muut

Lukuaika: 2 minuuttia

muut

muut

”Saksalainen teologi Nicolaus Cusanus, joka eli 1400-luvulla, otaksui, että Auringon alueella asukkaat ovat aurinkoisempia, kirkkaampia, valaistuneempia, älykkäämpiä ja jopa hengellisempiä kuin Kuun asukkaat, jotka ovat enemmän lunaatikkoja, tai Maan asukkaat, jotka ovat materiaalisempia ja painavampia. Entä veden peittämän planeetan asukkaat? Vetisempiä?”

Esko Valtaoja, Tähdet ja avaruus 2/2004

”Varhaisessa teini-iässä uhmasimme kavereiden kanssa luontoa hengailemalla minihameissa Pohjois-Suomen pakkasissa. Valittamatta kärsimme paleltumien vaivat ollaksemme vakuuttavia silloisilla muodin ja ihmissuhteiden markkinoilla. Nyt en lähtisi varttitunnin kävelymatkalle ilman lämpökerrastoa ja villasukkia, huivista ja toppatakista puhumattakaan. Sitäkö aikuistuminen ja sopusoinnun löytyminen oman ja ympäristön luontomaisuuden kanssa on?”

Anja Heikkinen, Aikuiskasvatus 1/2004

”60-luvun Liverpooliin jämähtäneiden rock-kriitikoiden mielestä termi R&B tarkoittaa pässikoskelaisittain samaa kuin Rollarit & Beatles. Nykyinen trendi-R&B on tuoreimman Soul Expressin mukaan taas yhtä kuin Ryntäät & Berse, ja vaikka viimemainittu onkin visuaalisesti varsin mielenkiintoista, niin kummankin em. lajityypin harrastuksen tarpeellisin väline on korvatulpat. En voi kiistää, etteikö niistä olisi oleellista hyötyä tietyissä tapauksissa jatkossakin, mutta tällä palstalla nyt kumminkin käsitellään sitä R&B:tä, jota neekerit levyttivät USA:ssa reilut 50 vuotta sitten.”

Juhani Ritvanen, Blues News 1/2004

”Kun sudet lähtevät saalistamaan, muutama yksilö jää pesälle pitämään huolta pennuista. Se voi johtua siitä, että lauman sudet ovat sukulaisia keskenään, ja näin vahtimaan jääneet varmistavat myös oman perimänsä jatkuvuuden. Syynä voi olla myös se, että vahtiin jääneet ovat sairaita tai liian heikkoja metsästämään. Ihmisäidin lähtiessä baariin hän pyytää kaveriaan, äitiään tai sisartaan lapsenvahdiksi – nämä suostuvat ilomielin, sillä pitävät lapsista ja haluavat auttaa lapsen äitiä.”

Jenni Miettunen, Nuorten Luonto 2/2004

”Olen vieraillut monenmoisissa ulkovessoissa. Niissä olen nähnyt käkikelloja, lehtitelineitä, kämmentelevisioita, patteriradioita. On ollut kutteripurulla ja ilman. Lämmitetyllä istuinosalla ja ilman. Kymmenen vuotta vanhoilla Aku Ankoilla ja ilman. Vessapaperilla. Ja ilman. Yhteistä kaikille huusseille on ollut sydämen muotoinen aukko ovessa. Ja vanha juliste oven sisäpuolella: Meiju Suvas hymyilemässä kauniisti.”

Saana Eskola, Luonnonlapsi 1/2004

”Suruliputus oli Suomessa hyvin harvinaista WTC-iskuun asti. Sitä ennen kunnioitettiin Estonian onnettomuudessa kuolleiden muistoa kymmenen vuotta sitten. 911:n uhreille liputettiin, sitten Anna Lindhille, ja nyt siis espanjalaisille. Yhteistä näille kolmelle tapaukselle on se, että ruumiita oli tullut terroriteon seurauksena. Ruotsin ulkoministerin murhakin lasketaan liputuksesta päättävässä sisäasiainministeriössä sellaiseksi. Siinä kuoli yksi, Madridissa 200 ja USA:n itärannikolla 2 700 ihmistä. Liputuksen arvoisia kaikki, mutta niin olisivat olleet esimerkiksi Bamissa kuolleet yli 30 000 iranilaistakin. Puhumattakaan ruandalaisista ja muista sisällissodissa kaatuneista afrikkalaisista. Taas tuli todistettua, ettei edes kymmenen iranilaista vastaa arvostuksessa yhtä jenkkiä. Kuilu ei selity aina edes maantieteellä, Yhdysvallathan on Irania kauempana.”

Juha Honkonen, Aviisi 5/2004

Voima

  • 9.9.2009