Kirjoittanut jukka vuorio

Juoksua & kasvissyöntiä

Lukuaika: < 1 minuutti

Juoksua & kasvissyöntiä

Arvostelussa Paavo Nurmen & Erkki Vettenniemen toimittama Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia -teos.

Juoksin toukokuun alussa kolmantena vuonna peräkkäin puolimaratonin, 21 kilsaa. Aikaa meni pari minuuttia vajaat kaksi ja puoli tuntia. Maalissa olin onnellinen ja ajattelin olevani ihan hyvässä kunnossa.

Pari viikkoa juoksun jälkeen luin Paavo Nurmen juoksuaiheisista kirjoituksista kootun kirjan, ja käsitin olevani ihan surkeassa kunnossa. Nurmi juoksi jo 11-vuotiaana niin kovaa, etten olisi pysynyt perässä.

Nurmi oli aktiivina yhtä tunnettu kuin Carl Lewis aikanaan. Ja kuten Lewis, myös Nurmi tunnettiin monipuolisena urheilijana sekä kasvissyöjänä. Juoksijan vegetarismista on taitettu peistä jo vuosien ajan. Nyt siihen saadaan vastaus. Nurmi harjoitteli ja kilpaili vegetaristisen ruokavalion avulla 15–21-vuotiaana, mutta siirtyi myöhemmin sekasyöjäksi.

Juoksijana Paavo Nurmi oli niin kova tekijä, että hänen saavutuksiaan pidetään yhä legendaarisina. Kirjoituksien tason arviointi on huomattavasti vaikeampaa, sillä lehtikirjoittaminen on Nurmen päivistä kirjavoitunut melkoisesti. Nurmen tapa kirjoittaa on hyvin samankaltainen kuin nykyään voi nähdä esimerkiksi sotaveteraanien juttuja lukiessaan.

Paavo Nurmi & Erkki Vettenniemi (toim.): Täpärin voittoni ja muita kirjoituksia. Teos 2010. 182 s. Kolme tähteä.

Jukka Vuorio