Kirjoittanut kati pietarinen

Käyttötaidetta Ghanasta

Lukuaika: 2 minuuttia

Käyttötaidetta Ghanasta

Jättikäärmeitä, verta, pedon kynsiä, ihmispäisiä eläimiä, epämuodostuneita olioita, aseita, väkivaltaa & paholaisennäköisiä naisia: elokuvia mainostetaan Ghanassa hurjilla maalauksilla.

Jättikäärmeitä, verta, pedon kynsiä, ihmispäisiä eläimiä, epämuodostuneita olioita, aseita, väkivaltaa ja paholaisennäköisiä naisia: elokuvia mainostetaan Ghanassa hurjilla maalauksilla. Kyse ei ole kuitenkaan nuorten avantgardistien erikoisesta kokeilusta vaan ihan oikeista elokuvajulisteista, jotka on maalattu yhteenommeltuihin jauhosäkkeihin.

”Erityisesti lukutaidottomaan väestöön maalatut julisteet tehoavat voimakkaasti. Mitä erikoisempi juliste, sitä enemmän se ihmisiä kiinnostaa. Julisteissa pelataan ghanalaisten taikauskoisuudella ja korostetaan hyvän ja pahan taistelua”, kertoo Suomessa parikymmentä vuotta asunut ghanalainen filmifriikki Thompson Owusu-Appiah Kubi.

Julisteet syntyivät 1980-luvulla yleistyneen videoklubi-ilmiön myötä: isompiin kaupunkeihin kehittyi muodollisempien elokuvateattereiden rinnalle yrittäjiä, jotka veivät edullisia elokuvia ihmisten luo, esimerkiksi työläisten kanttiineihin. Kanttiinin oveen kiinnitettiin mainosjuliste; tilaan tuotiin tuoleja ja elokuva näytettiin usein televisioruudulta, joskus projisoituna valkokankaalle. Pääsyliput valmistettiin itse.

Perinteiset elokuvateatterit käyttivät valmiita kuvajulisteita, mutta videoklubiyrittäjät eivät välttämättä saaneet niitä käyttöönsä.

”Esityksiä tuli pikkukylissä katsomaan noin sata ihmistä. Jos kylässä ei ollut kanttiinia tai tarpeeksi isoa sisätilaa, neuvottelimme sellaisen kyläläisen kanssa, joka omisti isoimman tontin. Elokuva näytettiin ulkona. Jos ei ollut sähköä, käytettiin generaattoria”, muistelee 80-luvun alussa ystäviensä kanssa videoklubiyrittäjänä työskennellyt Thompson.

Thompson kiersi kavereidensa kanssa erityisesti pääkaupunki Accrassa näyttämässä Boney M -yhtyeestä kertovaa elokuvaa sekä yhdysvaltalaista Soul Train -musiikkiohjelmaa. VHS-kasetit hän sai elokuvia levittävältä yhtiöltä.

Kaveruksilla ei kuitenkaan ollut varaa teettää käsinmaalattuja julisteita. Niitä käyttävät lähinnä menestyvät videoklubit. Elokuvajuliste on sijoitus: jos julisteita kohdellaan hyvin, ne kestävät käytössä paikkakunnalta toiselle jopa 2–5 vuoden ajan. Kun juliste kuluu, tilalle teetetään uusi.

”Julisteita maalaavat taiteilijat tekevät hyvää rahaa. He ovat ammattitaiteilijoita, joilla on omat studiot, joista heidät löytää helposti”, Thompson Owusu-Appiah Kubi kertoo.

Videoklubien näyttämät elokuvat ovat etenkin Hollywoodista, mutta myös afrikkalaista elokuvaa esitetään. Ghanan oma elokuva-ala elää Thompsonin mukaan parhaillaan ilmiömäisten muutosten aikaa: tekijöillä on todella paljon hyviä tarinoita kerrottavana. Mikä tahansa teema ei silti käy.

Siveettömien eli kansan kielellä ”ilkeiden” elokuvien näyttäminen tuomitaan laajalti, ja sosiaalisia ongelmia käsittelevät elokuvat herättävät helposti maan turvallisuuskoneiston kiinnostuksen.

Ghanalaisia elokuvajulisteita berliiniläisten taiteilijoiden Anna Hellsgårdin & Christian Gfellerin yksityiskokoelmasta 12.–30.10. Ghanavisions-näyttelyssä Helsingin Myymälä2-galleriassa.

Kati Pietarinen