Lukašenko syö lapsensa

Lukuaika: 3 minuuttia

Lukašenko syö lapsensa

Valko-Venäjä kasvoja ei puhdista enää minkäänlainen PR-kampanja.

Valko-Venäjä kasvoja ei puhdista enää minkäänlainen PR-kampanja. Minskin keväässä KGB vainoaa toimittajia ja pieksee mielenosoittajia. Mutta niin kauan kuin maan ainoa ystävä on Venäjä, Lukašenkolla ei ole hätäpäivää.

Näin kovaa ei ole Minskissä lyöty vuosikausiin.

Mellakkapoliisi hajotti Minskissä 25. maaliskuuta järjestetyn vapauden päivän mielenosoituksen kovaotteisesti. Pamppu heilui sen verran ahkerasti, että olisi voinut kuvitella koko kansakunnan kohtalon olevan suoraan verrannollinen pidätettyjen ja pahoinpideltyjen mielenosoittajien määrään. Ja kuitenkin vapauden päivänä juhlitaan nimenomaan Valko-Venäjän valtiota, jonka ensimmäinen itsenäisyysjulistus kirjoitettiin 90 vuotta sitten.

Mielenosoittajien piti kokoontua alun perin ydinkeskustassa Jakub Kolasin aukiolla, mutta kaupunginhallitus arvioi hieman syrjemmässä sijaitsevan Tiedeakatemian aukion soveltuvan tarkoitukseen paremmin. Tuntia ennen mielenosoituksen alkua mellakkapoliisi ja miliisi sulkivat Jakub Kolasin aukion yleisöltä. Kaikki liian lähelle sattuneet jalankulkijat työnnettiin miliisin linja-autoihin. Toimittajiakaan ei säästelty: Naša Niva -lehden toimittaja ja valokuvaaja sekä liettualaisen LTR-televisiokanavan kuvausryhmä pahoinpideltiin pidätyksen yhteydessä.

Mellakkapoliisin haaviin joutui myös satunnaisia ohikulkijoita kuten Minskiin teatterimatkalle saapuneet kaksi hrodnalaisrouvaa, jotka päätyivät teatterisalin sijaan mellakkapoliisin linja-autoon. Miliisin toiminnan voi tulkita varoitukseksi oppositiolle: miliisi pamputti yhtä innokkaasti niin naisia, teini-ikäisiä kuin vanhuksiakin.

Julkisilla kulkuvälineillä mielenosoitukseen matkanneet säästyivät selkäsaunalta, sillä metrojunat tai linja-autot eivät pysähtyneet Jakub Kolasin aukiolla lainkaan, vaan veivät väen suoraan Tiedeakatemian aukiolle. Väkeä kerääntyi paikalle nelisen tuhatta. Puolisen tuntia tapahtuman alkamisen jälkeen miliisi vaati mielenosoittajia hajaantumaan välittömästi, muussa tapauksessa miliisi uhkasi käyttää voimatoimia. Mielenosoituksen luvallisuus ei vaikuttanut miliisin vaatimuksiin.

Koska valkovenäläiset eivät ole vielä oppineet lentämään, väkijoukon oli kuljettava Itsenäisyyden valtakatua pitkin noudattaakseen miliisin vaatimusta. Itsenäisyyden valtakadulla odottanut mellakkapoliisi jakoi mielenosoittajat pienempiin ryhmiin, jotka ohjattiin sivukaduille. Ketään ei enää pidätetty, sillä miliisiasemat olivat jo tupaten täynnä, eikä pidätettyjä aiottu vapauttaa ennen oikeudenkäyntiä.

Nähtiinpä vapauden päivänä Minskin kaduilla armeijan kalustoakin. Kaksi vuotta sitten entinen opposition presidenttiehdokas Aljaksandr Kazulin tuomittiin vapauden päivän mielenosoitukseen osallistumisesta viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Vapauden päivä ärsyttää vallanpitäjiä erityisen paljon ilmeisesti siksi, että se on elävä muistutus kansan taipumuksesta aina silloin tällöin ilmaista vapaata tahtoaan.

