rikos, Saksassa päädyttiin vuonna 2000 rakentamaan moderneja versioita Innocentiuksen ajan seimestä. Edellisenä talvena oli sattunut sarja tapauksia, joissa hylätty vastasyntynyt oli menehtynyt suojattomalla paikalla, eikä saman tahdottu enää toistuvan.
Seimiä kutsutaan nimellä Babyklappe, ja niitä on nykyään saksalaisissa kaupungeissa yhteensä jo yli 90. Samantyyppisiä ”lapsiluukkuja” löytyy jo myös Itävallasta ja Italiasta.
Sairaalan tai sosiaalikeskuksen seinään kiinnitetty luukku avautuu paljastaen eristetyn vuoteen. Vuoteessa on mekanismi, joka tunnistaa siihen lasketun lapsen. Jättäjälle suodaan pieni hetki aikaa poistua huomaamattomasti, sitten mekanismi hälyttää henkilökunnan paikalle.
Seimien perustaminen on ollut monessa maassa mahdollista laista löytyvän porsaanreiän ansiosta: lapsen jättämistä turvalliseen paikkaan muiden hoivaan ei lueta hylkäämiseksi.
Vanhemmat voivat Saksassa hakea lapsen seuraamuksitta takaisin kahdeksan viikon ajan, sen jälkeen lapsi annetaan adoptoitavaksi. Maan löytölapsiseimiin jätetään vuosittain muutamia lapsia, joista osa todella noudetaan myöhemmin takaisin.
Huolimatta hyvästä tarkoituksesta löytölapsiseimiä ei otettu vastaan kritiikittä. Yksi vastustajista oli nykyinen liittokansleri Angela Merkel, josta oli tullut CDU:n puheenjohtaja samana vuonna kun ensimmäinen seimi avattiin Hampurissa.
Seimet tarjoavat naisille mahdollisuuden synnyttää anonyymisti, mikä on oikeastaan vastoin maan lakia. Seimeen jätetyt lapset eivät ehkä koskaan saa tietää biologisia vanhempiaan, ja jäävät näin juurettomiksi. Kriitikot pitävätkin seimiä turhan helpon ratkaisun tarjoamisena vanhemmille, joita tulisi rohkaista antamaan lapsensa virallisesti adoptoitavaksi.
Lapsia hylätään kuitenkin edelleen jopa julkisille paikoille. Berliinissä liikemies Hans Wall sponsoroi tänä vuonna laajan julistekampanjan, jossa mainostetaan kaupungin Babyklappeja ja kerrotaan niiden osoitteet. Wallin yritys vastaa muun muassa bussipysäkkien siivoamisesta. Kun yhden pysäkin roskakorista löytyi vastasyntynyt, Wall ryhtyi lapsen kummisedäksi ja nosti löytölapset taas puheenaiheeksi.
Saksan vihreä puolue on antanut kampanjalle poliittisen tukensa, mutta suuret hallituspuolueet epäröivät edelleen. Seimiin liittyy merkittäviä laillisia ongelmia, mutta kuten hallituksen puhenainen totesi, ”emme voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että ne voivat pelastaa henkiä”.
Inkeri Koskinen
