Levyt

Lukuaika: 3 minuuttia

Levyt

Eläimellistä meininkiä, päräyttävää Suomi-reggaeta & Hilja Grönforsin vanhoja helmiä.

Eläimellinen meininki

Kun viime numerossa valitin Jouko Aaltosen Punk-dokumentista, että siitä puuttui kaikenlaista mielenkiintoista, kivaa ja tärkeää, niin tässäpä oiva esimerkki siitä, mitä mukaan olisi esimerkiksi kaivannut.

I Walk the Linen uusimmalla levyllä Black Wave Rising! jatketaan aika paljon siitä mihin edellisillä julkaisuilla on päästy. Punkrockia säestävät entistä hieman paremmin urut jotka luovat biiseihin kansainvälisten areenoiden tuntua. Aikaisempi hetkellinen hapuilu kohti humpparockia näyttää olevan bändin kesken unohdettu, ja matsku on entistä selvemmin reipasta punkia.

Bändi tekee katu-uskottavalla tavalla trendikästä ja raikasta musaa, vaikkakin voisin kuvitella soittajien itsensä inhoavan tuota ilmaisua. Biisit ovat mukaansatempaavia ja toiminevat kotistereoiden lisäksi hienosti myös matkustettaessa ja tietty livenä. I Walk the Line kiertää Suomea koko huhtikuun ja toukokuun alkupuolen. (JV)

I Walk the Line: Black Wave Rising! Combat Rock Industry 2008. Viisi tähteä.

_______________

Minäkin diggaan Evansia

Bill Evans tuli yleiseen tietoisuuteen Miles Davisin Kind Of Bluen kautta. Näiden kahden henkilön sisäänpäin kääntyneen ja tutkiskelevan musiikkinäkemyksen yhdistyminen oli synnyttänyt uskomattoman tuloksen.

Evansin levy Everybody Digs Bill Evans äännitettiin pari kolme kuukautta ennen Kind Of Blueta ja levy oli henkilökohtainen voitto Evansille, tuolle miehelle josta oli tuleva pianojazzin merkittävin uudistaja ja esikuva. Triossa on basistina Sam Jones (Adderleylta) ja rumpalina Philly Joe Jones (Davisilta).

Innostuin itse tästä ujosta, lyyrisestä pianistista vasta jokunen vuosi sitten. Evans pysytteli trioissaan. Lisäksi hän ei kovin radikaalisti muuttanut tyyliään. Kuitenkin hänen jokainen esiintymisensä oli uusi, avartava elämys ja tutkimusmatka.

Evansilla oli klassista musiikkitaustaa. Ehkä tuo voi osittain selittää sen, että kuuntelen hänen musiikkiaan yhtä intensiivisellä otteella kuin parikymmentä vuotta sitten Brahmsin viulukonserton eri tulkintoja.

Levyn nimen kuultuaan ja levynkannen nähtyään häkeltynyt Evans oli tuuminut ”ettei sentään äidiltä pyydetty lausuntoa…” Turhaan häkeltyi. Levyn nimi ja kansi ovat enemmän kuin onnistuneet! (PL)

Bill Evans: Everybody Digs Bill Evans. Riverside 2007. Viisi tähteä.

_______________

Kohtaamisia kesäyössä

Maritta Kuula onnistuu jälleen tallentamaan sanoituksiinsa kuvaavia huomioita ihmistenvälisistä suhteista, elämästä ja kuolemasta, niin naiivilta kuin sen sanominen kuulostaakin. Sanoituksista välittyvä Maritta Kuula on jumalatar, joka kaikkien pitäisi itsestään löytää: voimakas, huumorintajuinen ja oikeamielinen.

