Toimittaja Ville Ropposen matka jatkuu Obilta Volgalle ja taigasta betonilähiöihin.

VALLANKESKITYS ja suurempiin hallintoyksiköihin tähtäävä politiikka tuntuvat olevan nouseva trendi maailmalla Amerikoista Indonesiaan ja Euroopan unioniin, Suomea unohtamatta. Venäjällä Vladimir Putinin presidenttiajan vallankeskitys vaikuttaa kielteisesti vähemmistöjen asemaan, viidennekseen federaation asukkaista. Viime aikoina suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen hankala asema on korostunut.

Unkarilaisen professorin Janos Pusztayn mielestä Venäjän nyky-politiikan vaikutus vähemmistöihin voidaan käsittää kielellisenä suurvaltaajatteluna, joka kulkee käsi kädessä taloudellisen ja poliittisen hallinnan kanssa. Pusztayn mukaan englannin kielellä on muualla maailmassa imperialistinen rooli. Unicefin ja Worldwatch Instituten synkimpien arvioiden mukaan maailman noin 6 000 kieltä saattaa seuraavan vuosisadan aikana huventua 150:een.

Lähdimme katsomaan, miten kielisukulaisten asiat luistavat Obilta Volgalle ja taigasta betonilähiöihin. Matkaseurueemme, tulkki Natalia Deviatkina, käsitetaiteilija JP Kaljonen, kuvataiteilija Reetta Sironen ja minä, kohtasi oikeuksiensa puolesta kamppailijoita ja kulttuuriradikaaleja. Marissa saimme pikakurssin poliittisesta sorrosta. Retki taittui jokilaivalla, junassa ja ylinopeutta kiitävissä autoissa kaikkialla soivan venäläisen popin tahtiin.

HANTI-MANSIAN kesä on lyhyt ja mäkäräinen, talvi hyinen ja luminen. Yhtäällä rätisevät öljynporaustornien liekit. Toisaalla havisevat loputtomat salot ja lotisevat rämeet, joiden keskeltä iso osa hanteista ja manseista yhä hankkii elantonsa. Hanti-Mansiassa porataan 60 prosenttia Venäjän öljystä. Mafioiden valta on ollut seudulla pitkään voimakas. ”Taiga on laki, karhu yleinen syyttäjä”, kuuluu paikallinen sanonta. Kilometrejä leveä Ob halkaisee erämaan, ja jokea pitkin puskevat laivat Salehardista etelään.

”Tongimme ylös jäätyneen mammutin koiven. Mansivanhus näytti meille kuinka savustaa mammutin lihaa. Söimmekin sitä”, väittää arkeologisilla kaivauksilla kesällä työskennellyt opiskelija Sergei Antonov nojaillen jokilaivan reelinkiin.

Nukahdamme Kazym-joen kohdalla. Sen kylissä hantit kapinoivat 1930-luvulla pakkokollektivisointia ja šamaanivainoja vastaan. Herätessä 280 000 asukkaan Surgutin öljykaupunki jymähtää otsaan kuin tynnyrin pohjasta.

Hanti-Mansian kaupungeissa alkuperäiskieliä ei kuule, kylissäkin vain harvat nykyään osaavat niitä. Monet hantit ja mansit ovat juurettomia ja itsetunto-ongelmia on paljon. Se, että alueen kouluissa opetetaan alkuperäiskieliä kolmannelle luokalle asti, ei ole riittävästi, jotta nuoret oppisivat kieltä, koska venäjä on nykyään usein ainoa kotikieli. Useita hantilasten kouluja on lisäksi lopetettu viime aikoina.

Hanteista valtaosa harjoittaa perinteisiä elinkeinoja, joten maa ja sen käyttöoikeus ovat tärkeitä. Hantien ei silti anneta omistaa seudulla maata. Neuvostoliiton kaaduttua hantien aktivismi sai aikaan sukumaasäädöksen, joka antoi käyttöoikeuden tiettyyn erämaa-alueeseen ja mahdollisti myös sopimukset öljy-yhtiöiden kanssa, selittää Spasenie Jugri -hantijärjestön Surgutin alueen johtaja Agrafina Sopotšina. Yhtiöt maksoivat sukumaan käytöstä korvauksena moottorikelkkoja, bensiiniä ja rahaakin. Säädös kumottiin vuonna 1999.

