kolmas kerta toden sanoo

Lukuaika: 2 minuuttia

kolmas kerta toden sanoo

Keniassa pidettävissä vaaleissa yksi asia on selvä. Kolmansien monipuoluejärjestelmään siirtymisen jälkeisten vaalien myötä presidentti Daniel arap Moi saa lähteä. Perustuslaki kieltää häntä pyrkimästä enää kolmannelle kaudelle.

Joulun jälkeen Keniassa pidettävissä vaaleissa yksi asia on selvä. Kolmansien monipuoluejärjestelmään siirtymisen jälkeisten vaalien myötä presidentti Daniel arap Moi saa lähteä. Perustuslaki kieltää häntä pyrkimästä enää kolmannelle kaudelle.

24 vuotta vallankahvassa luulisi kuitenkin riittävän itsevaltiaan ottein maata hallinneelle 80-vuotiaalle presidentille, etenkin kun parlamentaarikkojen korruptionvastaisen maailmanjärjestön tuore raportti paljastaa presidentin lähipiirin siirtäneen viime vuosina reilun kahden miljardin euron edestä julkisia varoja yksityisille tileille ulkomaille.

Monestakaan muusta asiasta kuin Moin valtakauden päättymisestä ei Kenian vaaleissa kannata lyödä vetoa, sillä kenialainen presidenttipeli on osoittautunut varsin vauhdikkaaksi lajiksi, jonka huimissa käänteissä avainpelaajat vaihtavat yllättäen puolta, joukkueiden määrä ja nimet vaihtuvat ja silmänräpäyksessä kannattajat sonnustautuvat uusiin fanipaitoihin.

Nykyinen pääoppositiopuolue Kansallinen sateenkaarikoalitio (Narc) syntyi vasta syyskuussa, kun joukko hallitsevan Kanu-puolueen ministereitä ja muita silmäätekeviä loikkasi hallituksen riveistä oppositioon. Syynä joukkotakinkäännökseen oli suuttumus presidentti Moille, joka monien perässähiihtäjien harmiksi valitsi seuraajaehdokkaakseen politiikan ulkopuolelta edeltäjänsä Jomo Kenyattan pojan Uhuru Kenyattan.

Poika-Kenyatta on istuvalle presidentille palveluksen velkaa, sillä isä Jomon kuoleman jälkeen Moi piti huolen siitä, että Kenyattan suku sai pitää kaiken sen omaisuuden, jonka Kenian itsenäisyyden ajan ensimmäinen presidentti oli valtakautensa aikana anastanut perheelleen ja lähipiirilleen.

Presidentinvaalissa Uhuru Kenyattalla on useita vastaehdokkaita, mutta heistä yksi on ylitse muiden, sateenkaarikoalition ehdokas Mwai Kibaki, entinen Kanu-puolueen poliitikko ja Moin varapresidentti, joka oli 90-luvun alussa ensimmäisten joukossa perustamassa omaa oppositiopuoluetta.

Heimopolitiikan hallitsemassa Keniassa presidentinvaalin pääehdokkaat kuuluvat samaan kikujukansaan, tosin eri klaaneihin. Kumpikaan ei varmasti edusta kansan syviä rivejä, eikä kumpikaan tule jatkossa astumaan ulkomaisten taloudellisten intressitahojen varpaille.

Valtion tv-kanavalla Uhuru Kenyattan vaalikiertuetta seurataan päivästä päivään, mutta muiden ehdokkaiden tilaisuuksia ei mainitakaan. Lehdistä voi kuitenkin lukea oppositioon lähteneiden poliitikkojen syytöksistä, joiden mukaan Moi olisi virkanimityksillä ja rahalla lahjomalla yrittänyt saada heitä palaamaan Kanu-puolueen turvallisten helmojen suojaan.

Vaaleissa on vielä sellainenkin kummallisuus, ettei vaalivoittajan tarvitse saada äänten enemmistöä. Moikin valittiin jatkamaan presidenttinä kahdessa viime vaaleissa vain muutaman kymmenen prosentin kannatuksella. Ulkomaiset vaalitarkkailijat puhuivat molemmilla kerroilla vakavasta vaalivilpistä, mutta hyväksyivät kuitenkin tuloksen enempiä nurisematta.

Kenian vaaleja voi seurata Daily Nation -lehden nettisivuilta www.nationaudio.com/elections.

Peik Johansson

  • 9.9.2009