Kohtalona hummerit

Lukuaika: 2 minuuttia

Kohtalona hummerit

Miskitointiaanit sukeltavat hummeria – henkensä kaupalla.

Yksi Nicaraguan Karibian puolella asuvien miskitointiaanien pääelinkeinoista on kaupallinen hummerisukellus. 15:n viime vuoden aikana sukeltajantautiin kuolleita ja pysyvästi vammautuneita on jo toista tuhatta.

Kolmekymppinen José Antonio Martínez makasi vappuna letkuissa maan pohjoisen autonomisen alueen RAAN:n (Región Autónoma Atlántico Norte) pääkaupungin Bilwin likaisessa sairaalassa jo kolmatta päivää. Halvaantuneella Martínezilla oli korkea kuume, hän ei ollut tajuissaan ja hänen hengityksensä oli katkonaista ja tuskallista, sillä typpimyrkytys oli tehnyt suurta tuhoa keuhkoissa. Sisar María Isabel valvoi vieressä ja yritti lievittää veljensä tuskia kylmällä rätillä.

Vajaata vuorokautta myöhemmin José Antonio Martínezin keuhkot pettivät ja hän kuoli.

Martínez oli yksi kaiken kaikkiaan neljästä hummerisukeltajasta, jotka tuotiin mereltä saman viikon aikana. Kaksi heistä kuoli, toinen jo Bilwin laiturille, ja kaksi muuta elävät mitä luultavimmin vyötäröstä alaspäin osittain halvaantuneina loppuelämänsä.

Keuhkojen varassa tehty hummerisukellus on miskitointiaaneille perinteinen taitolaji, jota he ovat harrastaneet vuosisatoja. Hengenvaarallista siitä tuli vasta, kun hummerista sukeutui tärkeä vientituote ja nuoret miskitot alkoivat sukeltaa laitteilla yhä syvempiin vesiin.

Kalastusaluksilla miskitot ovat orjatyövoimaa, jonka työturvallisuudesta ei piitata pätkääkään. He eivät juurikaan saa koulutusta laitesukellukseen ja varosäännöt ovat heille tuntemattomia. Tavanomaisen 11 päivän työrupeaman aikana he sukeltavat parhaimmillaan jopa 20 kertaa päivässä ja useimmiten noin 40 metrin syvyyteen. Määrä on käsittämätön ja useat sukelluksen ammattilaiset ihmettelevätkin, miksi kuolemantapauksia ei ole vieläkin enemmän.

Yleensä sukeltajilla ei ole minkäänlaista kirjallista työsopimusta ja siksi korvaukset riippuvat täysin yhtiön halukkuudesta – eli lähes kaikissa tapauksissa haluttomuudesta.

Periaatteessa kalastusyhtiöiden tulisi kuolemantapauksissa maksaa perheelle noin 15 000 dollarin korvaus ja vammautumistapauksissa jotakin tai ainakin vähintään sairaala- ja kuntouttamiskulut, mutta Bilwin sukeltajien ja vammautuneiden sukeltajien yhdistyksen mukaan näin ei juuri koskaan käy.

Saman vahvistivat sairaalassa olleet kaksi vammautunutta sukeltajaa ja edesmenneen José Martínezin perheenjäsenet, joilla ei ollut mitään käsitystä kuinka paljon, keneltä ja miten korvauksia pitäisi hakea.

Sukeltajien tilanne nousi Nicaraguassa kansallisen keskustelun kuumaksi aiheeksi kolme vuotta sitten, kun Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa tuotti aiheesta puolen tunnin dokumentin, Buzos Miskitos – Una epidemia en el fondo del mar, joka esitettiin maan suosituimmassa ajankohtaisohjelmassa Esta Semana. Kansallisen journalismipalkinnon voittaneen dokumentin esittämisen jälkeen sekä maan terveys- että työministeriö lupautui kiinnittämään asiaan erityistä huomiota, mutta lyhytaikaisen seurannan ja muutaman sukeltajille järjestetyn koulutuksen jälkeen asiat palautuivat entiselle mallille.

Yhdysvallat ja EU päättivät jo kaksi vuotta sitten, että ne lopettavat sukeltamalla haetun hummerin ostamisen. Hondurasille annettu siirtymäaika päättyy tänä vuonna ja Nicaraguan ensi vuonna. Siitä lähtien sallittua on myydä vain ansapyyydyksillä pyydettyä tuotetta.

Toteutuessaan tämä tarkoittaa Nicaraguassa sitä, että suurin osa noin 3 000 hummerisukeltajasta jää työttömäksi.

Sillä on suora vaikutus noin 40 000 ihmisen ruokaturvaan, sillä sukeltajien tuomat tulot ovat olleet perhetalouksien selkäranka. Vaihtoehdot ovat vähissä, ja monet pelkäävätkin muutoksen aiheuttavan varsinaisen buumin harmaan talouden tietyille aloille, kuten huumekauppaan ja prostituutioon.

Selviytymistaistelussa heikoimmilla ovat halvaantuneet ja työkyvyttömät nuoret miskitomiehet, joista muodostuu köyhille perheille suuri taakka. Monissa miskitoperheissä vammautuneita sukeltajia pidetään myös häpeän aiheena ja suuri osa pahimmin vammautuneista viettää loppuelämänsä sängyssä Karibian rannikon kylissä ja kaupungeissa ulkopuoliselta maailmalta eristettyinä.

Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan kysymyksiin erikoistunut toimittaja. Hän lopettaa kesällä yli viisivuotisen pestinsä Kepan tiedottajana Nicaraguassa ja Keski-Amerikassa.

Kimmo Lehtonen

  • 9.9.2009