Kirja-arvioita.
Viehättävät röyhkimykset
Kauko Röyhkä on aina vaikuttanut minun mielestäni samaan aikaan luotaan työntävältä ja kiehtovalta tyypiltä. Hänen musiikkiaan olen oppinut lähestymään avoimin mielin vasta nyt melkein kolmikymppisenä ja hänen romaaninsa ovat olleet mielestäni vähän tylsiä ja ärsyttäviä. Mutta lehti- ja tv-haastattelujen perusteella mies on todella karismaattinen ja älykäs ja omaa mielettömän sosiaalisen pelisilmän. Ja sellaista minä arvostan ihmisessä todella korkealle, suorastaan ihailen.
Ja sitten olen pitänyt häntä tyyppinä joka pokaa kaikkien tyttöystävät. Kun Kauko tulee kaupunkiin niin viisaimmat isät ovat lukinneet tyttärensä kellariin. Ja onhan se helvetin ärsyttävää koska, hitto sentään, Kaukohan saattaisi pokata vaikka minun tyttöystäväni. On vähän vaikeaa diggailla tyyppiä, jonka suhteen saa koko ajan olla varpaisillaan, että malttaako se pysyä housuissaan keikan jälkeenkin.
Nyt Kauko on kirjoittanut kirjan, ja täytyy sanoa, että helvetin mielenkiintoisen ja hyvän kirjan onkin. Se kirja kertoo The Velvet Undergroundin ja Lou Reedin tarinan, ja samalla kirjailija kertoo oman uransa etenemisestä ja muutenkin ajatuksistaan elämästä. Ja kyllähän kirjassa hyvin tulee esille, että niitä tyttöjä on tosiaan tullut pokailtua. Lou Reed esittäytyy kirjassa hankalana ja arvaamattomana kusipäänä, joka käyttää aivan liikaa päihteitä ja kaiken lisäksi hakkaa naisia. Kuitenkin Kauko Röyhkä tuntuu arvostavan Reediä. Ja kirjan luettuani huomaan itsekin arvostavani. Ja The Velvet Undergroundin musiikkikin muuttuu kirjan myötä entistä kiinnostavammaksi. (JV)
Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed. Like 2007. 155 s. 4 tähteä.
_______________
Lempeyttä Botswanasta
Väsyttääkö? Eikö kulje? Mma Ramotswe auttaa. Botswanan pääkaupungissa Gaboronessa Naisten etsivätoimisto nro 1:tä johtava Mma Ramotswe juo litroittain rooibos-teetä, tarkkailee maanmiehiään, seurustelee automekaanikko J.L.B. Matekonin kanssa ja ratkoo asiakkaidensa ongelmia apunaan Mma Makutsi. Erityisen kiperän paikan tullen Mma Ramotswe turvautuu Yksityisetsivän toiminnan perusteet -kirjan neuvoihin ja orpokotia lujalla kädellä johtavan Mma Potokwanin käytännönläheiseen apuun.
Mma Ramotswe -kirjojen juonet rakentuvat ihmisluonteen kiemuroille ja niiden ymmärtämiselle. Väkivalta ja piinaava jännitys puuttuvat tyystin. Hienovarainen huumori vailla ilkeyttä, yksinkertaista arkeaan elävät ihmiset ja Mma Ramotswen mutkaton ja perinteitä kunnioittava elämänasenne ovat hurmaavaa vastapainoa nykymenoon tottuneelle. Verkkainen, lempeä tunnelma tarttuu lukijaan. Tässä viidennessä suomennetussa teoksessa Mma Ramotswe vihdoin solmii avioliiton J.L.B. Matekonin kanssa – vaivihkaa ja verkkaisesti.