VIIME VUOSINA MONET ovat silti muuttaneet erämaihin ja perinteisten elinkeinojen pariin. Jo venäläistyneet nuoretkin ovat oppineet hantikulttuuria ja -kieltä uudestaan. Kaupunkisyntyiset ovat ottaneet nykyajan hyvät puolet mukaansa erämaihin. Nykytekniikkaa käytetään perinteisten elinkeinojen apuna, ja ruokavalio on monipuolistunut.

Sopotšinan mielestä alkuperäiskansojen oikeudet ovat huonontuneet. Voimaan on tullut esimerkiksi laki, jonka mukaan jokaisesta kilosta kalaa tai marjoja ja jokaisesta porojen laiduntamiseen käytetystä hehtaarista joutuu maksamaan liittovaltiolle. Hanteista dokumentteja tehneen elokuvaohjaaja Olga Kornienkon mukaan Venäjän hallinto ei ole kiinnostunut alkuperäiskansoista.

”Nyt on tavallaan niin, että vain öljy-yhtiöt voivat auttaa hanteja.”

Kornienkon mielestä öljynporauksesta on seurannut hyvääkin. Jugran – ja myös hantien – talous on sen ansiosta kohentunut. Alkuperäiskansoilla on parempi koulutus, ja monet ovat taloudellisesti jaloillaan. Yliopistossakin opiskelee useita hanteja.

”Hantien on helpompi puolustaa oikeuksiaan hantilakimiesten ja -talousihmisten avulla.”

Viime aikoina on ollut kova poliittinen vääntö siitä, lakkautetaanko Hanti-Mansia liittämällä se Tjumenin lääniin. Paikalliset ovat Kornienkon mukaan voittaneet autonomian toistaiseksi viideksi vuodeksi.

HAVUMETSÄ NIELEE MEIDÄT tiellä Permistä Kudymkariin, joka on lakkautetun Permin Komin pääkaupunki. Komilaisenemmistöinen piirikunta liitettiin vuonna 2005 Permin lääniin, virallisesti taloudellisista syistä. Alueita, joissa vähemmistö on enemmistönä, on nyt yksi vähemmän.

Kynttiläkään ei pala, kun bussi kaartaa Kudymkarin asemalla. Pimeydestä kuluu epävireistä laulua. Hotellissa meitä vaaditaan rekisteröimään viisumit vuorokauden sisällä, vaikka olemme rekisteröineet ne jo useasti Venäjällä.

”Kukaan täällä ei kannattanut liitosta Permin lääniin”, kertoo rakennusmies Dmitri Vahnin ja lyö naulan pohjaan asti.

Udmurtiaan rytyyttelemme yksityiskyydillä. Kuskimme ei turhia piittaa liikennesäännöistä tai nopeusrajoituksista. Lada kirittelee vastaantulijoiden kaistalla ja välillä lipsumme pikkuteille. Hiekka pöllyää toisinaan niin, että luulemme liikkuvamme sumussa.

Taiteilija Vladimir Lobanov uskoo etnofuturismiin. Hän on järjestänyt Udmurtian kylissä etnofuturistisia festivaaleja jo kymmenen vuoden ajan. Esiintyjinä on ollut taiteilijoita ympäri suomalais-ugrilaisen maailman.

”Udmurtiassa melkein kaikki nuoret taiteilijat ovat nyt etnofuturisteja”, iso mies naurahtaa.

Viimekesäinen festivaali oli nimeltään Artana, joka merkitsee polttopuupinoa. Seuraavaksi on tarkoitus järjestää etnofuturistisen liikkeen tulevaisuutta pohtiva tapahtuma.

Etnofuturismi on alun perin Virossa 1990-luvulla syntynyt taiteellinen virtaus, jossa pyritään yhdistämään postmodernin maailmankulttuurin aineksia paikalliseen ja perinteiseen.