Levyn tekstilehdykkä aukeaa minijulisteeksi, jossa Kuula poseeraa Intia-henkisenä, kuusikätisenä jumalhahmona. Levyn aloituskappale Buddhalaiset opastaa pakoon työelämän ahdistavista kilpailuista. Ja mikäpä Kuulaa seuratessa, tie ei onneksi vie liian korkealle mystisyyden huikentelevaisille huipuille vaan kotimaiseen kesäyöhön, huitomaan korkokengällä hyttysiä. (HH)

Maritta Kuula: Ampiaisten kuningatar. Castafiorella 2008. Neljä tähteä.

_______________

mainos

Pitsiä ja pusakoita

Kansallispäivät yhdistetään yleensä kansallisvaltioihin, mutta piisaahan niitä valtiottomiakin kansoja. Huhtikuun kahdeksantena vietetään romanien kansallispäivää. Mikäpä onkaan sopivampi tapa fiilistellä tuota kuin kuunnella Hilja Grönforsin tuoretta Phurane Mirits (Vanhat helmet) -levyä.

Harvassa maassa romanikulttuuri elää niin näyttävässä muodossa kuin Suomessa, joten juhlapäivähän on myös mainio hetki muistaa kuinka paljon he ovat rikastaneet meikäläistä katukuvaa ja kulttuuria.

Tuhatkunta vuotta sitten alkanut romanien kansanvaellus ei ole loppunut vieläkään. Tuo reissaaminen ja liikkuvuus kuuluvat myös romanimusiikissa.

Grönforsin levyllä soivat instrumentit ovat sellaisia, jotka kulkevat näppärästi mukana reissuilla, ja sanoitukset kuvaavat liikkuvaa elämäntapaa. Perinteiset viulun, haitarin, mandoliinin, kitaran ja basson säestämät laulut Grönfors on kerännyt hissukseen 1950-luvulta lähtien. Liikkuva elämä, rauhattomat sielut ja sortajien läsnäolo kaikuu sanoituksissa, hevosmiehiä unohtamatta. Hyvä meininki, joka avaa ikkunan kulttuuriin kaltaiselleni valkolaisellekin, on aina tervetullutta. (JT)

Hilja Grönfors & Latšo Džinta: Phurane Mitris. Global Music Centre 2007. Neljä tähteä.

_______________

Päräyttävää Suomi-reggaeta

Janne Pöyhönen eli Raappana laulaa letkeällä nasaalilla väkivallasta, kiusaamisesta, paskan jauhamisesta ja parisuhteista. Kysymys kuuluu, miksi, oi miksi me teemme omasta ja toistemme elästä niin vaikeaa. ”Vain rakkaudessa on mieltä”, julistaa solidaarinen kotipoika Lahdesta. Mitään syvällisiä analyyseja maailman tilasta tai yksilön voimasta on turha odottaa. Barrikaadeille kutsua ei kuulu, mutta kaikki allekirjoittavat sen, että onnellisena on kivempaa. Raappanan resepti siihen on, ettei puhuta kaverin selän takana, ei lämmitellä toisten mimmejä ja pidetään nyrkit taskussa.

Vaikka albumi Päivä on nuori on artistin ensimmäinen soololevy, aloitti Raappana keikkailun jo vuonna 2004. Vuoden 2007 odotetuimmasta reggae-levystä puhistiin pitkään ja ainakin Bassoradion kuuntelijat ovat aikamoisia Raappana-diggareita. Elämän ilosanomalle on todellinen tilaus ja onhan Suomi-reggaen korkeaa laatuakin kehuskeltu. Ja mikä parasta, Raappana osaa yhdistää lempeisiin soundeihin äänensä tummaa melankoliaa. Kelpaa siis muuallakin kun auringonpaisteessa, nousuhumalassa ja inkkarileirillä.

Jah meitä varjelkoon, että kaverit jaksaa vääntää musiikkia. (MH)

Raappana: Päivä on nuori. Ylivoima 2007. Neljä tähteä.

Mirkka Hietanen, Hannele Huhtala, Pertti Laesmaa, Jari Tamminen & Jukka Vuorio

  • 9.9.2009