lapsuuteni höyrylaiva

Tietyt kohdat reitin varrella pysyivät kesästä toiseen yhtä kiehtovina. Kuten se salmi, jonka yli täytyisi juhannusyönä heittää oman sydämensä kokoinen kivi, jotta löytäisi vastapäisen saaren rantakallioon kätketyn aarteen.

Savonlinnan ja Punkaharjun välissä on lumpeenlehden muotoinen saari, joka on kuulunut äitini suvulle kohta vuosisadan ajan. Siellä olen viettänyt kesät syntymästäni saakka.

Nykyään saareen päästäkseen pitää ajaa autolla vastapäisen niemen rantaan ja soutaa salmen ylitse. Mutta aiemmin matka lomanviettoon sujui paljon mukavammin ja tyylikkäämmin. Vanhoina hyvinä aikoina, aikuisuuteni kynnykselle asti, Savonlinnasta Punkaharjuun risteilevä höyrylaiva ei ollut pelkkä turistipyydys vaan välttämätön joukkoliikenneväline. Ja enemmänkin. Höyrylaivan aikataulu rytmitti elämän saarella. Päiväkahvit juotiin puoleltapäivin, laivan lähdettyä saaren laivalaiturista. Jos laivan mukana ei tullut lisää sukulaisia tai vieraita, tuli ainakin kahvileipää. Ruokaostokset nimittäin hoidettiin soittamalla savonlinnalaiseen kauppaan, mistä kauppias kantoi tilauksen satamaan.

Kun saaresta piti päästä käymään kaupungissa, riitti kun meni seisomaan laivalaiturille laivan palatessa Punkaharjulta päin. Muuten ei siihen aikaan iltapäivästä saanutkaan laiturilla notkua: olisi ollut äärimmäisen noloa, jos kapteeni olisi turhaan joutunut kääntämään laivansa saaren rantaan. Koska laivalaituri on saaren paras auringonottopaikka, oli kauniina kesäpäivinä oltava valmis hyppäämään järveen heti kun kuuli laivan lähestyvän. Mutta veteen syöksyi mielellään. Höyrylaiva synnyttää pikkuveneitä paljon mahtavammat aallot, joiden päällä on hauska keikkua, jos ei uiden niin soutaen tai kumipatjalla kelluen.

Varhaisessa teini-iässä laivan tulo nousi uudella tavalla päivän kohokohdaksi. Laivan kansilla kiipeilevien laivapoikien joukossa oli poikkeuksetta aina joku niin komea, että hänen takiaan kannatti käyttää aamupäivä peilin edessä laittautumiseen. Jotta saattoi sitten nojailla tarpeeksi tyylikkään ja välinpitämättömän näköisenä laivalaiturin kaiteeseen sen lyhyen hetken kun höyrylaivan kiinnitysköysi oli pujotettu laiturin päädyn paksuun metallirenkaaseen.

Laivapojat vaihtuivat kesästä toiseen, mutta muu henkilökunta pysyi samana. Mukava laivaemäntä tarjosi aina loman ensimmäisen päivän kunniaksi ilmaiset jäätelöt. Konemestari päästi ainakin kerran kesässä käymään kuumassa valtakunnassaan alakannen alla, missä isoja puuhalkoja syötettiin metallisten masiinoiden tulisiin suihin. Ja laivan vanha kapteeni tervehti aina yhtä ystävällisesti, arvokkaana hienossa univormussaan.

Ota aikaa itsellesi

Matka Savonlinnasta saareemme kesti höyrylaivalla puolitoista tuntia. Sinä aikana ehti juosta monta kertaa perästä keulaan, kavuta portaat yläkannelle ja takaisin alas. Maisemat tulivat tutuiksi, samoin monet matkanvarren saariin jäävistä vakioasukkaista.

Tietyt kohdat reitin varrella pysyivät kesästä toiseen yhtä kiehtovina. Kuten se salmi, jonka yli täytyisi juhannusyönä heittää oman sydämensä kokoinen kivi, jotta löytäisi vastapäisen saaren rantakallioon kätketyn aarteen. Tai laivaväylän molemmin puolin olevat valkoiseksi maalatuista kivistä kasatut rakennelmat, jotka oli vain hyväuskoisten aikuisten hämäämiseksi naamioitu reimareiksi. Todellisuudessa ne olivat Saimaan suuria selkiä purjehtivien pelottavien lapsirosvojen asuinsijoja.

