Leningradin selviytynyt

Lukuaika: < 1 minuutti

Leningradin selviytynyt

Arvostelussa Lena Muhinan Piirityspäiväkirja.

Leningradin piirityksen päättymisestä on 70 vuotta. Lähes 900 päivää kestänyt poikkeustila tappoi tuoreimman arvion mukaan noin miljoona kaupunkilaista.
16-vuotias Lena Muhina oli yksi selvinneistä. Hän kirjoitti päiväkirjaa tapahtumien keskipisteestä; päivät koostuvat pommituksista, nälästä, jonottamisesta ja kuolemasta.

Ääriolot turruttavat. Läheisen kuolemaa odotetaan, ettei leipäannosta tarvitse jakaa kolmeen osaan. Lopulta Lena ei kuule ilmahälytyksen loppumista, sillä on ”kääntänyt kylkeään ja nukahtanut ajatellen, että tappakoot”.

Teosta myydään venäläisenä Anne Frankina. Yksinkertaistava vertaus uppoaa yleisöön, kun empatianupit ovat valmiiksi kaakossa.

Pauli Tapio on tehnyt huolellista työtä. Hän tavoittaa teinitytön kielellisen ilmaisun nuoruuden kuohuineen ja kömpelyyksineen.

Perinteisen muistelmateoksen sijasta Piirityspäiväkirja on reaaliaikainen todistus piirityksen aikaisista tapahtumista. Tämä tekee siitä ainutlaatuisen.

Lena Muhina:
Piirityspäiväkirja.
Suom. Pauli Tapio.
Bazar Kustannus
2014. 291 s. Neljä tähteä.

Marissa Mehr

  • 5.5.2014