Tamperelainen muslimisisko voi vapaasti mennä aerobiciin. Tai vaikka lätkämatsiin.

Tampereen Islamin Yhdyskunnan moskeija sijaitsee punatiilisen tehdasrakennuksen toisessa kerroksessa. Satunnainen kadullakulkija tuskin tietää ohittavansa muslimien pyhäkön: katolla ei kiiltele kultaista kupolia puolikuineen, eikä taivasta vasten kohoa minareettia, josta muezzin kutsuisi kuuliaisia rukoukseen.

Vuonna 1994 perustettuun yhteisöön kuuluu 572 varsinaista jäsentä ja saman verran epävirallisia kävijöitä. Tampereen todennäköisesti kansainvälisintä uskontokuntaa johtaa somalialaissyntyinen imaami.

Istumme pienen toimistohuoneen lattialla kauniisti kirjaillulla matolla. Huoneen seiniä koristavat arabiankieliset rukoustaulut, ja kirjahyllyn päällä tikittää ornamenttikuvioinen kello.

Moskeijan naisten oven summeri soi vähän väliä. Sisääntulijat tervehtivät yli puheensorinan ja naurunpyrskähdysten toivottamalla salaam aleikum, rauhaa. Lapset tutkivat lelulaatikon aarteita, äidit kaivavat esiin käsilaukussa pirisevää kännykkäänsä.

Kellon lähestyessä puoli kahtatoista Fatima, suomalaiselta nimeltään Jaana, 27, aloittaa kokoontumisen ehdottamalla esittelykierrosta, sillä joukossa on uusia ihmisiä.

Kahdeksan arabiankielistä nimeä, niitä on vaikeaa muistaa. Naiset ympärilläni näyttävät huiveissaan ja pitkissä hameissaan samalla tutulta ja vieraalta. He ovat muslimiksi kääntyneitä suomalaisia. Tällä kertaa joukossa on vain yksi maahanmuuttaja, irakilaissyntyinen Songya, hänkin Suomessa pitkään asunut.

Näillä naisilla on monenlaisia tarinoita kerrottavanaan. Useat heistä ovat naimisissa muslimimiehen kanssa, mutta kaikki vakuuttavat valinneensa islamin henkilökohtaisen etsinnän jälkeen. Eräs kääntyi muslimiksi erottuaan egyptiläisestä miehestään, toinen petyttyään luterilaisen kirkon maallisuuteen.

Muslimiksi tullaan lausumalla islamin uskontunnustus arabiaksi. Läsnä tulee olla muslimiyhteisön täysvaltaisia jäseniä: kaksi miestä, neljä naista tai yksi mies ja kolme naista. Uskontunnustus liittää kääntyneen maailmanlaajuiseen islamilaiseen yhteisöön, ummaan, mutta ensisijaisesti se on vakuutus itselle vakaasta päätöksestä elää Allahin tahdon mukaan.

”Kääntymykseni oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, tunsin alkavani uuden elämän. Tämän muutoksen vahvistukseksi halusin itselleni myös uuden, arabialaisen nimen”, kertoo Haniyyah (Nina), 29-vuotias lastentarhanopettaja.

Hänen nimensä tarkoittaa onnellista.

Etunimen vaihtaminen on nykyisin helppoa, ilmoitus maistraattiin riittää. Kuitenkaan kaikki muslimiksi kääntyneet eivät halua virallistaa arabialaista nimeään. Monet haluavat kunnioittaa vanhempiensa ja sukulaistensa tunteita, suojella heitä nimenvaihdon aiheuttamalta mielipahalta.

Suomalaista nimeä käytetään yhä usein vanhojen ystävien seurassa, kun taas muslimiyhteisössä uuden nimen käyttö on luontevaa.

Liittyminen maailmanlaajuiseen islamilaiseen yhteisöön ei ole heikentänyt naisten isänmaallisuutta vaan pikemminkin lisännyt sitä. Yhteys aikaisempiin, suomalaisessa agraariyhteiskunnassa eläneisiin sukupolviin on syntynyt yhteisen arvomaailman ja hengellisyyttä arvostavan elämäntavan myötä. Liinapäisestä karjalanmummosta on yllättäen tullut läheisempi ystävä kuin kuntonyrkkeilyä harrastavasta työkaverista.

Halutessaan tamperelainen muslimisisko voi vapaasti mennä aerobiciin, uskonto ei sitä kiellä. Tai vaikka lätkämatsiin. Hakametsän jäähallissa saa muiden tavoin syödä mustaamakkaraa, kunhan siinä ei ole sianlihaa.

Hunnun käyttö ei ole pakollista vaan valinta, jota edeltää useimmiten pitkä harkinta. Naiset kypsyvät pikkuhiljaa ajatukselle pään ja ruumiin verhoamisesta omaksuessaan islamin käsityksiä siveydestä ja pyhyydestä. Samalla huntu vahvistaa heidän muslimi-identiteettiään ja sitoo uskovien yhteisöön. Huntuja annetaan lahjaksi tai vaihdetaan ystävyyden merkkinä. Monilla on erityisen rakas, läheiseltä siskolta saatu huntu, johon liittyy jokin tarina tai muisto.

