Levyarvioita.
Katurokkia varmalla otteella
Rutiinia ja itsevarmuutta on olemassa kahta eri sorttia. Se ensimmäinen vaihtoehto on sellaista, jossa kaikki tehdään tottumuksesta ikään kuin toisella kädellä ja puolilla valoilla ja luotetaan siihen, että kaikki sujuu niin kuin ennenkin.
Toinen vaihtoehto taas tuo kokemuksen myötä perspektiiviä, avoimuutta ja rentouden tunteen. Kaikkien osapuolten onneksi helsinkiläinen Vanity Ink on päätynyt tuolle jälkimmäiselle tielle.
Ja erityispisteet bändille siitä, että en ole nähnyt minkään muun bändin tarroja läheskään yhtä paljon ympäri maamme pääkaupunkia. (JV)
Vanity Ink: On Your Skin. Playground Music 2007. Neljä tähteä.
_______________
Feikit dimangit
Monsp Records on tullut 2000-luvulla tunnetuksi laadukkaana räppilafkana, jonka artistilista on varsin vakuuttava. Tällä kertaa Monsp on kuitenkin huitaissut biittihalkoja hakatessaan itseään kirveellä sääreen. Ja vielä kahdesti.
Loost Koos on musiikillisesti kuin pari päivää tiskialtaassa lillunut märkä rätti joka altaan tulviessa plötsähtää betonilattialle. Ainoa jonkinlainen lyyrinen kekseliäisyyden hetki levyllä on MC Särren esittämä toive siitä, että laskut tulisivat vain postiluukusta. Muuten sanoituspuolella on aika kulunutta tai muuten vaan merkityksetöntä matskua ja välinpitämätön asenne kaikkeen vaikuttaa ikävän aidolta. Harkitsin pitkään lähettäväni levyn takaisin levy-yhtiöön, mutta se piti kuvata tätä arvostelua varten.
Monspin kymmenvuotiskokoelma on sentään Loost Koosiin verrattuna ihan toista luokkaa. Kymmeneen vuoteen mahtuu monta artistia ja monenlaista tyylisuuntaa. Artistit kuten Steen1, Liisanpuisto, Pyhimys ja Juhani hoitavat hommat hienosti kotiin, mutta pisteitä laskevat samaan malliin muun muassa Memmy Posse, Ritarikunta ja Kemmuru. (JV)
Loost Koos: Peruna ja Timantti. Monsp Records 2007. Tähti.
Monsp Records 1997–2007 -kokoelma. Monsp Records 2007. Kolme tähteä.
_______________
Meni vähän vaikeaksi
Juuri kun olin haikaillut ”In The Moodia” ja ”Kuutamoserenadia”, Glenkkaa rupesi pukkaamaan. Mutta, mutta… Asia vain on niin, että kun kuuntelen levyltä Glenn Milleriä, kuuntelen Glenn Milleriä.
Levyn vihkosessa sanotaan, että kysymyksessä on orkesterin käyntikortti. Tuo helpotti!
Tämä on huikean upea käyntikortti. On ilo kuunnella tällaista ammattitaitoa ja pieteettiä. Orkesterin teemoina ovat viime vuonna olleet Glenkan lisäksi Frank Sinatra, Gene Krupa, Erik Lindström, Duke Ellington ja Wes Montgomery.
Tätä pumppua suuntaan ensi tilassa ”luontoon” kuuntelemaan. Tulkaa mukaan kaikki tekin, jotka olette saaneet tarpeeksenne ikuisista kitarapelleistä! (PL)
The Great Helsinki Swing Big Band: In The Glenn Miller Mood. Omakustanne 2007. Kolme tähteä.
_______________
Pohjoinen ulottuvuus
Hyvä musiikki ei päästä kuulijaansa liian helpolla. Avantoon meneminen tuntuu pahalta, mutta lopputulos on virkistävä. Samaa voi sanoa Björkin uutuusalbumista Volta. Levy on sekoitus elektronista kokeilua ja popahtavampaa ilmaisua. Kaiken liimaa yhteen Björkin tunnistettava vokalisointi.
Hiphop-guru Timbalandin tuottamissa raidoissa on oivallusta. Avausraita ”Earth Intrudersin” sample-leikittely laivan sumutorvilla on huikea. Björkin musiikissa soi pohjoinen ulottuvuus, joka ei katoa klubipoljentoisissakaan elektrohölkissä.
Harmi, ettei Björk laula Voltalla äidinkielellään. Islanniksi laulaessaan hän kuulostaa parhaimmalta ja syvimmältä. Toisaalta paikoin vilahteleva orientaalinen äänimaalailu pitää eksotiikanjanoiset tyytyväisinä.
Anarkistisimmillaan Björk on julmien ja säröisen nahkeiden basso-soundien kylmäpuristamalla ”Declare Independencellä”. Seesteisempää sointia edustavat levyn läpi toistuvat huuruiset vasket.
Volta on kansia myöten melkoista designiä niin hyvässä kuin pahassa. Voodoo-henkiset otokset palavasta Björkistä ovat pysäyttäviä, mutta takakannen tekstit saavat aikaan värisokeuskohtauksen. Rajansa kaikella, tarralla avattava pahvikansi on ärsyttävän muotoinen lärpäke levyhyllyssä. Sitä paitsi tarra on kertakäyttötuote, joka ei mitenkään sovi Björkin musiikin henkeen. (TF)
Björk: Volta, One Little Indian 2007 Kolme tähteä.