Lobanovin kanssa vietämme iltaa nuotion räiskeessä Iževskin laitamilla. Taivaanrajaan piirtyvät Kalažnikovin tehtaat, Iževsk on aseteollisuuden keskus. Palattuamme hotellille, joka sijaitsee oudolla vartioidulla alueella, menemme mielijohteesta vastaanoton viereisestä nimettömästä ovesta. Satumme saunatilaan. Kymmenkunta tyttöstä kiertelee tarjoillen paukkuja pukumiehille.

”Valitkaa pimu rivistä ja siirtykää löylyyn”, varaleukainen kravattikaula honottaa, mutta emme pidä ihmisten ostamisesta, joten siirrymme nukkumaan.

UDMURTIASSA ON viime ajat kamppailtu udmurtin opetuksesta. Kiistakapulana on toiminut Kuzebai Gerdi -lukio Iževskissä, ainoa pääkaupunkikoulu, jossa opetetaan pelkästään udmurtiksi. Lukio oltiin vähällä sulkea elokuussa, vaikka oppilaiden vanhemmat ovat taistelleet pitkään koulun puolesta. Vanhemmat hakivat jo tukea Euroopan neuvostolta, jonka jäsen Venäjäkin on. Koulua ei suljettu.

”15 vuotta sitten Iževskissä ei ollut ensimmäistäkään koulua, jossa olisi opetettu udmurttia”, sanoo udmurtin kielen opettaja Angelina Rešetnikova. Hän työskentelee Iževskin humanistisessa lyseossa ja koordinoi lyseon suomalais-ugrilaista linjaa, joka on toiminut vuodesta 1994. Linja sisältää udmurtin, unkarin ja suomen kielen ja kulttuurin opetusta ja sillä opiskelee kymmenisen prosenttia lyseon opiskelijoista. Lyseon uusi hanke on avoin suomalais-ugrilainen yliopisto, johon yritetään saada oppilaita myös maaseudulta. Siellähän udmurtin kieli ja kulttuuri varsinaisesti elävät. Maaseudulla on niin sanottuja kansallisia udmurtinkielisiä kouluja.

”Kielenopetusta vaikeuttaa pula hyvistä opettajista, ja rahoitusta oppikirjojen tekemiseen ei ole. Udmurttia opetetaan nyt liian vähän, peruskoulussa omana aineenaan vain kolme tuntia viikossa”, Rešetnikova toteaa.

Iževskissä on udmurtinkielinen teatteri, radio- ja tv-ohjelmia, ja yliopistossa on udmurtin filologian tiedekunta. Kaupungissa udmurtit eivät silti puhu omaa kieltään välttämättä edes kotona. Udmurtinkielistä kirjallisuutta pitäisi Rešetnikovan mielestä julkaista enemmän. Vaikka lehtiä julkaistaan aika hyvin udmurtiksi, se ei riitä.

”Nykylapset katsovat televisiota, käyttävät internetiä ja pelaavat tietokonepelejä, ja ne eivät ole udmurtinkielisiä.”

JUNASSA MARI-ELIIN saan viestin, että ystäväni ja suomalais-ugrilaisten nuorten liiton MAFUN:n puheenjohtaja Vasili Petrov on hakattu sairaalakuntoon. Ennen kuin pahoinpitelyn virallinen esitutkinta on edes alkanut Marin presidentin hallinto on ilmoittanut, että pahoinpitelyn syy on Petrovin.

Vuodesta 2001 Marissa on vallinnut poliittinen sorto, joka kohdistuu presidentti Leonid Markelovin poliittisiin vastustajiin ja erityisesti marilaisiin, vaikka demokraattiseen oppositioon kuuluu muitakin. Kymmeniä kriittisiä lehtimiehiä, oppositiojohtajia ja ihmisoikeusaktivisteja on hakattu tai tapettu.

Zvenigovon sairaala on hiljainen. Kukaan ei tunnu tarkkailevan Petrovia kirurgisella osastolla. Juttelemme hetken Petrovin kanssa, mutta sitten meidän on mentävä.

