Hyppy vapauteen

Lukuaika: < 1 minuutti

Hyppy vapauteen

Kiipeily pitkin seiniä tuo toivoa nuorisotyöttömyyden riivaamassa saarretussa Gazassa.

Kun hyppään, saarto katoaa”, Muhammed Aljkhbeir, 23, sanoo jalkaansa hieroen.

Nilkka on nyrjähtänyt jo pari päivää sitten. Siitä huolimatta Aljkhbeir kapuaa kolmemetrisen betonimuurin harjalle, loikkaa triplavoltin ja palaa alkuasentoonsa muurille.

Gaza Parkour and Free Running Team on ryhmä parikymppisiä gazalaismiehiä, joiden elämän Youtubesta löytynyt ranskalainen katuliikuntalaji parkour mullisti seitsemän vuotta sitten. Lajin filosofia tähtää mahdollisimman sulavaan liikkeeseen ja henkisten ja fyysisten rajojen ylittämiseen sen avulla.

”Parkour saa minut tuntemaan itseni vapaaksi, menemään läpi mistä vain,” Aljkhbeir kuvailee.

Tiimin kotikaupunki, ränsistynyt Khan Yunis, soveltuu harjoitteluun mainiosti. Törröttävät aaltopeltikatot, hautausmaan hajonneet betoniaidat ja kaupungin laitamien hiekkadyynit ovat leikkikenttänä miehille, joiden tulevaisuudensuunnitelmat jo kuudetta vuotta jatkuva Gazan saarto on laittanut katkolle.

Nuorisotyöttömyys on Gazassa viidenkymmenen prosentin luokkaa. Aljkhbeir on valmistunut elokuvantekijäksi, mutta elättää itsensä pimeästi maalarinhommilla.

Tiimin ydinkolmikon toinen, Gehad Abu Sultan, 24, myy meikkejä katukioskissa. Kolmas, Abdullah Enshasi, 24, riitelee päivittäin isänsä kanssa, koska ei ole vieläkään löytänyt töitä.

”Suurin unelmani on elättää itseni parkourilla”, Aljkhbeir kertoo.

Unelma on jo tullut lähemmäksi. Vuosi sitten tiimi matkusti ihmisoikeusjärjestön avulla Italiaan näyttämään taitonsa. Aljkhbeirin nettiin lataamia treenivideoita katsovat tuhannet, ja kansainvälisen mediankin huomio on herännyt. The New York Times ja BBC kävivät jo, ja lisää parkourjuttuja hamuavia toimittajia on jonoksi asti.

Gaza Parkourin seuraava tavoite on päästä maaliskuussa kilpailemaan Miamiin.

”Haluaisin treenata, käydä kilpailumatkoilla ja palata sitten kotiini Gazaan. Elää normaalia elämää”, Aljkhbeir summaa.

Kirjoittaja on ihmisoikeuskysymyksiin ja globaaleihin ilmiöihin syventynyt kulttuuriantropologi ja toimittaja.
Diego Garcia on espanjalainen valokuvaaja, joka muutti Gazaan marraskuisten pommitusten jälkeen dokumentoimaan saarretun kaistan arkipäivää.

Lea Pakkanen

  • 4.3.2013