Levyarvioita.
Riipaisevaa
Kotkalainen kuplettimaakari Veikko Lavi (1912–1996) oli ristiriitainen persoona. Toiset pitivät häntä hulluna ja toiset nerona. Sama pätee Lavin tuotantoon, josta huomattava osa on vaivaannuttavan huonoa b-luokan metri-iskelmää, mutta helmet kiistattomia helmiä.
Jamaikalaisvetoiseen rytmimusiikkiin erikoistunut Jukka Poika tuntee Lavinsa jo lapsuudesta. Hän on kuorinut ”Vepan” tuotannosta parhaat päältä ja marssinut studioon Janne Haaviston johtaman Mutakuoppa-orkesterin kera. Sovitukset palvelevat itse lauluja, eikä levyllä kuulla tahtiakaan reggaeta. Levyn soundi on kunnianosoitus 1950- ja 1960-lukujen jatsahtavalle iskelmäilmaisulle. Sovitukset ja svengaava bändisoitto pääsevät oikeuksiinsa vibrafoneineen, haitareineen ja puhaltimineen.
Kun Jukka Poika laulaa Lavia vähäeleisen uusasiallisella tyylillään, lopputulos itkettää ja naurattaa. Sukuvika – suksi ei luista ja Silakka-apaja vetävät suun messingille. Näistä Jukka Poika selviytyy kiitettävästi. Satamaduunareiden karusta arjesta kertova Lasijauholaivakeikka on tänäkin päivänä riipaisevimpia Suomessa koskaan tehtyjä lauluja, joka vetää hiljaiseksi myös Jukka Pojan tulkintana.
Laulajan testamentti on laadukasta kotimaista käsityötä alusta loppuun. Kappalevalinnat kuvastavat hyvin Lavin tuotannon parhaita puolia. Kun vettä on virrannut tarpeeksi Kymijoessa ovat Lavin omapäiset kielikukkasetkin kasvaneet korkoa. Ne onkin mukava tallettaa ”syömeimme kansioon”. Eipä tarvitse Vepan hävetä tätä levyä laulajan taivaassa, jossa ”leivotaan riemujen piirakkaa, joka paistetaan laulujen voissa”. (TF)
Jukka Poika: Laulajan testamentti, Veikko Lavin lauluja, Suomen musiikki 2008. Viisi tähteä.
________________
Perfektionisti
Thelonious Monk oli siirtynyt Riversidelle 1955. Levy-yhtiön tuolloin vielä vihreän tuottajan Orrin Keepnewsin mielestä Monkin alati soittamat omat sävellykset olivat liian vaikeita ja outoja monelle kuulijalle. Hän pyysikin Monkia tekemään triolevyn Duke Ellingtonin musiikista.
Monkin hapuileva pimputtelu ja tapailu studiolla loi tuottajalle vaikutelman, ettei Monk tuntenut edes niitä kappaleita, jotka hän oli itse valinnut ohjelmistoonsa. Kattia kanssa! Herkkä taiteilija vain työsti kappaleita itselleen sopiviksi, tavallaan sävelsi niitä uudelleen.
Mukaan levylle tulivat MJQ:sta juuri lähtenyt rumpali Kenny Clarke ja huisi basisti Oscar Pettiford. Petti oli mukana myös seuraavalla standardeja sisältävällä levyllä Unique, mutta kun Brilliant Cornersia äänitettiin, hän sai tarpeekseen ja lähti kesken session.
Pelkästään nimikappaletta äänitettiin neljä tuntia ja sen alku vedettiin purkkiin 25 kertaa ennen kuin Monk oli edes jotensakin tyytyväinen tulokseen. Turhan työlästä puuhaa! Monkilla oli 72 inspiroivaa sävellystä. Niiden parissa hän paini lopun elämäänsä. Miksikö? Koska niissä oli parantamisen varaa! Täydellisyys vaatii työnsä.
Soittajapotreteista Henri Rousseaun maalaukseen vaihdettu levynkansi tekee kunniaa maestrolle ja hänen rentouttavalle levylleen. (PL)
Thelonious Monk Plays Duke Ellington, Riverside 2007. Viisi tähteä.
________________
Vieläkin vihainen
Zach de la Rochan hiljaiselo, sen jälkeen kun Rage Against the Machine hajosi vuonna 2000, on ollut melko tehokasta. Nyt sille saatiin kuitenkin päätös One Day as a Lion -duon mukana. Mars Volta -rumpali Jon Theodoren kanssa julkaistu EP antaa esimakua pian ilmestyvästä täyspitkästä. Vääristyneen rosoisen syntetisaattorimeluvallin ja rumpujen yhdistelmä antaa juuri oikean pohjan de la Rochan paatokselle.
