Kirja-arvosteluja.

Olen PA. Ihanaa!

Matkustelkaa vaan helvetisti. Sanoihan filosofi Nicolás Gómez Davila aikoinaan, että ”vain älykäs ihminen ja yksinkertainen ihminen ymmärtävät olla pysyvästi jossain. Keskinkertaiset ovat rauhattomia ja matkustushaluisia”. Maatkaa massana biitsillä. Käykää ”ulkona” syömässä. Kun teillä ei ole mitään muuta sanottavaa toisillenne istuessanne pöydässä vastakkain, puhukaa ruoasta, nyökkäilkää paljon ja hymyilkää. Kurlatkaa viinillä. Se antaa asiantuntevan (joskin toopen) vaikutelman. Snobbailkaa kaikella ruokailuun liittyvällä.

Keskittykää vain sellaisiin, nyt jo kulttuuriksikin sanottuihin ilmiöihin, joista kulloinkin kohistaan. Muihin ei kannata tärvätä aikaa. Aina voidaan luottaa siihen, että ponnella ja hyvin markkinoitu ei voi olla huonoa. Mihinkään kulttuurin osa-alueeseen ei kannata perehtyä todella intohimoisesti, koska se tuottaa vain nippelitietoa ja höperyyttä. Kirjat ovat ihan älyttömiä. Televisiota sen sijaan kannattaa aina katsoa. Näin varsinkin kun kuvan terävyys jatkuvasti paranee.

Ennen kaikkea panostakaa täysillä ostamiseen. Yhdestä ostoksesta ei ehkä vielä saa mielihyvää, mutta ainahan voi yrittää uudelleen ja uudelleen. Tylsänä piirteenä on se, että toiveet ja kaipuu tuppaavat yleensä kuolemaan aina juuri täyttymyksensä kynnyksellä. Mutta missä on todistettu, että se aina menee noin? Huonon maun paljastuminen ei myöskään ole ongelma, koska tyylikkyys ei ole ollut arvossaan enää aikoihin.

Me peeaat rakentelemme jo luontaisesti toisenlaisia viritelmiä. Stailimpia. Sorry. (PL)

Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito. Suomentanut Raija Nylander. Atena Kustannus Oy 2007. 216 s.

Sivistysporvarin hillitty charmi

Muun muassa Helsingin yliopiston maatalouspolitiikan professorina ja kanslerina elämäntyönsä tehnyt Risto Ihamuotila on kunnianhimoinen ja pystyvä, mutta samalla sympaattinen ja elämäänsä ilmeisen tyytyväinen henkilö.

Ihamuotilan yhteiskunnallisuus on kohta katoavaksi kansanperinteeksi luokiteltavaa perintö- ja sivistysporvarillisuuden laatua. Kirjassaan hän kertoo nuorena ihmetelleensä kuinka kotitilalla saattoi kahden huoneen asunnossa asua muonamies kahdeksankin lapsen kanssa.

”Ehkä tällainen lapsuudesta saatu kokemus on auttanut minua ymmärtämää sosialismin periaatteita ja oikeutusta, vaikken itse ole koskaan tähän aatemaailman kuulunutkaan.”

Kun me opiskelijat vuonna 1990 valtasimme Helsingin yliopiston hallintorakennuksen vaikuttaaksemme vireillä olleeseen yliopistolakiin, muistan kuinka silloinen vararehtori Ihamuotila osoitti periaatteellista ymmärrystä vaatimuksiamme kohtaan. Kun parin vuoden päästä istuin opiskelijaedustajana yliopiston konsistorissa, opin arvostamaan rehtoriksi kohonneen Ihamuotilan pyrkimystä koota yliopistoyhteisöä yhtenäiseksi suhteessa ulkoisiin taloudellisiin ja poliittisiin paineisiin.

Oli silti viisasta, ettei Ihamuotila ryhtynyt poliitikoksi, kun eri porvarilliset tahot kävivät salaa kosimassa häntä ehdokkaaksi vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Ihamuotila ei niinkään ole aktiivinen ja visionäärinen poliittinen johtajahahmo, vaan juuri oikealla paikallaan tiedeyhteisöä yhteiskunnallisena kotinaan pitävänä harkitsevana hallintoihmisenä.

Kirjassaan hän puolustaa humboltilaista yliopistokäsitystä, jonka mukaan tutkimuksen tulee perustua vapaan tieteen ideaaliin. Sekä yliopisto että yhteiskunta tarvitsevat erityisesti vahvaa perustieteiden – matematiikan, filosofian, kemian, biologian ja historian – perustutkimusta, jonka kansantaloudelliset hyödyt usein näyttäytyvät vasta pitkällä tähtäimellä.

Kasvavan markkinahybriksen aikoina tällaisia porvareita tarvittaisiin korkeakoulumaailmaan. (TR)

Risto Ihamuotila: Yliopistomies ja maajussi. WSOY 2007. 338 s. 3 tähteä.

_______________

Nappiosuma

Tiitu Takalon kolmas albumi Kehä on vetoava. Tarina onnistuu koskettamaan henkilökohtaisesti, vaikkei päähenkilöillä ja minulla ole juuri mitään yhteistä. Se on melkein pelottavaa. Kehä herättää muistot omasta nuoruudesta, turhautuneisuudesta ja epävarmuudesta.

Tarinan päähenkilönä esiintyy 16-vuotias nyrkkeilijätyttö Julia. Hän on mielestään kokenut ja maailmaa nähnyt aikuinen, mutta kaikki muuttuu kun hän ihastuu Alexiin, joka on myöskin nyrkkeilijä… ja tyttö. Julia ei edes oikein tiedä mitä tuntee, mutta häpeää, ikäänkuin varmuuden vuoksi. Niin kuin nuoren tytön elämä ei muuten olisi tarpeeksi vaikeaa. Edessä on hankalia päätöksiä, ja äidillä odotukset korkealla.

Tiitun kuvaustyylissäkin on jotain, mikä tulee lähelle lukijaa. Kuvat näyttävät nopeasti ja vaivattomasti syntyneiltä, vaikka ovatkin yksityiskohtaisia. (AJ)

Tiitu Takalo: Kehä. Suuri kurpitsa 2007. 60 s. 4 tähteä.

_______________

Kriisinhoitoa missä vain

KirjassaKriisi ja viestintä analysoidaan ja yhteiskuntateoreetikkojen vanavedessä viiden Suomea koskettaneen suuronnettomuuden hoitamista viestinnän tasolla.

Tsunamikriisin myötä kriisiviestintä muuttui: kriisin hoito on nykyään käytännössä yhtä kuin viestintää. Tapahtui kansalaiskriisi Suomen rajojen sisä- tai ulkopuolella, se tarvitsee aina johtajan, Huhtala ja Hakala painottavat.

Kirjan julkistamiseen kutsutut johtaja Risto E.J. Penttilä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta, valtiosihteeri Risto Volanen ja Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula ihmettelivät, mitä valtionhallinnolta oikeastaan vaaditaan. Suomalaiset ovat valmiita reissaamaan kaukomaiden poluille, joita kukaan muu ei ole kulkenut aiemmin. Silti hädän tullen vaaditaan, että suomalaiset täytyy olla valmiita pelastamaan niiltä tuntemattomilta poluilta.

Hannele Huhtala ja Salla Hakkola

Hannele Huhtala ja Salli Hakala: Kriisin viestintä, Gaudeamus 2007, s. 215. 4 tähteä.

_______________

Salla Hakkola, Hannele Huhtala, Anna Jylhä, Pertti Laesmaa & Tuomas Rantanen