Kesähakkuut ovat ristiriidassa luonnonsuojelulain kanssa. Pesivien lintujen helvetissä lakia ei tunneta.

Neljä vuotta olen kuvannut ja pitänyt päiväkirjaa pesimäajan hakkuiden tuhoista. Todisteita on kertynyt satoja kuvia ja sivutolkulla merkintöjä.

Näillä kuvilla ei pääse luontokuvakilpailujen palkinnoille, saatika luonnosta kertovaan postikorttisarjaan, eivätkä päiväkirjamerkinnät voita kirjoituskilpailuja Ihmisen ja luonnon sopusoinnusta.

Oulaisten Kaitaneva, 2.6.2003.Viirupöllön poikaset (viisi) ovat polkeutuneet telaketjuihin Juholan sivustan hakkuissa. Lehtipuukasasta kuuluu nääntyvien pohjantikan poikasten piipitys haapapuukirstuksi muuttuneesta pesäpuusta.

Myös pitkään palvellut kanahaukan vaihtopesä, jossa tänä keväänä pesivät lapinpöllöt, on tuhoutunut.

Viikkoa ennen päiväkirjamerkintää – viikkoa ennen hakkuiden aloittamista – olin ottanut yhteyttä metsäyhtiöön, joka oli hakkuualan ostaja. Ilmoitin alueella olevista viirupöllön, lapinpöllön ja kanahaukan pesistä. Yhtiön edustaja selvitti asiaa ja kertoi, että kyseisen palstan hakkuusopimukseen oli merkitty metsäalan olevan kesäkorjuukelpoinen, eikä maanomistajalta ole tullut ilmoitusta pesistä.

”Niistä kyllä ilmoitetaan hakkuut tekevälle koneurakoitsijalle”, yhtiöstä sanottiin.

Ilmoitus ei koskaan saavuttanut mainittua tahoa tai yhtiön hankintatyönjohtajaa, joka ilmoitti tuhojen paljastuttua: ”Meillä ei ollut mitään tietoa pöllöjen pesinnästä kyseisessä metsässä”, ja hän vakuutti, että jos tietoa olisi ollut, pesäpuut olisi jätetty rauhaan.

Mikään laki ei kiellä hakkuita pesimäaikaan, mutta luonnonsuojelulaki (§39) kieltää linnunpesien tuhoamisen ja poikasten vahingoittamisen pesimäaikana. Tuon pykälän tarkoitus on näin taata pesimärauha linnuille, mutta käytännössä pesimärauha polkeutuu tehometsätalouden telaketjuihin ja kumipyöriin ja muuttuu tässä kohden tuhometsätaloudeksi.

Luonnonsuojeluliiton kampanjointi vuosituhannen alkuvuosina, ei ole käytäntöä miksikään muuttanut.

Maa- ja metsätalousministeriön Kesähakkuutyöryhmä esitti maaliskuussa 2000, että hakkuita vältettäisiin lintujen tärkeimpään pesimäaikaan, touko-kesäkuussa, lehdoissa, tuoreilla kankailla, rehevissä korvissa ja rehevissä rantametsissä. Myöskään petolintujen pesien läheisyydessä ei tulisi työskennellä huhtikesäkuussa.

Sama työryhmä esitti myös, että kesähakkuiden vaikutuksia pesimälinnustolle ja metsäpohjan muokkauksen vaikutuksia metsäkanalinnustolle tulee tutkia.

Rimpelä, 7.6.2004.Kuvaan tänään Rimpelän takaisella hakkuutyömaalla. Turhaan valittuja pesäpuita ja rakennettuja pesiä, turhaan haudottuja ja ruokittuja poikasia: nyt kuolleita tai kituvia raatoja.

Luontokuvan vaiettu toinen puoli on silmin nähtävissä: pesivien lintujen helvetissä ei luonnonsuojelulakia tunneta! Mutta tarkkoja toki ollaan toisen pykälän tiimoilta.

”70 metriä lähemmäs työkonetta ei ole asiaa!” ilmoittaa minulle paikalla ollut hakkuutyönvalvoja, kun kerron miksi olen kameran kanssa liikkeellä ja lisää vielä: ”Se on lakipykälässä!”

Kesähakkuut ovat ristiriidassa luonnonsuojelulain kanssa.

