Marja Toivion romaanissa Suljettu ovi painotetaan, että elämä ei ole – eikä sen tarvitse olla – virheetöntä.
Järvenpääläisen juristin Marja Toivion esikoisromaani Suljettu ovi kertoo mielen järkkymisestä. Se on monelle tuttua arkipäivää.
Kirjan päähenkilö on pienen mittakaavan Oprah Winfrey, tosi-tv-toimittaja Mari Toikko. Hän tutustuu seminaarissa Mikkoon, joka kertoo Toikolle mieleltään järkkyneen siskonsa Merjan elämänvaiheista.
Toikon kiinnostus kasvaa niin suureksi, että hän alkaa kirjoittaa Merjan elämästä kirjaa. Nykykirjallisuutta vieroksuva Toikko päättää tuoda oman tosi-tv-formaattinsa televisiosta kirjallisuuteen.
Hänen minä-kertojansa paljastaakin jo kirjan alkusivuilla koruttomasti, että kirjoittamisen motiivi on saada selville, kuka hän itse on. Toisten ihmisten elämän penkominen tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa elämää turvallisen etäisyyden päästä. Ja tässä tulee linkki romaanin toiseen pääsisältöön: mikä oikeuttaa tosi-tv:n?
Tosi-tv-formaatissa on kyse muustakin kuin tirkistelystä. Tv-ruudun välittämät tosielämän draamat ovat yhtä yksityisiä kuin yleisiäkin. Niillä on yhtymäkohtia psykodraaman kaltaisiin terapiasuuntiin: ihminen voi seurata etäältä tositapahtumiin perustuvaa tulkintaa jostain tietystä ongelmasta tai tilanteesta.
Hän voi kokeilla muita tulkintoja ja kenties ohjata tilanteiden edistymistä. Etäisyys antaa katsojalle uusia, auttavia näkökulmia.
Kirjassa tirkistely kuitenkin johtaa syytteeseen. Jos Mari Toikko haluaa tutkia ongelmavyyhteä, joka ei ole kenenkään yksityisomaisuutta, miksi se on tehtävä niin, että joku tunnistaa siitä itsensä?
Siksi, että ennen puhdas fiktio sai aikaan samastumisen reaktion ja tyydytti sen tarpeen. Olipa tarina kansien välissä, valkokankaalla tai teatterin näyttämöllä. Enää ei.
Filosofi Jean Baudrillard tutki median kyllästämää nyky-yhteiskuntaa, jossa fiktion ja faktan raja-aidat ovat kaatuneet. Hänen mielestään me elämme hyperreaalisessa maailmassa, jossa todellista on vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta, erottaa epätodellisesta.
Epätodellisessa maailmassa koemme kaksi toisilleen vastakkaista tarvetta: kaipaamme todellista ja samaan aikaan se tavallinen todellinen on epäkiinnostavaa. Tosi-tv tyydyttää molemmat tarpeet. Se luo illuusion oikeista ihmisistä ja todellisista tapahtumista. Toisaalta faktasta käsikirjoitetaan uusi, parempi ja kiinnostavampi versio.
Toivion kerronta on asiallista. Imelyyttä ja helppoja ratkaisuja on vältetty kautta linjan. Tunteelliset kuvaukset rikkovat välillä asiallisen leipätekstin pienieleisen tehokkaasti ja koskettavasti.
Ironiaakin kirjailija on tarinaansa tuonut. Hän raivaa tilaa Ritvalle, koska ”onhan tässä yksi terve ihminen oltava”. Fiktiota siis pitää lisätä, jottei faktan uskottavuus kärsi.
Mieli, muistot ja ihmisen kokonaisuus on kuin maatuskanukke tai sipuli. Yhden kuoren takana on toinen, kun yksi ovi on avautunut, toinen odottaa sen takana, suljettuna. Tämä ei päde pelkästään sairastuneeseen mieleen vaan ihmiseen ja ihmissuhteisiin yleensä.
Kirjan vahvuus on sen koskettava todenmukaisuus Merjan maailman kuvaajana. Pienistä asioista tulee valtavan suuria, kun koko maailman mittakaava on muuttunut. Särkyneen sydämen logiikka toimii niin, että vieraille äksyillään varmuuden vuoksi, vaikka heidän tuloaan on malttamattomasti odotettu.
Jo muutenkin syyllisyyden ja avuttomuuden tunteiden vaivaamien ihmisten, sekä sairastavan että omaisten, tuskaa lisää se, ettei asioista saa puhua. Tai sitten niistä tulee möläyteltyä tilaisuuksissa, jotka eivät siihen sovi.
Realistisuudesta huolimatta romaanin sanoma onnistuu olemaan uskottavan positiivinen: elämä ei ole, eikä sen tarvitse olla, virheetöntä. Perhesuhteet eivät aina korjaannu. Sairas ei aina tervehdy eikä hän aina ole kohtelias. Mutta siinä ei olekaan elämän jatkamisen avain. Tämän tunnustaminen helpottaa.
Marja Toivio: Suljettu ovi. Minerva-kustannus 2008. 191 s.
Satu Taskinen