Zachin raivo ja yhteiskunnallinen äkäisyys eivät ole kadonneet mihinkään välivuosina, korkeintaan kasvaneet korkoa. Levyllä hyökätään tutun aggressiivisesti globaalin politiikan, uskonnon ja Irakin miehityksen kimppuun, kuitenkaan horjumatta liiaksi ryppyotsaisuuden puolelle.
Zach ilmoittaa, että mikäli Jeesus ja Muhammed vielä eläisivät, he pippuroisivat sotaa lietsovat päättäjät aavikolla täyteen reikiä. (JT)
One Day as a Lion: One Day as a Lion. Anti-, 2008. Neljä tähteä.
________________
Kopion kopio
Sämpläys on mainio tapa luoda uutta musiikkia olemassa olevaa materiaalia hyväksikäyttäen. Se on musiikillinen vastine kollaasitekniikalle. Aineistoksi kelpaa lähes kaikki musiikista elokuvien dialogiin. Sekaan voi soitella ja pulista omiaan tai käyttää pelkästään kierrätysmateriaalia.
Kekseliäästi käytettynä samplen avulla voi luoda jotain tyystin uutta tai antaa kiintoisan lisätulkinnan alkuperäisestä teoksesta. Ongelmatonta samplejen käyttäminen ei kuitenkaan ole, sillä tekijänoikeusjärjestöt ja artistien oikeuksia valvovat tahot ovat vallan hysteerisiä. Lupien hankkiminen on nykyisellään työlästä eikä byrokratia tunnu aina olevan muusikoilla päällimmäisenä mielessä.
Vanhakantaiset lait ja etujärjestöjen näkemykset kaipaisivat pikaista tuuletusta. Musiikkiteollisuudella meni vuosikymmen musiikin nettijakelua vastaan tapellessa ennen kuin kaupallinen potentiaali ymmärrettiin. Samplejen kanssa tuntuu olevan sama meno. Sämpläämisen helpottamisella voitaisiin luoda uusi ansaintamekanismi tekijänoikeusjärjestöille vahdittavaksi.
Mainio esimerkki saman samplen uudelleenkäytöstä on moneen kertaan versioitu The Temptationsin klassikkokappale A Message from a Black Man. Loppukesästä RZA ja Nas julkaisivat levynsä yhtäaikaa. Molemmilta levyiltä löytyy kappale, jossa käytetään samaa sämpleä. Siinä, missä NaS jatkaa alkuperäisen kappaleen yhteiskuntakriittistä linjaa, keskittyy Wu Tang Klanin tuottaja RZA uhoamiseen ja itsensä kehumiseen.
Molemmat mainitut muusikot kuitenkin lämmittelivät MF Doomin jo vuonna 2003 käyttämää samplea. Vaikka kaikkien kolmen sample oli sama, olivat kaikki kolme kappaletta omia yksilöitä, alkuperäisiä taideteoksia. Näitä toivoisi lisää jatkossakin. (JT)
NaS: NaS. Def Jam Recordings, 2008. Neljä tähteä.
RZA as Bobby Digital: Digi Snacks. Bodog Music 2008. Kaksi tähteä.
King Geedorah (MF Doom): Take Me to You Leader, Big Dada, 2003. Viisi tähteä.
________________
Peuranjälkiä lumessa
The Deer Tracksin levy Aurora on ennen kaikkea fyysisenä asiana kaunis. Kannen siluettimaisema viettelee yksinkertaisuudellaan. Kuvan lisäksi säkenöivää levyssä on pahvista taiteltu origamimainen, yllätyksellinen ja elegantti CD-törö. Oi ruotsalaista uutta suunnittelua ja uutta musiikkia! Yhdessä kuva ja origami luovat ajatuksen sulavasta ja miellyttävästä musiikista. Sitä ruotsalaisduon tuotanto onkin.
Elin Lindforsin ja David Lehnbergin hempeä elektropoppis soi pianoineen ja melodicoineen kovin iloisesti ja kevyesti. Näen peuranjäljet lumessa. Satumetsäseikkailun soundtrack on tässä! (HH)
The Deer Tracks: Aurora. Despotz Records 2008. Neljä tähteä.
________________
Timo Forss, Hannele Huhtala, Pertti Laesmaa & Jari Tamminen