”Puunjalostusyhtiöt siirtyivät kesähakkuisiin ottamatta huomioon muita kuin oman taloudellisen intressinsä. Lakia kierretään sillä, että hakkuissa tuhoutuvia pesiä ei tahallaan tuhota”, Pohjois-Pohjanmaan Luonnonsuojelupiirin aluepäällikkö Merja Ylönen kertoo.

”Entiseen palaaminen ei onnistu, koska varastotiloista ja varastoista on haluttu ja päästy eroon ja paperinvalmistus menetelmiä on kehitetty myös niin, että tuore puu on prosesseissa sopivin materiaali. Vahingot siis ovat valitettavia, mutta tapahtuvat tarpeellisen työn oheistuotteina.”

”Näkyvät petolintujen pesät tulee hakkuissa säästää. Tavanomainen näky onkin, että pesäpuu seisoo yksin hakkuuaavalla. Usein käy myös niin, että pesäpuu tuhoutuu hakkuissa”, Merja Ylönen jatkaa:

”Kaksi viikkoa ennen käsittelyä on metsänomistajan tehtävä metsänkäyttöilmoitus, jossa on ilmoitettava metsälain mukaiset erityiset elinympäristöt ja avainbiotoopit. Mutta on huomattava, että on metsänomistajia, jotka jättävät kertomatta arvokkaista kohteista tai eivät ole niistä tietoisia joko tahallaan tai tahattomasti.”

Metsänomistaja ei jää puille paljaille, vaikka hän pesäpuita säästäisi.

”Jos kohteen säästäminen tuottaa merkittävää tappiota maanomistajille, hän on oikeutettu saamaan korvauksia maa- ja metsätalousministeriöltä. On kuitenkin myös niin, että metsänomistajalla on oikeus hakea poikkeuslupaa metsälain mukaiselle erityisen arvokkaallekin luontotyypille, jos haitta kohteen käsittelemättä jättämisestä on hänen mielestään iso, eikä kattavia korvauksia ole tiedossa.”

”Metsälain mukaisia kohteita ei muutoinkaan tarvitse kokonaan säästää, mutta niiden käsittelystä on tehtävä suunnitelma, jonka metsäkeskus hyväksyy. Metsälain valvonta kuuluu myös metsäkeskukselle. Vaikka viranomaisvalvontaan onkin olemassa omat virkamiehensä, samaisessa paikassa kuitenkin työt suunnitellaan, toteutetaan ja valvotaan!”

Merja Ylösen mukaan tuhotuista petolintujen pesistä voi tehdä ilmoituksen metsäkeskukselle, mutta sillä ei ole kuitenkaan velvoitteita ilmoittaa niistä ympäristökeskukselle, joka valvoo luonnonsuojelulain toteutumista.

Siksi kannattaakin lähettää sama materiaali tiedoksi myös ympäristökeskukselle. Siitä Ylösen mukaan on käyty pitkään kipakkaa keskustelua, että maanomistakohtaiset tiedot ovat salaisia ja vain metsäkeskuksen hallussa, vaikka metsälain mukaiset kartoitukset esimerkiksi on tehty verovaroin.

24.5.2006Ala-Sydänmaan kanahaukan munapesästä (neljä munaa) oli jäljellä vain kasa risuja ja yksi ehjänä säilynyt muna.

Kansallisen metsäohjelman 2010 tavoitteiden mukaan metsäteollisuuden kotimaisen ainespuun vuotuista käyttöä pyritään lisäämään 5–10 miljoonaan kuutiometriä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Tavoitteesta johtuen myös haitat pesimäaikana ovat jatkuvasti lisääntyneet ja niiden vähentäminen ja ehkäiseminen on jokaiselle osapuolelle tärkeää tulevaisuutta ajatellen.

”Yksi vaihtoehto on lisätä myös lintuharrastajien, luontoharrastajien ja viranomaisten yhteistyötä ja tiedonvaihtoa”, aluepäällikkö Merja Ylönen ehdottaa.

PS. Tampereen kaupunki on ottanut oman linjansa tässä asiassa ja kieltänyt hakkuut metsissään lintujen pesimäaikana. Ja lopuksi: kolopuilla ja pökkelöillä ei ole arvoa metsätaloudelle – mutta kolopesijöille ne ovat elämän arvoisia!

Veli-Matti Lehtikangas