Levyt

Lukuaika: 4 minuuttia

Levyt

Levyarvioita.

Inehmo: Laulajan lajia

Kun ersämordvalaista sävelaarteistoa sekoitetaan inkeriläiseen ja marilaiseen perinteeseen ja mukaan otetaan vielä ripaus aunuksenkarjalaista sekä mokšamordvalaista sointia, saadaan aikaiseksi musiikillinen neulakinnastyö, joka soi uhkean suomalais-ugrilaisesti.

Neljän kirjokanteleen kasvattaman laulajaneidon kansanlauluyhtye Inehmo on lisännyt tähän sävelistöön tekstit Suomen Kansan Vanhojen Runojen laulukirjasta.

Lopputulos soi kauniisti ja intiimisti. Kalevalamittaiset säkeet kuljettavat tarinoita. Kukin laulajista sooloilee vuorollaan ja muut vastaavat kuorossa. Sävelten muuntelu ja improvisointi kuuluvat asiaan ja rikastuttavat lopputulosta. Tunnelmarunojen tulkintaan riittää pelkkä ihmisääni.

Inehmon loihtimaan hiljaiseen haltioitumiseen tuovat lisäsärmää runojen aiheet. Palelemisesta kertova kappale Hyinen tytti soi hallaisin hameenhelmoin. Sen sijaan syysteurastuksen jälkeiseen kekriin sijoittuva Iso sika -kappale panee läskit läiskähtelemään oudon tutun tuntuisesti.

Inehmon kuunteleminen ei ole vaivaantunut ja homeinen museokokemus. Saunan jälkeisellä raikkaudella esitetyt verevät laulut ovat oiva oppitunti siitä, mistä me tulemme ja keitä me olemme. (TF)

Inehmo: Laulajan lajia, Inehmo 2007. 4 tähteä.

_______________

Kas siinä ninja!

Pari vuotta sitten tutustuin japanilaisen dj Kentaron esiintymiseen herran On The Wheels Of Solid Steel -miksauksen myötä. Levyä seuranneella dvd:llä hepun setti täytti kaikki ninjavaatimukset. Aivan tajutonta levytaituruutta.

Nyt pitkältä tuntunut odotus on palkittu ja ensimmäinen täyspitkä on pamahtanut kauppoihin. Sampleihin pohjautuva materiaali ammentaa samasta lähteestä kuin esimerkiksi Dj Shadow’n aiempi tuotanto. Shadow’n siirryttyä uusimmalla levyllään pois samplepohjaisesta hip hopista perinteisemmille laitumille tarjoaa Kentaro uuden sukupolven tuotantoa. Mahtavaa, eikä edes jää ikävä vanhusta. Kuningas on kuollut, kauan eläköön uusi kuningas! (JT)

Dj Kentaro: Enter. Ninja Tune, 2007. 5 tähteä.

_______________

Artsua angstia

Helsinkiläistyttötrion toinen julkaisu olikin yllättäen lähes kaikille kavereilleni jo entuudestaan tuttu, kun intoilin kerrankin löytäneeni jonkin bändin ensimmäisenä. Ja keikoillakin olivat jo kuulemma ehtineet bändin tsekata. Ilmeisesti olen tuomittu kulkemaan aina jälkijunassa kuumimpien trendien suhteen. No, parempi sekin kuin joutua jäämään kokonaan pysäkille.

She!:n vahvin valtti on omaperäisyys. On paljon helpompi kuvailla mitä She! ei ole kuin mitä se on. Ei tämä nyt oikein ole punkkia, eikä oikeastaan rokkiakaan. Aika artsua eli taiteellista kamaa minun korvaani, mutta ei mitään tekotaiteellista paskaa. Sen verran angstinen tunnelma kuitenkin biiseissä, ettei tämä myöskään mitään mansikansyöntimusaa ole. Jotenkin musassa ja kansitaiteessa on ysäri-alakulttuurimeininki ja tekee mieli päästä keikkaa katsomaan. Just hyvä. (JDV)

She!: Sh. Omakustanne 2006. 4 tähteä.

_______________

Kokolailla liekeissä

mainos

Pepe Deluxé on parhaillaan kokolailla liekeissä. Kuin lämmittelynä loistavalle Spare Time Machine -levylle luksus-Pepen klassikkobiisi Salami Feaver pääsi mukaan hiljattain julkaistulle legendaarisen brittiläisen Dj Foodin Solid Steel -sarjan miksaukselle. Tästä on hyvä ponnistaa, ja Pepe ponnistaa.

Muutaman vuoden takaisen kakkoslevyn hienoisen notkahduksen jälkeen herrat James Spectrum ja JA-Jazz ovat pyöräyttäneet kotimaisen klassikon kuin yllättäen. Heput ovat haalineet kaikenlaisia soitinvärkkejä Venäjän takapihoilta ja mistä milloinkin sekä luovat näillä kovin vaikeasti laatikoitavan soundin.

Kiusaus olisi kutsua tätä elektronicaksi tai break beatiksi, mutta eihän sitä voi tehdä, kun tässä on ihan klassiset 1960-luvun kitararokin elementit myös mukana. Tiukkaa fuusiota yhtä kaikki.

Vanhojen vempuloiden keräily on jäänyt duoksi kutistuneen Pepe Deluxén kontolle, kun ensimmäisen levyn jälkeen porukasta liuennut Dj Slow on puolestaan keskittynyt vähän modernimpaan tekniikkaan. Vaikka minusta ei vanhaniiton puristia saa millään, en oikein jaksa innostua dj-seteistä Nokian matkapuhelimilla.

