Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Kahden vaiheilla

Lukuaika: < 1 minuutti

Kahden vaiheilla

Pääkirjoitus: Suomalaisen presidentti-instituution pönäkkyys pohjaa kuningasvallan haikailuun.

Suomalaisen presidentti-instituution pönäkkyys pohjaa kuningasvallan haikailuun. Siksi on demokratialle eduksi, että tuoreet presidentinvaalit muodostuivat sittenkin tiukemmiksi kuin Kekkosen suvereniteetin aikaan.

Halosen etumatka mureni hänen keskeisten tukijoidensa ennenaikaiseen voitonriemuun. Kuusi vuotta sitten enemmistö suomalaisista ei valinnut Tarja Halosta presidentiksi vain puoluepoliittisin perustein eikä ensi sijassa eturyhmäasetelmaa korosten. Samaan rintamaan Eero Heinäluoman kanssa onkin vähemmän pyrkyä kuin Tarja Halosen taakse.

Sauli Niinistön kampanja puolestaan oli tyylipuhdas markkinoinnin ammattilaisten tuote. Sisällön sijaan huomio kiinnitettiin häpeämättömästi muotoon. Puheella työväen presidentistä horjutettiin vasemmistoleirin itseluottamusta ja rajattiin Halosen kannatus kapeammaksi kuin se vielä silloin oli. Iskulause ”Vastakkainasettelujen aika on ohi” puolestaan sisälsi harkitun vastakkainasettelun teeman: se alleviivasi, että ei vain istuva presidentti, vaan laajemmin koko vasemmisto ja kaikki muutkin vastarannan kiisket, ovat oikeistoehdokkaan silmin vanhanaikaisella linjalla.

Suomessa presidentin valta-asema ei asiallisesti ole niin suuri kuin presidentin vertauskuvallinen rooli. Symbolipolitiikan kannalta merkittävää ei kenties ollutkaan se, kuinka hyvin Tarja Halonen oikeasti edistäisi oikeudenmukaista globaalia kehitystä, solidaarisia tulonsiirtoja tai vaikka seksuaalista tasa-arvoa. Yhtä lailla merkittävää ei ollut sekään, kuinka Niinistö todella veisi Suomea Natoon, vahvistaisi Suomen kansantaloutta tai ajaisi tuloerojen kasvua.

Oleellista on, että kansalaiset jakautuivat symbolisten roolimallien mukaan kahteen leiriin, he valitsivat markkinavetoisen politiikan ja idealismin mahdollisuuden väliltä. Voittaneen leirin selätys kilpailijastaan viitoittaa nyt poliittisen kulttuurin suuntaa Suomessa. Hävinnyt osapuoli taas tuskin jättää ristiretkeään tähän.

Tuomas Rantanen