Saimaan saaristo Savonlinnan ja Punkaharjun välissä on kaunein osa Suomea. Siihen sinivihreään maisemaan valkoiset höyrylaivat terrakotanvärisine piippuineen sopivat saumattomasti. Uudemmat ja nopeammat alukset viiltävät ohi päristessään ruman särön järvimaisemaan. Mutta rauhallisesti eteenpäin jyskyttävä höyrylaiva tekee kuvasta entistä täydemmän.

Leveälanteisessa höyrylaivassa kaikki on sopusuhtaista. Se on ympäristöönsä juuri sopivan kokoinen ja juuri oikealla nopeudella etenevä. Sen käheä merkkihuuto kuulostaa kauniilta kesäpäivän hiljaisuudessa. Ja harva paikka maailmassa tuoksuu yhtä mukavalle kuin höyrylaivan kansi.

Höyrylaiva on niin luonteva osa Saimaan maisemaa, ettei se näytä vielä tälläkään vuosituhannella vanhanaikaiselta, ainoastaan iättömältä.

Jossain vaiheessa kehitykseksi kutsuttu historiankulku muutti myös lapsuuteni höyrylaivamatkailun. Ei hetkessä, vaan pikku hiljaa, lähes salakavalan huomaamattomasti. Ehkä suunnilleen samaan tahtiin kuin saaren lähiseudun viimeisetkin maatilat autioituivat. Ruokakuljetukset suoraan kaupungista saareen loppuivat samalla kun kyläkaupat kuolivat ja kauppa-autot lakkasivat ajamasta syrjäseuduille. Yhtäkkiä yhä useammalla oli oma auto. Kesä kesältä yhä harvempi tuli huvilalleen laivalla.

Savonlinnan ja Punkaharjun välillä kulkeva höyrylaiva muuttui yhä selkeämmin oopperajuhlavieraita nähtävyyksien välillä kuljettavaksi risteilijäksi. Lippujen hinnat kallistuivat. Aikataulu kiristyi, niin ettei laivan lopulta enää ollut edes mahdollista pysähdellä yksityisten saarten laitureissa. Kesäsaareemme päästäksemme meidänkin oli hankittava auto.

Nykyään me kuljemme höyrylaivalla vain kerran kesässä, nostalgian vuoksi. Ja muistelemme haikeina aikaa, jolloin laivat eivät vain esiintyneet vaan elivät. Aikaa, jolloin matkustajat eivät olleet pelkkiä elämystä hakevia turisteja, vaan oikeaa matkaa tekeviä ihmisiä, tavaroineen ja tarinoineen.

Toki matkareitti on edelleen yhtä kaunis kuin ennenkin. Laiva tuoksuu yhä omaltaan, ja sen koneiden ääni on tutun rauhoittava. Aivan viime vuosiin asti jopa kapteeni oli sama lapsuuteni turvallinen ikoni, aina

yhtä ystävällinen ja arvokas tyylikkäässä univormussaan. Lähes käsittämättömän iätön. Sillä hän ei ollut ollut laivan kapteenina vain minun vaan myös äitini lapsuudessa.

Mitä useampi kesä kului, sitä tarunomaisemmalta hahmolta kapteeni alkoi tuntua. Ei vain iättömältä vaan kuolemattomalta. Mutta kuolematon hän ei ollut, legendan arvoinen kylläkin.

Höyrylaivan kapteeni kuoli toissa kesänä, pitkälti yli 80-vuotiaana. Hän löytyi ruorinsa ääreen lyyhistyneenä ohjattuaan laivansa viimeisen kerran taitavasti ja turvallisesti Savonlinnan satamaan. Tapahtuneeseen liittyy kiehtova, muttei loppujen lopuksi kovin yllättävä yksityiskohta. Lääkärin nimittäin kerrotaan todenneen kapteenin sydämen pysähtyneen jo muutama minuutti ennen satamaan tuloa.

Saara Cantell

Kommentoi Facebookissa

Nauti tyhjyydestä laatikko
voima
  • 9.9.2009

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.