Matkalla Marin pääkaupungista Joškar-Olasta Aršankan kylään autoamme seurataan, ja seuraavana aamuna turvallisuuspalvelu FSB tunkeutuu jo majapaikkamme, yksityiseen kotiin. Meitä syytetään viisumien puutteellisesta rekisteröinnistä, vaikka aikaraja rekisteröinnille ei ole edes umpeutunut. Alkaa pitkä kuulustelu. Se päättyy matkaan miliisiasemalle ja 1500 ruplan sakkoihin. Kultahampaista FSB-miestä kiinnostaa erityisesti se, miksi olemme Marissa. Samalla hän kertoo oman näkemyksensä tasavallan nykytilasta: ”Meillä menee paremmin, ennen oli toisin, mutta nyt on vapaus.”

Marilaisen Mer kanaš -liikkeen johtaja Vladimir Kozlov on FSB-miehen kanssa eri mieltä. Kozlov tupakoi ketjussa Joškar-Olan lehdistötalon parvekkeella ja kertaa marilaisten sorron uusimpia käänteitä. Irtisanomiset työpaikoilta poliittisin syin jatkuvat keskeytyksettä.

Helmikuussa työmatkalla pahoinpidelty Kozlov on taas painostuksen kohteena. Hänen johtamansa V. Kolumbin kulttuurikeskus halutaan häätää lehdistötalolta 700 euron vuokravelkoihin vedoten. Marilaisen luontouskonnon museo on myös äskettäin lakkautettu, ja Marin kansallisteatterilla on ollut vaikeuksia.

”Marinmaa on poliittisen sorron laboratorio. Jos marilaiset onnistutaan panemaan polvilleen, voidaan samaa strategiaa käyttää myös muilla Venäjän alueilla, joissa on vahvoja vähemmistöliikkeitä”, Kozlov uskoo.

SORTO EI MARISSA koske vain oppositiojohtajia. Esimerkiksi opettaja Galina Petuhova Aršankan kylästä irtisanottiin viime syksynä siksi, että hän oli kampanjoinut marilaisen ehdokkaan puolesta duuman vaalien alla.

”Jouduttuani sydänvaivojen takia sairaalahoitoon viranomaiset kielyri sivät hoitamasta minua”, Petuhova lisää. Hänen mukaansa hallituksen lehdissä pilkataan usein avoimesti marilaisia.

Elokuussa Mer kanaš ja Mari ušem järjestivät mielenosoituksen, johon osallistui yli 300 ihmistä.

”Turvallisuuspalvelu kuvasi mielenosoittajat ja nyt heitä vainotaan”, väittää Mari ušem -järjestön johtaja Nina Maksimova.

Maksimovan mukaan suurimpia ongelmia on marin kielen opetuksen heikentäminen. Kyläkouluja suljetaan laittomasti ja ilman kyläneuvostojen suostumusta. Maria opetettiin aiemmin Joškar-Olassa 30 koulussa, nykyään vain kuudessa. Markelovin aikana Marissa on suljettu yli 40 koulua. Marin kielen opiskelijoiden määrä on viiden vuoden aikana vähentynyt 25 prosenttia.

Marien parjaaminen on levinnyt Venäjällä valtakunnalliselle tasolle. Esimerkiksi tv-ohjelmassa ”Totuuden hetki” väitettiin vastikään, että Kozlovin johtama kulttuurikeskus valmistelee ”oranssia” vallankumousta Venäjälle. ”Emme puuhastele vallankumousta, haluamme vain parantaa marien oikeuksia”, Kozlov toteaa.

KURUT HALKOVAT MORDOVIAN vihreitä kukkuloita. Myös täällä on jäljellä suuria metsiä, joissa esimerkiksi Neuvostoaikoina oli erityisiä toisinajattelijoiden vankileirejä. Mordvalaiset jakautuvat ersän ja mokšan puhujiin. Myös kulttuurit eroavat. Mordovia on maatalousaluetta, ja mordvalaisten elintarvikkeiden laatu tunnetaan Moskovassa asti.

”Viime aikoina mordvan kielten opetus on poistettu monen kaupunkikoulun opetusohjelmasta ja kyläkouluja on lakkautettu”, toteaa alueiden välisen mordvalaisen kansanliikkeen sihteeri Julia Tsipina.