Muutama päivä opposition mielenosoituksen jälkeen Valko-Venäjän viranomaiset kiinnittivät valppaat katseensa uuteen kohteeseen: riippumattomiin toimittajiin, joiden koteihin Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu KGB teki tehoiskuja samanaikaisesti useassa kaupungissa. Vain viikkoa aiemmin presidentti Lukašenko oli neuvotellut brittiläisen imagokonsultin Timothy Bellin kanssa suurimittaisen pr-kampanjan aloittamisesta. Tarkoitus on parantaa Valko-Venäjän julkisuuskuvaa lännessä. Bellin asiantuntemusta ovat käyttäneet hyväkseen muun muassa Margaret Thatcher, Augusto Pinochet ja Boris Berezovski. Valkovenäläistoimittajat tulkitsivatkin tapahtuneen niin, että toimittajien ahdistelu oli Lukašenkon ja Bellin ensimmäinen yhteinen PR-tempaus.

Kymmenien toimittajien torstaiaamu alkoi KGB:n kotikäynnillä. Kaikki tapahtui tiukasti lain kirjaimen mukaan: kotietsintäluvat oli allekirjoittanut Minskin apulaissyyttäjä Aleksei Stuk. Kotietsintöjä tehtiin Minskin lisäksi myös monissa muissa suurissa kaupungeissa kuten Homelissa, Hrodnassa, Vitsebskissä, Brestissä ja Bobruiskissa. Maakunnissa KGB toi mukanaan omat todistajatkin, esimerkiksi Vitsebskissä todistajat olivat paikallisia varusmiehiä. Bobruiskilainen toimittaja Andrei Šobin ei suostunut avaamaan oveaan KGB:n pyynnöstä, joten paikalle haettiin sääntöjen mukaan huoltomies murtamaan ovi.

Turvallisuuspalvelu toimi kaikkialla saman kaavan mukaan: se takavarikoi asunnoista tietokoneet ja sanelulaitteet sekä myös kirjoja ja aikakauslehtiä. Toimittajiin kohdistuneen tehoiskun selitettiin liittyvän kolme vuotta jatkuneeseen rikostutkintaan presidenttiin kohdistuneesta kunnianloukkauksesta.

Animaatioaiheisessa Multklub-sivustossa pyöri aikanaan presidentti Lukašenkon innoittamia animaatiopätkiä. Lukašenkon hahmo oli kyllä huvittava, mutta ei erityisen loukkaavalla tavalla. Siitä huolimatta Multklub-sivuston ylläpitäjä Andrei Obozov ja animaatioprojektista vastannut Pavel Morozov katsoivat parhaaksi lähteä maasta.

Yksikään KGB:n tutkimista toimittajista ei ollut osallistunut animaatioelokuvien tuotantoon millään tavalla. Ratkaisematon rikosjuttu vain on turvallisuuspalvelun kannalta erittäin näppärä työkalu, sillä sen varjolla saa aina tarvittaessa hankittua kotietsintäluvan tai vaikkapa pidätysmääräyksen.

Turvallisuuspalvelua kiinnostaville toimittajille on yhteistä se, että he ovat tehneet yhteistyötä joko puolalaisen radio Racjan, puolalaisen Belsat-tv-kanavan tai European Radio for Belarusin kanssa. Turvallisuuspalvelu on erittäin kiinnostunut kyseisistä kanavista, sillä ne lähettävät uutispimennossa olevalle Valko-Venäjälle länsimaisesti toimitettua ohjelmaa ja työllistävät paikallisia toimittajia.

Apulaissyyttäjä Stukin KGB:n apulaispäällikkö Viktor Veregille osoittamassa toimeksiannossa on käsin kirjoitettu lisäys: Kotietsintöjä on syytä tehdä myös muiden poliittisesti radikaalien aktivistien luona. Toimittajien puhdistukset ovat siis vain suuren erikoisoperaation alkumaininkeja.

Jutut on julkaistu Novaja Gazetan numerossa 22; 31.3.–2.4.2008. Suomentanut Anu Lönnqvist.

Voiman aiemmat Valko-Venäjän tilannetta käsittelevät artikkelit löytyvät netistä, www.voima.fi. Tuomas Rantanen, Totaalista ja teatteria, Voima 9/2007 & Julle Tuuliainen, Voima testaa rockin sydämen, Voima 7/2007.

Irina Halip

  • 9.9.2009