Kirjoittanut Hannele Huhtala

Hyvä, luomu!

Lukuaika: < 1 minuutti

Hyvä, luomu!

Luomutiloilla lehmänläjätkin ovat monimuotoisia.

”Tälle alalle mahtuu, vain 35–40 prosenttia tuottajista on kotimaisia”, Samuli Näri sanoo. Hän on itäuusimaalainen luomulammaskasvattaja Isnäsistä. Närin tila on yksi luomuvierailukohteista, kun Luomuliitto ja MTK veivät toimittajia elokuussa tutustumiskierrokselle.

Luomutiloilla aurinko paistaa, ainakin tänä vierailupäivänä. Kukaan viljelijöistä tai kasvattajista ei kuitenkaan väitä, että elämä luomutilalla olisi helppoa. Närikin luettelee, kuinka luomutarkastajan kanssa käytiin parin päivän työnä läpi kaikkien 140 uuhen ja kymmenien karitsojen korvamerkinnät – molemmista korvista. Byrokratiaa kirotaan kaikilla tiloilla, kun paperit pitää täyttää pitkien päivien jälkeen.

Syytä intoiluun on. Luomun kulutus on kasvussa. Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi kertoo, että vuodesta 2008 vuoteen 2010 säännöllisesti luomua ostavien talouksien määrä on noussut 22 prosenttiin. Niemen mukaan luomun myyntiä on lisännyt se, että kauppiaat ovat oppineet laittamaan tuotteita paremmin esille. Luomumunat ja -maito ovat tunnetuimpien tuotteiden listalla, ja Niemen mukaan luomulihan myynti kasvaa kohisten.

”Tähän mennessä kuluvan vuoden aikana Suomeen on perustettu sata uutta luomutilaa, joiden myötä luomua on 10 000 hehtaaria lisää”, Niemi kertoo. Suomen pelloista luomuna on 7,5 prosenttia.

Luomuviljelijät ovat innostuneet myös perinnemaisemien ylläpidosta. Varsin ihastuttava haka löytyy myös Samuli Närin tilalta, sitä ylläpitävät lampaat ja muutama nauta.

”Täällä kävi pari tutkijaa viikko sitten tutkimassa lehmänläjiä. He olivat aivan innoissaan, kun läjistä löytyi viittätoista erilaista kuoriaista, kun yleensä läjissä on kahta kolmea. Se oli hieno hetki minullekin. Joku arvostaa työtä, jota teen, kantilta, jota en ole osannut ajatella.”

Syyt valita luomu vaihtelevat terveydellisistä ekologisiin, jonkinlainen buumi on noussut lähiruoka- ja superfood-innostuksen myötä. Luomuliittolaiset viittaavat myös Maabrändiraporttiin, jossa toivotaan että 50 prosenttia ruuasta vuoteen 2030 olisi luomua. Luomuun uskovat sanovat, että sen avulla jopa Itämeren rehevöityminen saataisiin pysäytettyä.

Hannele Huhtala