Kuka Cassavetes?

Lukuaika: 2 minuuttia

Kuka Cassavetes?

Amerikkalaisen indie-elokuvan uudisraivaajan John Cassavetesin elokuvia esitetään ensi kesänä Sodankylässä.

John Cassavetes päätti kuusikymmenluvun alussa tehdä oman elokuvan, ja asetti talonsa lainan vastineeksi. Tuloksena oli talkootyöllä tehty vastalause Hollywoodin isojen elokuvastudioiden tuotannolle.

Elokuvan nimi oli Shadows, ja se loi uutta ilmaisua niin rotuennakkoluuloja käsittelevän aiheensa kuin muotonsa ja tekotapansakin puolesta. Shadows perustui improvisaatioon ja elokuvaa tehtiin kuin näytelmää. Kohtaukset tässä, kuten Cassavetesin myöhemmissäkin elokuvissa, kuvattiin kronologisesti juonen mukaisessa järjestyksessä eikä studioaikataulujen mukaan.

Tekotavan erilaisuus näyttäytyy ennen kaikkea näyttelijäntyön intensiteetissä sekä maailmankuvan yksityiskohtaisuudessa, jossa havainnot ovat selkeästi jonkun tietyn ihmisen havaintoja, eivätkä massatuotannoille tyypillisiä kaavamaisen laskelmoituja tunnekoukkuja.

Mutta miten tällaiseen lopputulokseen oikein päädyttiin?

”Kai me aloitimme oikeaan aikaan. 1950-luvulla kaikki hyvät työt tehtiin televisiossa, ja siellä mekin ansaitsimme leipämme. Isojen studioiden elokuvat alkoivat olla melko korneja, ja me halusimme tehdä jotain mikä olisi totta – ja viihtyä työssämme”, Cassavetesin pitkäaikainen luottonäyttelijä Seymour Cassel kertoo.

Cassel, joka sentään on Oscar-ehdokkaanakin kunnostautunut, vaikuttaa puhelimessa lupsakalta amerikansavolaiselta. Cassel on paraikaa kuvaamassa elokuvaa, jossa hänellä on vain yksi repliikki, ja siten runsaasti aikaa keskustella.

Sodankylän filmifestivaaleilla esitetään sarja Cassavetesin elokuvia, mutta koska ohjaaja itse kuoli jo vuonna 1989, Cassel tulee festivaaleille Cassavetesin puhetorveksi.

”Johnin kauttaan ymmärsin, että elokuvan suurin voimavara on näytteleminen – näyttelijät eivät ole tyhmiä. Tai eivät ainakaan kaikki. Tai ainakaan heidän ei tarvitse olla. Pitää uskoa siihen mitä tekee.”

Monet tuntevat Cassavetesin ennen kaikkea näyttelijänä. Tunnetuimmat roolinsa hän teki Roman Polanskin Rosemaryn painajaisessa ja Robert Aldrichin Likaisessa tusinassa.

Mutta näyttelijänpalkkiot Cassavetes käytti ohjauksiinsa ja häntäpidetäänkin amerikkalaisen independent-elokuvan henkisenä isänä.

Cassavetes on monessa mielessä ohitettu nero, joka koki avantgardistin kohtalon. Omana aikanaan Cassavetes ei nauttinut kriitikkojen yksiselitteistä kunnioitusta. Vaikka Cassavetes ei ohjaajana noussut suuren yleisön tietoisuuteen, hänellä on silti aina ollut vannoutunut kannattajakunta elokuvafriikkien ja elokuvantekijöiden keskuudessa.

Ohjaajat, kuten Martin Scorcese, Sean Penn ja Steven Soderbergh, pitävät Cassavetesia suurena syynä siihen, että he itse tekevät elokuvia. Cassavetes näytti heille, että omalakinen ilmaisu on mahdollista.

Cassell ei siten oikeastaan kaipaa vanhojen hyvien aikojen pariin peräänkuuluttaessaan enemmän ”persoonallisuutta” ja “rohkeampaa kerrontaa” elokuviin?

”Jos elokuvateollisuus olisi keksinyt tavan filmata elokuvat ilman näyttelijöitä, he tekisivät niin”, Cassel jatkaa. ”Näyttelijöille pitäisi opettaa tarinankerrontaa ja itsekunnioitusta.”

Shadows menestyi Euroopassa ja sitä seurasi aikanaan taiteellinen ja arvostelumenestys Faces sekä moni muu Cassavetesin elokuva. Seymour itse oli Oscar-ehdokkaana sivuroolistaan Facesissa. Seitsemänkymmentävuotias Cassel on yhä valitsemallaan tiellä. Lähes 200 elokuvassa näytellyt ukko pitää kiinni lupauksestaan:

”Jos joku tarjoaa minulle hyvää käsikirjoitusta, olen valmis tekemään elokuvan täysin ilmaiseksi, kunhan matkani kustannetaan”.

Kysyn onko Seymour koskaan tehnyt näin. ”Kyllä, monesti”, hän vastaa itsevarmasti. ”Tärkeää on se, että haluaa kertoa jotain, raha on toissijaista”.

Sodankylän elokuvajuhlat 11.–15.6. Lisätietoja sekä näytökset: www.msfilmfestival.fi

Akse Pettersson

mainos
  • 9.9.2009