Polanyin opit

Lukuaika: 2 minuuttia

Polanyin opit

”Meidän on suojeltava itseämme markkinoilta.”

Kun Karl Polanyi toisen maailmansodan aikana kirjoitti pääteoksensa Suuri murros, hänen tarkoituksenaan oli etsiä syitä fasismin valtaannousulle. Polanyin mukaan fasismi oli reaktio markkinatalouden kriisiin ja 1930-luvun alun suureen lamaan. Nyt finanssikriisin sydämessä, kun vertauksia 1930-luvun lamaan viljellään kaikkialla ja uhkaa uuden fasismin noususta heilutellaan, on tietenkin houkuttelevaa kaivaa Polanyin kirja esiin ja ryhtyä etsimään samankaltaisuuksia.

Kirjan kirjoittamisen aikaan markkinatalous todella vaikutti ajautuneen ratkaisevaan kriisiin. Sotataloudessa protektionismi ja valtion aktiivinen interventiopolitiikka olivat syrjäyttäneet vapaat markkinat. Niin sanotut uusliberalistit ryhtyivät kuitenkin 1970-luvulla jälleen ajamaan markkinoiden vapauttamista.

Polanyin mukaan 1800-luvun alussa tapahtui ”suuri murros”, kun markkinoista tuli koko yhteiskuntaa järjestävä periaate. Tämä oli historiallisesti ennenkuulumatonta, sillä aikaisemmin ei talouden koskaan ollut katsottu palautuvan markkinoihin eikä yhteiskunnan talouteen.

Keskeisistä tuotannontekijöistä, eli työstä, maasta ja rahasta, tehtiin tavaroita. Koska käytännössä kyse on ihmisistä, luonnosta ja liiketoiminnan edellytyksistä, jotka eivät kuitenkaan ole tavaroita eli niitä ei tuoteta myyntiä varten, olisi niiden tuominen kokonaan markkinoille johtanut yhteiskunnan täydelliseen tuhoutumiseen.

Polanyin mukaan puhdas markkinatalous johti moraalin rappioon ja perinteisten yhteisöllisten rakenteiden hajoamiseen. Siksi yhteiskunnan oli suojeltava itseään markkinoilta. Työlait, viljalait ja pankkitoiminnan säätely olivat yhteiskunnan itsepuolustusta.

Polanyin mukaan markkinat eivät kuitenkaan olleet luonnollinen instituutio vaan niiden edellytysten luomiseen tarvittiin runsaasti valtion puuttumistoimenpiteitä. Markkinayhteiskunta tarkoitti talouden keinotekoista ja kuvitteellista erottamista politiikasta tai yhteiskunnasta. Sen ongelmat tulisi ratkaista palauttamalla talous yhteiskunnan palvelukseen.

Missä määrin tämä analyysi sitten voi auttaa meitä nyt? Finanssimarkkinoiden ohjauksessa toiminutta taloutta on kutsuttu uusliberalistiseksi. Uusliberalistit ovat hyvin tienneet, ettei markkinoissa ole mitään luonnollista eikä vapaita markkinoita itse asiassa koskaan voida saattaa voimaan vaan ne ovat pelkästään toteutumaton ihanne.

Uusliberaalit ymmärsivät, ettei talous voi toimia yksin eikä edes pelkästään valtion tai politiikan avulla, vaan niiden sovittamiseksi vaaditaan ”kolmas sektori”, yhteiskunta tai ”sosiaalinen side”.

Nykyisin tätä kutsuttaisiin kai yhteisöllisyydeksi, jonka puolestapuhujiksi esimerkiksi pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen ovat viime aikoina erityisen voimakkaasti ryhtyneet.

Polanyin mukaan markkinoiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi tarvitaan yhteisöllisyyttä ja moraalia, mutta nykyisin kapitalistinen työvoiman hallinta vaikuttaisi perustuvan juuri niihin. Katainen ja yritysjohtajat vaativat yksiäänisesti sitoutumista ”yhteiskunnan kokonaisetuun”.

Itse asiassa uusliberaalit teoreetikot näkivät markkinatalouden keinona palauttaa voimaan aidot pienyhteisöt ja vapauttaa yksilö ja perhe sosialistien luoman massayhteiskunnan kahleista.

Nyt kun talous ja politiikka tai kansallisvaltio tuntuvat molemmat ajautuneen kriisiin, näyttäisi yhteisöllisyydestä ja moraalista tulevan keskeisin keino ”kannustaa työhön” ja hallita ihmisiä. Tässä mielessä Polanyista ja hänen 1800-lukulaisesta esikuvastaan, utopistisosialisti Robert Owenista, voitaisiin ehkä lähteä jäljittämään jonkinlaista uuden ”yhteisöllisen” hallinnan muodon syntyhistoriaa…

Karl Polanyi: Suuri murros. Klassikko-sarja. Vastapaino, 2008. 400 s.

Eetu Viren

  • 9.9.2009