voiman elinkaari | voiman lähteet

Lukuaika: < 1 minuutti

voiman elinkaari | voiman lähteet

voiman elinkaari | voiman lähteet

Voiman toimitukselta kysytään usein, mistä lehden jutut ovat peräisin – ovatko jutut toimituksen ideoimia vai otetaanko myös vastaan juttuja ulkopuolisilta? Vastaus on kyllä. Voiman pieni toimitus ideoi paljon ja ottaa mieluusti myös vastaan juttuja ulkopuolisilta, sekä ennestään tutuilta vakituisilta avustajilta että uusilta tekijöiltä.

Voimassa 6/2002 on 60 toimituksellista juttua, eli suunnilleen yhtä paljon kuin yleensäkin. Näistä jutuista 20 eli tarkalleen joka kolmas on tehty Helsingin Hämeentien toimituksessa. Luku pitää sisällään myös pääkirjoitukset, muutamat muut vakituiset palstat ja useimmat Maailma ja me -palstan pikku-uutiset.

Kaksi kolmasosaa jutuista on ulkopuolisten, vakituisten tai vähemmän vakituisten voimalaisten tekemiä. Toimituksen ulkopuolella tehdyistä 40 jutusta 15 eli reilu 37 prosenttia on vakiopalstoja, joiden tekijät ovat yleensä aina samat tai vuorottelevat. Näitä juttuja ovat esimerkiksi sivun 5 kolumni, Milla Rinteen seurapiiripalsta, ruoka- ja Rahan voima -palstat, Aleksi Bardyn elokuvavirke sekä kuvakertomus Iiris.

Muut toimituksen ulkopuolella syntyneet jutut ovat joko Voimalle täysin valmiina tarjottuja juttuja tai toimituksen ideoimia juttuaiheita, joihin on etsitty ja pyydetty sopivaa tekijää. Molempia on tässä lehdessä kahdeksan kappaletta, 13 prosenttia lehden kaikista jutuista. Joka kahdeksas Voiman juttu on siis toimituksen ulkopuolelta meille tarjottu ja ilolla vastaanotettu.

Näitä Voimalle kutakuinkin valmiina tarjottuja juttuja ovat tässä numerossa esimerkiksi Jani Saxellin ja Toivo Koiviston reportaasit Israelista ja lomamatkalta Norjan Jäämerelle. Toimituksesta lähteneitä ideoita oli esimerkiksi haastatella Janina Frostellia rinnoista sekä juttu forssalaisesta naisten toimintaryhmästä Ompelukerhosta.

Oma kategoriansa ovat ulkomailla aiemmin julkaistut käännösjutut sekä otteet ajankohtaisista kirjoista. Molempia on tässä numerossa neljä. Tällä kertaa kaikki muut käännösjutut ja kirjanotteet olivat niin sanotusti toimituksen plokkaamia paitsi israelilaistaiteilija Meir Galin haastattelu, jota ehdotettiin toimitukselle käännettäväksi ja julkaistavaksi.

Tässä Voimassa on myös kokonaiset seitsemän juttua, jotka ovat itse asiassa kuvia, joihin tekstit on ympätty myöhemmin. Lehden molemmat sarjakuvat menevät vakiopalstojen kategoriaan.

Peik Johansson

  • 9.9.2009