_______________
Raketti piipityksen ytimeen
Olen valmis julistamaan musiikkiteollisuuden formaattisodan ratkenneeksi. Vinyyli ja cd ovat kohdanneet voittajansa.
Lapin kylmyydestä laukaistu raketti, Desert Planet toi kauppoihin ensimmäisenä Suomessa täyspitkän USB-muistitikulla. Siis sellaisella tietokoneiden kanssa käytettävällä muistitikulla. Ei naarmuunnu ei, tämä on optimoitu digitaaliaikaan. Ja tulevaisuuden digiaikaan tämä kuuluukin, sen verran hienolta avaruuspeliltä Aska-Osaka Virtual Highway kuullostaan. Desert Planet onnistuu musiikissaan ottamaan Nintendon peleistä tutun äänimaailman, päivittämään sen tämän päivän elektroniseksi musiikiksi ja laukaisemaan koko hilpeän paketin kauas tulevaisuuteen.
512 MB:n tikulla on parisataa megaa musiikkia ja komeata grafiikkaa, ja loput 300 megaa voikin sitten täyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka lomakuvilla. (JT)
Desert Planet: Aska-Osaka Virtual Highway. Desert Planet 2007. Neljä tähteä.
_______________
Perinne-electronicaa
Välillä tuntuu, että kaikkia maailman etnisiä musiikkityylejä on sovitettu moderniin elektroniseen musiikkiin. Kaikkia paitsi suomalaisia.
Ei ole aina hirveän autenttista, että härmäläiset soittavat didgeridoota jalat paljaina. En haluaisi nipottaa aiheesta ihan puristinakaan, mutta olisi kiva jos ideoita välillä noukittaisiin myös kotimaisista perinteistä eikä aina lähdettäisi merta edemmäs kalaan.
Onneksi meillä on Memnon. Siinä kanteletar Eva Alkula yhdistää soittimensa Ville Hyväsen sound designiin. Tuloksena on ilmavan minimalistista kantele-electronicaa, jossa moderni lyö reilusti kättä perinteiden kanssa. Raikasta ja rentouttava.
Jos siis olet kokeilunhaluinen ja kiinnostunut kotoisista perinnesoittimista, kannattaa tähän tutustua. (JT)
Memnon: Memnon. Cncd0 2007. Neljä tähteä.
_______________
Aina vaan parempia raitoja
Ensimmäinen kerta on pettymys. The White Stripes on saavuttanut tiensä pään ja jymähtänyt samaan saundiin, ajattelen. Muutamaa päivää myöhemmin aloitan levyn kuuntelun taas alusta. Jaksan kuunnella levyn ehkä puoliväliin. Levyn nimi- ja ykkösbiisi tuntuu tympeältä ja tukkoiselta.
Mutta sitten tapahtuu jotakin. Aloitan levyn kuuntelun puolivälistä. Yllättäen Little Cream Soda kuulostaakin mahtavalta!
Jack White laulaa kappaleessa selvästi itsestään ja pelostaan tulla vanhaksi mieheksi, joka vain tekee aina uudelleen saman jutun eikä koskaan syty kunnolla tuleen. Ei mikään turha pelko, sanoisin Jackille, jos tapaisimme.
I’m Slowly Turning Into You -kappale on jo aivan ihana, teksti pätee myös levyyn. Jään kuitenkin levyyn koukkuun, jonka Icky Thumpin loppupään kappaleet minulle asettavat.
Ehkä odotin White Stripesiltä jotain liian helppoa. Tähän voi taas lainata Little Cream Soda -kappaletta: ennen minä vain halusin jäätelöni kylmempänä. Nyt pitää haluta jotain vaikeampaa –ja silloin pääsee Icky Thumpiin mukaan. (HH)
The White Stripes: Icky Thump. XL Recordings 2007. Viisi tähteä.
_______________
Kesän kuumin punklevy
”Kaikki vitun juntit pitäis vittu tappaa”, Delta Force 2 julistaa. Syynä siihen on se, että Suomen lipulla varustetun pilottitakin hihataskuihin on kaiken lisäksi täytynyt laittaa kyniä. Mikä tyylirikko!
Delta Force 2:n uusin ja samalla ensimmäinen kokopitkä tarjoilee lautasellisen suomalaisen hardcorepunkin terävintä kärkeä. Huumorimusiikkiahan, kuten tietty kaikkea muutakin, voi tehdä kahdella tavalla, tyylikkäästi tai ei-tyylikkäästi. Levyn intro, ilmahälytyssireenin ulvonta, on nimetty raidaksi Stukat Turun yllä. Siitä suoraan alkava Mossaus on mun bisnestä -kappale paljastaa heti kättelyssä, että biisejä ei ole nauhoitettu saati tehty ihan vasemmalla kädellä. Tämä paketti jaksaa kantaa loppuun asti ja tulee kestämään ajan hampaissakin. Punk-skenen nyanssit ja maneerit ovat niin tarkasti hallussa, että levyä kuunnellessa hymy on korvissa saakka.
Erityispisteet todella tyylikkäistä kansista, jotka ainakin arvostelukappaleessa olivat vielä osittain käsin maalatut ja varustettu Chuck Norrisin sinettitarralla. Kesän kuumin punklevy, älä missaa. (JV)
Delta Force 2: Delta Force 2 -lp. Evil Corporation, Hockey Champ Records, S.U.P.O Records ja Nightstick Justice 2007. Viisi tähteä.
_______________
Timo Forss, Hannele Huhtala, Jari Tamminen & Jukka ”Damage” Vuorio