Jäi Mombasaan

Lukuaika: 2 minuuttia

Jäi Mombasaan

Perinteisen kookospalmuviinin, munazin, valmistaminen on nyt myös sallittu 20 vuoden tauon jälkeen. Se on tärkeä ja helppo tulonlähde rannikkoalueilla. Siellä annetaan nuorille miehille kookospalmu, jotta varmistettaisiin, että he saisivat tuloja edes jostakin.

Keniassa naiset laittavat aina suuret määrät ruokaa! Kun tulee vieraita, täytyy olla tarjottavaa. Jos ruokaa ei ole tarpeeksi tarjolla, voi saada maineen, että on köyhä.”

Peter Kuria häärii keittiössämme kattiloiden ympärillä pukeutuneena punavalkoraitaiseen esiliinaan. Tilanne on hyvin epäkenialainen, sillä siellä ruuanlaitto kuuluu naisille.

Maalta kaupunkiin töihin muuttanut mies tuppaa syömään ulkona. Porukalla on halvempaa ostaa kilo lihaa teurastajalta ja antaa se grillattavaksi teurastamon takahuoneessa. Tätä yksinkertaista ateriaa joka nautitaan ugalin eli maissipuuron kanssa kutsutaan nyama chomaksi.

”Tämän jälkeen miehet jatkavat baariin. Ennen pystyi ostamaan olutta pienistä korttelikaupoista, mutta kun hallitus kielsi tämän, ovat miehet joutuneet siirtymään baareihin, joissa on huomattavasti kalliimpaa juoda”, Peter Kuria kertoo.

Sen sijaan perinteisen seremoniaoluen, muratinan, panemisen hallitus on laillistanut. Tätä naisten valmistamaa olutta nautitaan esimerkiksi häissä, hautajaisissa ja lapsen syntymää juhlittaessa. Perinteisen kookospalmuviinin, munazin, valmistaminen on nyt myös sallittu 20 vuoden tauon jälkeen. Se on tärkeä ja helppo tulonlähde rannikkoalueilla. Siellä annetaan nuorille miehille kookospalmu, jotta varmistettaisiin, että he saisivat tuloja edes jostakin.

Juuri Kenian rannikolla Mombasassa Peter Kuria oppi laittamaan ruokaa itse. Siellä ruokakulttuuri on saanut kansainvälisiä vaikutteita kuten esimerkiksi soijakastikkeen käyttö.

Kuria muutti sinne työskennelläkseen biologian, kemian ja maantiedon opettajana. Sen jälkeen hän ollut töissä Barbadoksella, Costa Ricassa, Zimbabwessa, Malawissa, Botswanassa, Etelä-Afrikassa ja Isossa-Britanniassa.

Tapaaminen suomalaisen Anu Hassisen kanssa yliopistokurssilla Kaliforniassa toi hänet neljä vuotta sitten Suomeen. Sittemmin perheeseen ovat syntyneet kaksi lasta, nyt neljävuotias Rosalinda ja Christopher, yhdeksän kuukautta.

Vuonna 2002 Kuria perusti kansalaisjärjestö Shalinin, joka toimii Keniassa maaoikeuskysymyksien, pienimuotoisen turismin kasvattamisen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen parissa.

Kenialaisten on vaikea saada käsiinsä maataloustuotteita. Suuri osa viljavasta maasta käytetään vientiin menevien elintarvikkeiden kuten kahvin, teen ja sokerin viljelyyn. Luonnonsuojelualueet kuten safaripuistot ahmivat myös suuren osan potentiaalisesta maatalousalueesta.

Infrastruktuuri on rakennettu tukemaan vientiteollisuutta – kaikki tiet vievät Nairobiin. Siirtomaa-ajalta peräisin oleva lainsäädäntö suosii suuryrityksiä kuten hedelmäjätti Del Montea, joka saa omistaa vapaasti maa-alueita Keniassa.

Onko tulevissa vaaleissa yhtään ehdokasta, jolla olisi ruokaturva asialistalla?

”Keniassa oli poikkeuksellisen vahva kansalaisyhteiskunta, joka näkyi esimerkiksi Mau Mau -liikkeen roolissa itsenäistymiskamppailussa, mutta nykyään maa on menettänyt oman äänensä.”

Poliitikot ja ei-valtiolliset organisaatiot ovat ottaneet itselleen roolin äänitorvina, vaikka niiltä puuttuu selkeästi poliittinen asialista. Oppositio ja yhteiskunta on jakautunut eikä kansa ole kypsä demokratiaan. Vain nykyisellä hallituksella on selkeä asialista”, selittää Kuria lakonisesti.

Joulukuussa valitaan presidentti, kansanedustajat ja paikallishallinnon edustajat. Ensimmäiset monipuoluevaalit vuonna 1963 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen pidettiin vuonna 1992, seuraavat vuosina 1997 ja 2002. Nykyinen presidentti Mwai Kibaki valittaneen uudestaan puolueen presidenttiehdokkaaksi.

”Ellei sitten Keniassa tapahdu radikaalia muutosta, joka vaikuttaa poliittiseen maisemaan ja henkilönpalvontaan”, Peter Kuria lisää.

RESEPTIT

Paistettua tofua ananas-soijakastikkeesa

500 grammaa tofua

mainos

2–3 rkl ruokaöljyä

2 sipulia ohuiksi viipaleiksi leikattuna

mustapippuria maun mukaan

Ananas-soijakastike:

5 valkosipulin kynttä viipaleina

1 pala tuoretta inkivääriä (2 cm)

1 limetti, poista kuori ja purista mehu

1 kokonainen ananas

1,5 dl soijakastiketta

1 tl chililastuja tai 1/2 tl chilijauhetta

Laita kaikki kastikeainekset tehosekoittimeen. Leikkaa tofu noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja paista ruokaöljyssä kummaltakin puolelta kunnes ne ovat pinnaltaan kellanruskeita. Laita sipulinsiivut tofun joukkoon ja anna paistua miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää ne kastikkeeseen ja anna kiehua kannen alla 20 minuuttia. Tarjoa uunissa kypsennettyjen lohkoperunoiden (2 perunaa/hlö) ja salaatin kera. Leikkaa perunat lohkoiksi (jätä kuori), keitä 10 minuuttia, kaada vesi pois, lisää vähän oliiviöljyä ja rosmariinia ja sekoita perunoita kattilassa. Levitä uunipellille ja paista uunissa 220 asteessa 20 minuuttia. Tee salaatti vihreästä salaatista, paprikasta, kurkusta ja porkkanasta, mausta tuoreen limetin mehulla.

Susanne Ådahl

  • 9.9.2009