Mitä aktiivisille kansalaisille tapahtuu koulutiellä?

Kuntavaaleissa hyväosaiset pitävät Kauniaisissa huolta eduistaan (äänestysprosentti 76), mutta Jakomäen väkeä taas ”yhteiset asiat” eivät kiinnosta (äänestysprosentti 36,7). Tätä suurta aktiivisuuseroa pohdittaessa pitäisi kysyä koululaitoksen tehtävien perään.

Jotain on ”aktiivisille kansalaisille” koulutiellä tapahtunut, mutta mitä? Tiedämme surkean vähän siitä, mitä kouluissa – luokkahuoneissa, opettajanhuoneissa, käytävillä ja pihoilla – tapahtuu.

Äskettäin julkaistusta tutkimuksesta Kodista ja kiinnostuksesta se lähtee selviää, että teini-ikäiset suomalaisnuoret tietävät yhteiskunnasta enemmän kuin ikäisensä eurooppalaiset. Sen sijaan he eivät ole kiinnostuneita politiikasta eivätkä yhteiskunnallisesta osallistumisesta samassa määrin kuin nuoret vertailun muissa maissa.

Tutkimuksen tekijät vihjaavat, että Suomessa poliittinen osallistumiskulttuuri tarkoittaa yhteiskunnan instituutioihin sidottua aikuisten toimintaan, joka ei innosta suurinta osaa nuorista. Ikään kuin yhteiskunnallinen osallistuminen alkaisi äänestysiästä. Tutkimus kertoo, että osallistumisen kulttuuriin kasvaminen ja kasvattaminen jää kouluissa heikoksi.

Kyse ei käsitykseni mukaan ole niinkään siitä, että kouluun tarvittaisiin uutta osallistuminen-nimistä oppiainetta, tai välttämättä edes lisää yhteiskuntaoppia. Avainasia osallistumiseen kasvamisessa on koulujen pedagogiikka; se, miten lapset ja nuoret otetaan mukaan koulun toimintaan ja pidetään heidät siinä mukana.

Suomalainen koulu on pakollinen paikka, jossa joku on aina suunnitellut kaiken valmiiksi, se ei opeta osallistumaan, vaan vierastamaan, inhoamaan ja tottelemaan. Siksi suomalaiskoululaiset menestyvät myös kansainvälisissä vertailutesteissä.

Juha Suoranta