vain värejä

Jouluaatto kuumalla rannalla on kuin vinouma, jonka syy on väärinlaskettu aikakäyrä.

Jouluaatto kuumalla rannalla on kuin vinouma, jonka syy on väärin laskettu aikakäyrä. Musta kuningatar kantaa tonttulakkiaan kuin kruunua. Lasten naurusta ei meinaa tulla loppua.

Ensimmäistä kertaa pääsen sisään ghanalaisen naurun voimaan. Sen erilaiset merkitykset tajuan vähitellen: läsnäolon, ymmärtämisen ja pelon voittamisen. Kaiken voittava nauru. Miten paljon onkaan kiinni siitä, naurusta ja sen tuomasta läheisyydestä.

Sopeutuessani alan nähdä selvemmin ympärilleni. Olisi valhetta sanoa, että kaikki on onnellista. Naurun ja hymyjen takana näkyy voimakkaita tunteita, toisinaan katkeruutta tai mahdollisuuksien arviointia. Minulta ei vaadita mitään, mutta silti tunnen välillä olevani kykenemätön vastaamaan. Ympäristöni elämä on paljon omaani kapeampaa, se toteutuu perustarpeiden tyydyt-tämisenä, ja kaikki muu on ylellisyyttä.

Kuin vastapainona tälle kohtaan kaksi ghanalaista tyttöä, joiden kanssa asun hetken. Molemmat seurustelevat vanhemman valkoisen miehen kanssa, kai vaihtoehtona työnteolle. Yhtenä yönä kulutamme aikaa jutellen. Kerron heille Suomesta ja vahvoista naisista, jotka osallistuvat työelämään ja lisäksi hoitavat kodin ja lapset. Ja että he maksavat myös puolet asumis- ja elämiskustannuksista.

”Bravo!” huudahtaa toinen ystävistäni ja nauraa makeasti. Ghanassa naisen ei tarvitse huolehtia taloudesta, sillä on sosiaalisesti sallittua jättäytyä miehen tulojen varaan. Ghanalaiset miehet ovat harvoin suurituloisia, ja valkoisten miesten tarjoama elämä houkuttaakin monia naisia, ystävieni tapaan. Naiset puolestaan hyväksikäyttävät sosiaalista työnjakoa toisinaan julmasti eivätkä osallistu, vaikka pienilläkin lisätuloilla voitaisiin helpottaa köyhän perheen arkea.

Nuoren ystäväni mielestä on huvittavaa, että pidän vahvuuden merkkinä kovaa työntekoa, kun hän voi elää leppoisasti miehen varoilla. Ja hetken ihmettelenkin omaa kulttuuritaustaani, kunnes muistan oikeuden päätöksentekoon ja mielipiteisiin, kotonakin. Ystävieni mielestä heillä on samat oikeudet. ”Rak-kautta on niin kauan kuin on rahaa”, toinen kuittaa keskustelun päätteeksi.

Kohtauksessa taustalla kuultava ranta ja auringon valoa helmeilevä meri, mutta toisen tunteet mustia ja omat puheeni provokatiivisia.

Väittelen ghanalaissaksalaisen ystäväni kanssa valkoisten historiasta Afrikassa. Haastan, ettei valkoisen miehen jälki ole koskaan haalistunut afrikkalaisten mielistä. Vaikka Ghanassa on hyvä olla, on monet kansat Afrikassa nujerrettu henkisesti, niiden luonnollinen asuinympäristö tuhottu ja luonnonvarat kulutettu tai valjastettu länsimaisten yhtiöiden ohjaksiin. Ja väkivallankulttuuri, joka edelleen täällä elää, on osin valkoisilta opittu perinne ja siten pahin syntimme maailmassa.

Ja tietämättäni ystäväni käy mielessään muistoja Saksasta kymmeneltä työvuodeltaan, siellä kohtaamastaan rasismista ja vääryydestä, yrittäen unohtaa kyteneen vihansa valkoista miestä – siis itseäänkin – kohtaan. Haavat kuitenkin auotaan. Olemme molemmat pohjattoman tyhjiä keskustelun jälkeen.

Illalla ystäväni luona nostamme useat lasilliset toivottaen ”Nastarovija”, kai unohtaaksemme taustamme ja erilaisuutemme. Tuona yönä annan itselleni luvan humaltua, ainoan kerran koko matkalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Alan ymmärtää: värillä on väliä. Pienestä geneettisestä erosta seuraa valtavia asioita. Ghanalaisen sanonnan mukaan ei ole haittaa, jos jo naimisissa oleva mies menee uusiin naimisiin valkoisen kanssa. Sehän tuo vain taloon rahaa. Mutta jos uusi vaimo on musta, siitä tulee ongelma. Silloin on naitu rakkaudesta.

Kyynistä, mutta joskus ehkä myös totta. Köyhyys saa rivoja piirteitä täällä, missä sen hoitamiseen valtiolla ei ole rahaa eikä muilla kiinnostusta. Maastalähtö on iso bisnes, lehti-ilmoitukset lupaavat työpaikkoja ja viisumeja ulkomaille, ja laittomat maahanmuutot ajavat vuosittain tuhansia ihmisiä Afrikan ja Euroopan välille.

Ghanalainen tuttuni saatteli lentokentälle ystävänsä, joka oli päättänyt pyrkiä Meksikosta rajan yli Yhdysvaltoihin. Yhdessä vilkutimme taivaalle piirtyville valoille.

Turhaa on yrittää selittää, ettei paratiisi automaattisesti odota länsimaissa vaan asema muukalaisena on vaikea ja työelämässä eteneminen, etenkin ilman koulutusta, lähinnä satunnaista. Moni kuitenkin yrittää, joku onnistuukin. Siskoille ja veljille Afrikassa nämä ihmiset ovat välttämätön voimavara ja sosiaaliturva, jonka varaan voi laskea, kun yhteiskunnasta ei siihen ole.

Toisin kuin usein tulkitaan, valkoisen miehen taakka ei tarkoita omaa ylivertaisuutta muiden kansojen joukossa. Se tarkoittaa historiansa ja leimansa kantamista, sanan ”etuoikeutettu” edustamista silloinkin kun sitä ei haluaisi allekirjoittaa.

Yritän ymmärtää eriarvoisuutta, mutta kun sen mukanaan tuomat odotukset tai pinnan alta kuultava katkeruus kohdistuvat minuun, valkoisuuden edustajaan, tunnen saman historiasta juontuvan epäoikeudenmukaisuuden loukkaavan itseäni.

On vaikeaa tehdä henkilökohtaisesta yhteiskunnallista, olla suuttumatta ja paheksumattakin. Ja silti, turha väittää, ettei se ole totta.

Lähtiessäni Suomesta jotkut ystävistäni ihmettelivät, miksi ehdoin tahdoin halusin paikkaan, missä mikään ei toimi. Minä taas unelmoin elämän olevan Afrikassa parempaa, aivan kuin ihmisyyden kunnioitus korvaisi kaiken materiaalisen.

Nyt en enää unelmoi, vaan tiedän kolikolla olevan myös toisen puolen. Köyhyys vaatii ihmisyydeltäkin paljon. En kuitenkaan osaa ratkaista koko maailman ongelmaa. Aloitan siksi seuraavasta ihmisestä. Vähemmän vaatimuksia antaisi ehkä enemmän. Sinullekin.

Kirjoittaja on kulttuurituottaja. Hän vietti alkuvuodesta seitsemän kuukautta Ghanassa työskennellen Abibigromma-teatterissa Accrassa.

Susanna Okker

Kommentoi Facebookissa

Avatar
  • 9.9.2009

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.