Kerro, kerro kuvastin

Lukuaika: 2 minuuttia

Kerro, kerro kuvastin

Pidemmän aikavälin talousennustuksia yhdistää yksi piirre: niillä on tapana osua harhaan.

Hälytyskellojen olisi syytä alkaa soida viimeistään siinä vaiheessa, kun arvostetut taloustieteilijät tai muut talouden kommentaattorit alkavat puhua pysyvästä talouskasvusta.

Irving Fisher kuului 1920-luvun tunnetuimpiin ekonomisteihin Yhdysvalloissa. Hän totesi syyskuussa 1929, että ”osakekurssit näyttävät kivunneen nyt pysyvästi korkeammalle tasolle”. Syy? Uusi media, erityisesti radion keksiminen. Radio tulisi mullistamaan tavan, jolla bisnestä tehdään, Fisher järkeili.

Kuulostaa varsin tutulta: samantyyppisiä argumentteja on esitetty esimerkiksi tämän vuosikymmenen alun IT-kuplan, monialayritys Enronin konkurssin ja nykyistä romahdusta edeltäneiden keskustelujen tiimellyksessä.

Nykyisen romahduksen taustalla olevat ongelmat jäivät huomaamatta tai paitsioon tärkeimmissä maailmantaloutta valvovissa järjestöissä, kuten Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä sekä rikkaiden maiden yhteistyöjärjestössä OECD:ssä. Taloustieteilijöiden keskuudessa parhaat ennustukset ja analyysit nykyisen kriisin synnystä tuntuivat tulevan yleensä muista kuin valtavirtataloustiedettä edustavista suuntauksista.

Joku voisi tässä vaiheessa todeta, että jälkiviisaus on viisauden lajeista helpoin, ja näin toki onkin. Kysymys kuuluukin, opitaanko mitään? Romahdukset kuuluvat kapitalismiin. Oleellinen kysymys on siinä, missä määrin valtiot ja kansainvälinen järjestelmä ovat valmiita lievittämään romahduksia ennen ja jälkeen.

Nykyinen kriisi on osoittanut, että kriisin ennustaminen ja lievittäminen ontuivat molemmat sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Ennustajia ei voi syyttää siitä, etteivät he onnistuneet arvaamaan kriisin syntyhetkeä. Markkinoiden säätelyn muuttumista vapaaehtoisuuteen ja itsesäätelyyn pohjaavaksi voi ja tulee kuitenkin kritisoida. Samoin voidaan kritisoida sitä, jos samoja oppeja ja mittareita lähdetään soveltamaan myös nykyisen laman jälkeen.

1930-luvun lamasta opittiin aika paljon, vaikka esimerkiksi Keynesin ajatuksia ei koskaan kunnolla vietykään käytäntöön. Vaikuttaa kyseenalaiselta, opitaanko tästä romahduksesta kovinkaan paljoa. Ainakaan huhtikuun alun rikkaiden maiden ja nousevien kehitysmaiden G20-ryhmän kokouksen lupaukset eivät tähdänneet kovin kunnianhimoisiin uudistuksiin, ja sovituistakin esityksistä osa on jo ehtinyt vesittyä.

Irving Fisher veti laman jälkeen omat johtopäätöksensä harhaan johtaneista ennustuksistaan ja päätyi kehittelemään kunnianhimoista teoriaa talouskriisien synnystä. Näyttää todennäköiseltä, että Kansainvälisen valuuttarahaston johtajilta ja muilta nykypäivän fishereiltä ei löydy samanlaista kykyä tai mahdollisuuksia arvioida uudelleen romahdusta edeltäneitä mielipiteitään.

Matti Ylönen

  • 9.9.2009