Alexander McCall Smith on avannut ikkunan ”tavalliseen” Afrikkaan, jossa ei sodita vaan eletään kuten muuallakin. Mma Ramotswen hahmon kautta kirjailija silti kritisoi nykymenoa. Mma Ramotswella on ”perinteinen ruumiinrakenne”, joten hänen ei tarvitse varoa jokaista suupalaa, toisin kuin Botswanaankin ilmaantuneiden ”nykyaikaisten” naisten. Perinteiden kunnioittaminen on katoamassa, eivätkä botswanalaiset enää arvosta maataan ulkomailta rantautuneiden kotkotusten ja tavaroiden perässä juostessaan. (AH)
Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä. Otava 2006. 271 s.
_______________
Toisenlainen sarjakuva on mahdollinen
Harmillisesti sarjakuvaan tarinankerronnanvälineenä suhtaudutaan edelleenkin hieman karsastaen. Stereotypiat ovat voimissaan: Aku Ankka, supersankariseikkailut ja sitten ne ”aikuisten sarjakuvat”, joissa näytetään tissejä ja sellaista. Väkivalta ja hömppäviihde on ne pari punaista lankaa, joita odotetaan.
Onneksi aina ei ole näin. Vastedes ry järjesti hiljattain yhteiskunnallisen sarjakuvan kilpailun, jonka tuomaristoon minulla oli ilo kuulua. Etukäteen tuli arvuuteltua, kuinka ”yhteiskunnallinen” tulee ymmärretyksi, toivottavasti ei turhan suppeasti. Onneksi pelkoni osoittautuivat turhiksi. Kilpailun osallistujien lähestymistavat ja -suunnat yhteiskunnallisuuden sydäntä kohti olivat kaikki omanlaisia. Monet yllättivät paatuneen tuomarinkin tuoreilla ideoilla. Positiivista oli myös se, että annetun aiheen vakavuudesta huolimatta aineiston läpikäyminen ei ollut silkkaa maailmantuskaa. Yhteiskunnallisuutta osattiin käsitellä myös lämpimällä kosketuksella.
Nyt tuon kilpailun parhaimmisto on julkaistu albumina. Kannattaa katsastaa, mikäli on kiinnostunut erilaisista sarjakuvista, mukavista yllätyksistä ja hyvästä meiningistä. (JT)
Pikkulinnun ääni ja muita yhteiskunnallisia sarjakuvia. Vastedes 2007. 36 s. 4 tähteä.
_______________
Esteettiset arvot ensin
Frank Miller lähtee sarjakuva-albumissaan 300 siitä, että taru on aina totuutta ihmeellisempää. Äärimmilleen yksinkertaistettu, suoraviivainen tarinan kuljetus ei liikoja selittele, kunhan dramatisoi yhden historiankirjoista tutun verispektaakkelin, Thermopylain solan taistelun, vuodelta 480 eaa.
Albumi on rehellisin myytin kuvaus pitkään aikaan, teos joka ei yritäkään luoda realistista kuvaa sellaisesta, josta ei tarkkaa tietoa kuitenkaan ole. Mytologiaa ei ole yritetty verhota totuuden kaapuun kuten Hollywoodin gladiaattoreissa ja aleksantereissa. Jos Thermopylain solassa sijaitsevassa patsaassa Leonidas kerran on munasiltaan, niin sittenhän tarinassakin kaikki käyskentelevät ilman housuja, vaikka tosiasiassa soturien syndit olivat melkoiset. Ei Paavo Nurmikaan ilman pöksyjä juossut, mutta niin ne vaatteet vain patsaalta unohtuivat. Groteskin liioitellut hahmot eivät ikinä yritäkään ylittää uskottavuuskynnystä vaan nojaavat myyttiin.
Zack Snyderin elokuvaversio Millerin sarjakuvasta sisältää selkeitä viittauksia Yhdysvaltain mahtisotaan vapauden ja demokratian puolesta. Alkuperäisen sarjakuvan kanssa näillä viittauksilla ei ole mitään tekemistä. Millerin 300 on silkkaa estetisoitua mytologiaa ja väkivaltaa. (JT)
Frank Miller: 300. Egmont 2007.
_______________
Anu Harju, Jari Tamminen & Jukka Vuorio