”Aloin käyttää huntua, koska haluan silläkin tavoin palvella Allahia. Aluksi vähän jännitti, että katsotaanko minua nyt oudosti kadulla ja yliopistolla. Totuin nopeasti, ja nyt tuntuisi todella alastomalta lähteä ulos paljain päin”, kertoo Rabbeeba (Kaisa), 23.

Muut nyökyttelevät hyväksyvästi. Pukeutuminen väljiin vaatteisiin oli helpotus, sillä se vapautti ahdistavista, ulkonäköön liittyvistä vaatimuksista.

”Nyt minua kuunnellaan ihan toisella tavalla. Kun vieraat näkevät minusta vain hyvin vähän, pääsevät ajatukseni esille paremmin”, pohtii Safiya (Paula), 18.

Huntu ilmaisee vakaumusta ja suojaa yksityisyyttä, mutta pukeutumalla islamilaisen perinteen mukaisesti erottuu joukosta tahtomattaankin.

”Toiset uskovat ensin vähän toppuuttelivat minua. Minulta kysyttiin, ymmärsinkö todella mitä hunnutettuna kulkeminen Suomessa merkitsee, miten tulen erottumaan katukuvasta ja leimautumaan erilaiseksi”, Hanyyiah muistelee.

Valtaväestöstä vain harvat tuntevat muslimeja henkilökohtaisesti, joten ennakkoluuloja riittää. Rasistisilla huudoilla on kuitenkin hyväkin puolensa. Ne muistuttavat esirukouksen merkityksestä.

Alya (Aili) lukee päivän tekstin, joka käsittelee muslimien yhteyttä. Harras kuuntelu vaihtuu vilkkaaksi keskusteluksi sisaruudesta, joka tuntuu merkitsevän naisille paljon enemmän kuin uskonnollista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siskojen yhteisö on tila, jossa opitaan islamin mukaista naiseutta.

Koraanin mukaan Luoja loi kaksi erilaista, toinen toistaan täydentävää sukupuolta. Biologiset erot määräävät sosiaalisen roolin ja työnjaon.

Koska miehet ovat olemukseltaan rationaalisempia, yhteiskunnallinen päätöksenteko kuuluu luonnostaan heille. Naisten vahvuus puolestaan on emotionaalisuus, josta on paljon hyötyä äidin eli kasvattajan tehtävässä.

Politiikan siskot jättävät äänestämistä lukuun ottamatta mielellään miehille, sillä päätökset punnitaan tuomiopäivänä Kaikkivaltiaan edessä.

Kun ei tarvitse osallistua yhteiskunnalliseen elämään, voi keskittyä kodinhoitoon ja perheen hyvinvointiin. Aikaa

jää myös itselle.

”Joskus käy sääliksi naisia, jotka joutuvat jatkuvasti kamppailemaan päteäkseen miesten rinnalla kovassa työelämässä. Heille soisi mielellään vähän lepoa”, sanoo 34-vuotias Aysha (Karoliina).

Muslimina voi hengähtää. Elämä muuttuu yksinkertaisemmaksi, kun työn ja perheen vaatimuksia ei alituisesti tarvitse sovittaa yhteen. Tosin monet käyvät ansiotyössä, mutta työ on selkeästi toisella sijalla heidän arvomaailmassaan.

Länsimaalaisten naisten on usein vaikeaa ymmärtää muslimiksi kääntyneitä kanssasisariaan. Humalaisten miesten huutelua kipeämmin koskevatkin kitkerät huomautukset naisilta, jotka kokevat heidät uhkana omalle asemalleen ja tasa-arvopyrkimyksilleen.

Juttutuokiomme on kuin varkain venähtänyt lähes kolmetuntiseksi. Välissä on ollut puolen tunnin tauko naisten osallistuessa yhteiseen rukoushetkeen. Minutkin kutsuttiin mukaan, toimistolla on varahuntu satunnaisia kävijöitä varten.

”Rukoilemme rauhaa”, selittää Safiya arabian kieltä taitamattomalle vierailijalle.

Naiset sanoutuvat jyrkästi irti islamilaisten ääriliikkeiden terrorismista.

”Jumala armahtakoon niitä, jotka käyttävät koraania väärin saadakseen valtaa itselleen. Islamilainen elämäntapa merkitsee ennen kaikkea hiljentymistä ja materialistisista arvoista luopumista. Todellinen muslimi käy sisäistä pyhää sotaa kasvaakseen ihmisenä”, he korostavat.

Suomalaisilta he toivovat suvaitsevaisuutta.

”Emme halua tyrkyttää vakaumustamme ja toivomme, että meidätkin jätettäisiin rauhaan. Kunnioittakaa henkilökohtaista valintaamme, joka ei ole helppo.”

Lisää tietoa islaminuskosta & Tampereen Islamin Yhdyskunnasta löytyy nettisivuilta www.islamtampere.com.

Saraleena Malinen