Kirjoittanut Anu Harju

Köyhän miehen uraani

Lukuaika: < 1 minuutti

Köyhän miehen uraani

Maailma lyhyesti: Ammuksissa käytetty köyhdytetty uraani, DU, vaikuttaa pysyvästi DNA:han.

Arizonan yliopiston farmakologian ja toksikologian laitoksen tutkimus paljastaa, että ammuksissa käytetty köyhdytetty uraani, DU, vaikuttaa pysyvästi DNA:han.

Japanilainen lääkäri Katsumi Furitsu kävi huhtikuussa Suomessa kertomassa köyhdytetyn uraanin vaikutuksista terveyteen. Hän toimii aktiivisesti ICBUW:ssa, kansainvälisessä uraaniaseiden kieltoa ajavassa ryhmittymässä, joka lobbaa täyskieltoa parhaillaan YK:ssa.

Furitsu kehottaa Suomen hallitusta olemaan asiassa aktiivinen, koska tulevissa rauhanturva- ja nopean toiminnan joukkojen tehtävissä myös suomalaiset sotilaat voivat altistua DU:lle. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen ei ehtinyt tavata Furitsua, mutta Salolaiselle toimitettiin uusinta tietoa DU-aseista.

”Belgia kielsi viime vuonna ensimmäisenä maana maailmassa DU-aseiden valmistuksen, kuljetuksen ja käytön alueellaan. Uusi-Seelanti kaavailee samaa”, iloitsee Furitsu.

On vahva epäily, että DU:lle altistuneet miehet ”levittävät” sen vaikutuksia syntyviin lapsiinsa siemennesteen mukana. Esimerkiksi Persianlahden sodan veteraanien vastasyntyneillä lapsilla on ollut sisäelinvaurioita ja ulkoisia epämuodostumia. Sormien tai raajojen puuttuminen on tyypillistä myös irakilaisvauvoille, joiden vanhemmat ovat asuneet DU:lle altistuneilla alueilla.

Yhdysvaltalainen Mount Sinain lääketieteellinen korkeakoulu on käynnistänyt tutkimuksen, jolla halutaan selvittää, löytyykö irakilaislasten maitohampaista DU:ta.

Auta irakilaisten lasten hammashanketta, lisätiedot ja ohjeet www.icbuw.org

Anu Harju