Kirjoittanut henri salonen

Kreisibailut yläfemmoilla

Lukuaika: < 1 minuutti

Kreisibailut yläfemmoilla

Arvostelussa Joonas Rinta-Kannon sarjakuva-albumi Fok_It.

Viisas internet on onnistunut jälleen kerran tuomaan esille omaehtoista sarjakuvaa. Joonas Rinta-Kannon Fok_It-stripit levisivät alun perin netissä sosiaalisten medioiden kautta sisäpiirivitsinä. Vanhasta vitsistä ei ole kysymys, sillä Rinta-Kanto aloitti sarjakuvablogiinsa vasta 2009 alkupuolelta.

Strippityyliset muutaman ruudun sarjakuvat ovat hämmästyttävän hauskoja. Niiden staattinen tunnelma yhdistettyinä älyttömiin repliikkeihin tuo mieleen lähinnä päättömän läpän heiton ruokalan tai kahvilan pöydissä hyvien ystävien kesken. Viikset, vyölaukut ja teksti-TV:seen faksaaminen ovat selvästi tekijälle loputon inspiraation lähde. Rinta-Kanto on itse perustellut mitään sanomattomia juoniaan ja arkiurpoutta sillä, ettei oikein ikinä keksi mitään juonta sarjakuviinsa. Hyvä niin. Sillä Fok_It toimii juuri nokkelan aivottomuuden ansiosta.

Piirustustyyli on selkeää ja kuvitus värikästä. Albumin humaani ote sekä kiusaantunut tunnelma riisuu karut hahmonsa housuistaan läpi sivujen. Harvinaisen onnistunut ja suoraviivainen kokonaisuus.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_It. Kreegah Bundolo 2010. 120 s. Viisi tähteä.

Henri Salonen