Lukuaika: 2 minuuttia

elämää erämaassa

”How can we dance when our earth is turning…”

Saapuessani tuttavan tuttavan häihin Yhdysvaltojen Utahin osavaltion Moabiin muistan punaiset kalliot, jotka ympäröivät kukkulan päällä makaavaa taloa. Paikalle oli tullut myös sulhasen ystävä, newyorkilainen yksityisetsivä, joka ihmetteli, mikä saa ihmisen asumaan autiomaassa.

Vaikka olihan talo keskellä 5 000 asukkaan kaupunkia. Pelastuksen autiomaasta, sen kuumuudesta ja tylsyydestä tarjosikin meille alakerran baaritiski ja viskipullo, jonka äärellä katselimme, kun Music Television soitti Midnight Oilin ”How can we dance when our earth is turning…”

Maan kääntymistä ruotii myös Earth First! -ympäristöjärjestön syntyä inspiroinut kirjailija Edward ”Cactus Ed” Abbey teoksessaan Kesä autiomaassa. Abbey toimi 50–60-luvun vaihteessa puistonvartijana Moabin Arches National Parkissa. Archesin kansallispuisto koostuu valtavista kanjoneista ja pöytävuorista 1 300 metriä merenpinnan yläpuolella olevalla tasangolla, josta vuoret nousevat liki kolmen kilometrin korkeuteen.

Monen erakoituneen filosofin tavoin häntä alkoi jossain vaiheessa mietityttää, mitä muuta on olemassa kuin yliopistofilosofian nimet ja sanat, termit ja käsitteet. Tavallaan tästä alkaa Abbeyn pakomatka luontoon, ”ainutkertaisten, erityisten, auttamattomasti yksilöllisten katajien ja hiekkakivimonoliittien” maailmaan. Lukuisten yksinpuheluiden ja dialektisten keskustelujen kautta Abbeyn filosofinen koti asettuu amerikkalaiseen luontokirjallisuuteen.

Huolimatta alluusioistaan Henry David Thoreaun kirjaan Elämää metsässä ja tietystä vanhanaikaisuudestaan ympäristöajattelun kehitykseen nähden, Abbeyn teoksessa on jotakin sekä omaperäistä että ajankohtaista. Ristiriitaisen, kaupungin ja autiomaan, kulttuurin ja sivistyksen välimaastossa asuvan ihmisen epäjohdonmukaiset tarpeet ja vaateet, halut ja viettymykset.

Myöhemmin 80-luvulla Abbey korosti etäisyyttään syväekologiaan ja todisti, että koko elämänsä ajan hän on ollut muutakin kuin autiomaa-aktivisti. Hänhän oli valmistunut filosofiasta, matkustellut Euroopassa ja viettänyt vuosia New Yorkissa. Viimeisinä elinvuosinaan hän asui esikaupunkialueella ja toimi korkeakoulun opettajana. Earth First! -järjestön jäseneksi hän ei koskaan liittynyt.

Edward Abbeyn autiomaan tekstuurissa soi Schönbergin ja Webernin musiikki – ”atonaalinen, julma, selkeä, epäinhimillinen, ei romanttinen eikä klassinen, liikkumaton ja tunteeton”. Samalla Abbeyn sanallinen realismimusiikki muistuttaa jatkuvasti siitä, kuinka lähellä radikaali ympäristöaktivismi ja poliittinen konservatismi ovat toisiaan, kun peruskysymykset nostetaan pöydälle. Sama mies on valmis räjäyttämään luonnon tasapainoa uhkaavan padon ja puolustamaan loppuun asti yksilön oikeuksia.

Edward Abbey: Kesä autiomaassa. Green Spot.

Kimmo Jylhämö