LEVYT saksalaista teollisuustuotantoa

Lukuaika: 2 minuuttia

LEVYT saksalaista teollisuustuotantoa

Kuka voisi olla pitämättä teollisuusbändistä, jonka lauluissa käytetään heliumin hengittämisestä syntynyttä mikkihiiriääntä auringon ydinfuusioita kuvaavana erikoistehosteena?

Jälleen kerran cd-soittimeni on täynnä saksalaisia miehiä, jotka ovat menneet telakalle hakkaamaan jäänmurtajaa lekalla. Strategies against architecture on Einstürzende Neubautenin kolmas kokoomalevy. Levylle on kerätty tuotantoa vuosilta 1991–2001. Kuka voisi olla pitämättä teollisuusbändistä, joka kommentoi maailmanpolitiikkaa nauhoittamalla Persianlahden sodan rakentamisen studioon ja jonka lauluissa käytetään heliumin hengittämisestä syntynyttä mikkihiiriääntä auringon ydinfuusioita kuvaavana erikoistehosteena? Yhdessä kappaleessa kännykän aiheuttamat häiriöt soivat jonkinlaisena sähköisenä jumputuksena. Metallin pauketta ja kirskunaa kuullaan riittävästi, mutta silti levy luo pikemminkin vaikutelman muovisilla toimistotarvikkeilla musisoivista seonneista valkokaulustyöläisistä kuin tehdasta hajottavista kapinoivista metallimiehistä.

Einstürzende Neubauten: Strategies against architecture III. Freibank Music Publishing.

Neljä tähteä.

Vompatti eli Rudy Ratzinger on yksi tämän hetken kiinnostavimmista elektroindustrialmuusikoista ja tulee tietenkin Saksasta. Wreath of Barbs -levy liikkuu samoissa nihilistisissä täyden tuhon tunnelmissa kuin miehen aiemmatkin luomukset, ja sanoituksista voi päätellä muusikon kärsivän kalpeasta ihosta ja eksistentiaalisesta angstista sekä sodan että uskonnon vuoksi. Yleisesti ottaen Wumpscutin musiikki tuntuu hieman siltä kuin pää jäisi betonin ja saksalaisen panssarivaunun väliin. Pahiselektron rummut paukkuvat kuin konekiväärit, syntikkamelodiat ovat synkkiä ja sämpläykset on revitty mitä mystisimmistä lähteistä. Uusin levy vaikuttaa kuitenkin huomattavasti kevyemmältä ja helpommin lähestyttävältä kuin Ratzingerin varhaisemmat tekeleet. Hauskana yksityiskohtana levyllä käytetään genren perinteiden mukaisesti särjetyn lauluäänen lisäksi retrofuturistista vocoderia, joka tuo mieleen 50-luvun science fictionin.

Wumpscut: Wreath of Barbs. Beton Kopf.

Neljä tähteä.

Lacrimosa on saksalaisen Tilo Wolffin ja suomalaisen Anne Nurmen goottiyhtye, joka sekoittaa hämmästyttävällä tavalla yhteen metallikitaroita ja klassisen musiikin instrumentteja, sinfoniaorkestereita ja kuoroja. Hämmästyttävintä on, että se toimii. Mikään ei tunnu kummalliselta edes siinä vaiheessa kun bassorummut jytisevät. Lacrimosan kuunteleminen on kuitenkin vaativaa. Bändin pompöösi tyyli on havainnollistettavissa kaavalla ”keskimääräisen goottimetallibändin kokema äärimmäinen maailmantuska kerrottuna Wagnerin oopperan mahtipontisuudella”. Niinpä tästäkin levystä nauttiminen vaatii uskomatonta übergoottilaista mielentilaa, jonka saavuttaminen voi edellyttää traagista kohtaloa tai vähintäänkin monen illan harjoittelua peilin edessä. Minulta tämä ei nyt oikein onnistunut.

Lacrimosa: Fassade. Hall of Sermon.

Kolme tähteä.

Tomi Toivio

  • 9.9.2009