Kaupunkikouluissa opetetaan tavallisesti Mordvan kieliä omana aineenaan kaksi tuntia viikossa. Kylissä mordvaa on useampia viikkotunteja, ja joissakin kouluissa alaluokilla saatetaan opettaa myös muita aineita vähemmistökielellä. Ongelma on se, että nykyään monet mordvalaiset puhuvat lapsilleen vain venäjää, varsinkin kaupungeissa. Maaseudulla mordvan kielet voivat paremmin.

Mordoviassa on onnistuneesti elvytetty vanhaa luontouskoa. Runoilija Mariz’ Kemalin aloitteesta on vuodesta 1999 vietetty mordvalaisia uskonnollisia juhlia nimeltä Ras’ken’ Ozks.

”Viime vuosikymmenen aikana ylpeys omasta kulttuurista on näkynyt mordvalaisessa kirjallisuudessa. Esimerkiksi Mordovian historiaan sijoittuvia romaaneja on kirjoitettu paljon”, kertoo kirjallisuuslehti Sjatkon päätoimittaja, runoilija Aleksandr Arapov.

Arapovin mukaan useimmat mordvalaiset kirjailijat ovat jo vanhoja. Mordvaksi kirjoittavia nuoria on nykyisin kosolti, mutta heitä julkaistaan vähän, sillä kustantamot kärsivät rahapulasta. Arapov manailee myös sitä, ettei mordvankielisille ohjelmille anneta tv-kanavilla tilaa eikä rahoitusta.

KUVATAITEILIJA Andrej Aljoškin ammentaa mordvan myyteistä. Etnofuturismista kiinnostunut taiteilija on kuvittanut paljon satukirjoja. Aljoškinin maalauksissa miekat piirtyvät abstraktia taustaa vasten. Taiteilija haluaa tuoda esiin Mordovian historiallisia kansainvälisiä yhteyksiä. Esimerkiksi viikingit matkustelivat muinoin Volgalla ja kävivät mordvalaisten kanssa kauppaa, joskus myös sodittiin.

”Kuvaan sekä viikinkimiekkoja että mordvalaisia miekkoja, jotka symboloivat sitä, että myös mordvalaiset olivat soturikansaa, eivät vain maalaisjuntteja, millaisina venäläiset usein heitä pitävät”, Aljoškin selvittää.

Mordoviassakin saamme aamuvieraita turvallisuuspalvelusta.

”On tullut ilmoitus, että talossa piileskelee terroristeja”, FSB-miehet ilmoittavat. Näennäinen syy kuulusteluillemme on jälleen viisumien rekisteröinti. Asia viedään lääninkeskuksen oikeusistuimeen ja käsittely kestää seitsemän tuntia. Paikallinen tuomari antaa kuitenkin vapauttavan päätöksen. FSB seuraa meitä aamujunaan. Täytetään lomakkeita, uhkaillaan. Samat kysymykset toistuvat. Sitten FSB äkkiä poistuu, selityksittä. Kaikki on ollut vain pelottelua. Pietari humahtaa esiin, kuvansa näkee Fontankan varren näyteikkunasta, ja Neva liplattelee Vasiljevin saaren rantaan niin kuin ennenkin.

Vähemmistökansoja lukuina

VENÄJÄLLÄ HANTEJA asuu 29 000 ja manseja 11 000. Hanti-Mansian eli Jugran autonomisen piirikunnan miljoonasta asukkaasta hanteja ja manseja on 1,2 prosenttia.

Komi-permjakkeja on kaikkiaan 125 000. Heistä 80 000 asuu äskettäin lakkautetussa Permin Komin autonomisessa piirikunnassa, jonka asujaimista he muodostavat 59 prosenttia.

Udmurtteja on kaikkiaan 637 000, heistä 460 000 asuu Udmurtiassa. Nimikkotasavaltansa asukkaista udmurtteja on 30 prosenttia.

Marin kansaa on yhteensä 605 000, heistä 312 000 asuu Mari-Elissa. Nimikkotasavaltansa asukkaista marilaisia on 43 prosenttia.

Noin miljoonasta mordvalaisesta vain 290 000 asuu Mordoviassa. Nimikkotasavaltansa väestöstä mordvalaiset muodostavat 32 prosenttia.

Ville Ropposen matkakuvaus Venäjältä alkoi Voimassa 9/05 komien, nenetsien ja hantien mailta.

Ville Ropponen