Siis ihan oikeasti, vähän ylpeyttä. No ehkäpä kauppa käy herran uudella nettimusiikkilisessointibisneksellä. Minä tykkään enemmän vanhoista vempeleistä. (JT)

Pepe Deluxé: Spare Time Machine. Catskills 2007. 4 tähteä.

_______________

Korpivaellus on ohi

Törmäsin Timo Rautiaisen musiikkiin joskus taannoin Korson Ankkarockissa. Hyvä kun kaverin kanssa naurun remakalta saimme keikan katsottua. Naurettavan raskaat soundit olivat totaalisen aseistariisuvia, eikä bändi ollut edes vaivautunut tekemään sitä toista biisiä. Samaa tuuletusta koko keikka.

Seuraavalla Trio Niskalaukauksen levyllä tuottajan pallille istui Jarkko Martikainen ja kaikki muuttui. Se kuulosti ihan tuottajan omalta bändiltä YUP:ltä, tosin hieman raskaampana. Pettymys oli paha, mutta siirto ymmärrettävä. Ei sitä samaa simppeliä kaavaa kannata turhan kauaa toistaa tai siihen puutuu. Kuitenkin nähdäkseni Rautiaisen korpivaellus alkoi tuosta levystä.

Nyt se vaellus tuntuu olevan ohi. Uudella Loppuun ajettu -levyllään Rautiainen kuulostaa itseltään, muttei kuitenkaan vanhalta Niskalaukaukselta tai Martikaiselta. Hatunnosto uskalluksesta uudistua. (JT)

Timo Rautiainen: Loppuun ajettu. King Foo 2007. 3 tähteä.

_______________

Maailmapysäyttäjä

Istun ratissa, kello on neljä iltapäivällä toukokuussa, poikani istuu takapenkillä, auto on pysähtyneenä liikennevaloissa. Sitten se hento pianonkolina alkaa. Painan kaasua enkä kuule mitään vähään aikaan.

Sitten ääni palaa, laulajan ääni on raivostuttavan mieleenpainuva, melodia ja fiilis jotenkin vanhanaikainen: ”I’m going to a town that has already been burned down/I’m so tired of you America.”

Rufus Wainwrightin uudella levyllä Going To A Town -biisi jää ainoaksi maailmanpysäyttäjäksi, loput ovat vähän ärsyttäviä. Ehkäpä levy kasvaa vielä, mutta ei ainakaan vielä kymmenen kuuntelun jälkeen. (KJ)

Rufus Wainwright: Release the Stars. Geffen 2007. 2 tähteä.

_______________

Melkein hyvää musaa

mainos

Levyn kannessa ja kansivihkon sisäsivuilla Lapkon laulaja Ville Malja peittää kasvonsa käsiinsä. Eikä se ole tätä levyä kuunneltuani mikään hullumpi idea.

Lapko on ihan kiva bändi, ei siinä mitään. Se ei kuitenkaan ole ihan niin ihastuttava kuin Tehosekoitin oli, ei ihan niin menevä kuin esimerkiksi HIM on eikä ihan niin uskottava kuin vaikkapa Disco Ensemble on.

Bändi saa aikaan musaa, joka sopii mainiosti esimerkiksi jonkin tv-sarjan traileriin ja ulkoiset tyyliseikat ovat siinä määrin kunnossa, että MTV Nordic varmaan pyörittää bändin musavideoita ja epäilemättä Lapkolla on nyt sen verran nostetta, että isoimmat kotimaiset festaritkin ovat varmasti kiinnostuneet kiinnittämään bändin lavoilleen. Joten minun antamani yksi tähti tuskin bändin tai levy-yhtiön menoa kauheasti jarruttaa. (JDV)

Lapko: Young Desire. Fullsteam Records 2007. 1 tähti.

_______________

Tämä on minun electroni

En ole koskaan ollut erityisen mukana dancehall, trance, tekno, jungle, jne -lajitteluissa. Elektronista musaa yhtä kaikki, eikö niin?

Kävin 1990-luvulla kerran Tampereella reiveissä. Se oli lähinnä outoa. Liput maksoivat älyttömästi ja sisälle piti jonottaa ihan sairaan kauan. Edessä olevani tyttö koitti luoda keskustelua kaverini kanssa ja sanoi, että on se niin tyhmää, että ihmiset jotka eivät tätä musaa kuuntele kotona, tulee reiveihin.

Me nyökkäilimme. Luultavasti juuri sen näköisinä, ettei meillä ollut aavistustakaan minne olimme menossa. Teknon suhteen jäin käsitykseen, että se on sitä musaa, mistä basson jytke kuuluu lauantai-iltaisin rimpsalla kiertelevistä autoista. Eli ei mun juttu.

Cymbidiumin julkaisema Electronic Helsinki vol 1 kolahtaa siihen kohtaan tätä teknon antiystävää, joka 2000-luvun alussa tajusi, että on olemassa electroa. Electronkaan alalajien hienouksiin en ole tosin koskaan perehtynyt.

Valaistumiseni suurin lähde oli nyt jo edesmennyt Op:l Bastards. Euroviisujen alla julkaistu kokoelma todistaa, että hienoa suomalaista electroa todellakin on tehty myös Op:l Bastardsin jälkeen! (HH)

Electronic Helsinki vol 1. Cymbidium Records.5 tähteä

Skweee tuleee -juttu elektronisesta musiikista tässä Voimassa sivulla 16.

_______________

Timo Forss, Hannele Huhtala, Kimmo Jylhämö, Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio

  • 9.9.2009