Kirjoittanut henri salonen

Hei ota Toffee, ota vaan!

Lukuaika: < 1 minuutti

Hei ota Toffee, ota vaan!

Aapo Rapin syksyllä ilmestynyt Kuningas Toffee kertoo maailmasta, joka on rakennettu ainoastaan makeistuotannon palvelemista varten.

Kaikki liittyy kaikkeen! Nykypäivän totuus rakennetaan muinaisten kirjoitusten varaan! Makeiset pyörittävät maailmaa!”  

Aapo Rapin syksyllä ilmestynyt Kuningas Toffee kertoo maailmasta, joka on rakennettu ainoastaan makeistuotannon palvelemista varten. Karkki pyörittää maailmaa, joka pyörii karkin ympärillä. Historia on julistettu loppuneeksi. Kukaan ei tunnu olevan tilanteesta kovin innoissaan. Teoksen kerronta kulkee kahdella tasolla. Päällimmäisenä on ankea nykyhetki, jossa tarinan nimetön, hontelo sankari tasapainoilee ilkeämielisen valtiaan ja nälkäisen perheensä miellyttämisen välillä. Mukaan kuvioon astuvat höperöt tutkijat, jotka johdattelevat päähenkilön sadunomaiseen muinaisten kääröjen maailmaan, Toffeen aikaan, josta kaikki alkoi. 

Nämä kääröistä paljastuvat kertomukset ovat teoksen toinen tarinalinja, jossa pääosaa näyttelevät ahne kuningas Toffee sekä hämmentävästi nykyisyydessä elävää päähahmoamme muistuttava kuninkaan lakeija. Molempien tarinoiden edetessä alkavat menneisyyden ja nykyisyyden rajat rakoilla ja juonet kietoutuvat toisiinsa.

Ei ole vaikeaa löytää tarinasta rinnastusta markkinavoimien voittokulkuun läpi historian. Esimerkiksi kuningas Toffeen jälkeen lyhyen aikaa hallinnut kuningas Hyvä Munkki on keynesiläisen talousajattelun suora ilmentymä.

Mitä pidemmälle Kuningas Toffeeta luin sitä enemmän tunsin lukevani Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousun kuvitettua versiota. Feodaalisortoa, uusliberalismin nousua, voodoo-politiikkaa. Kaikki se alkoi toffeesta. Hahmojen dialogi on loistavaa ja piirustustyyli miellyttävän maanläheinen. Teos on hieman pienieleisestä ulosannistaan huolimatta jäänyt liian vähälle huomiolle.

Aapo Rapi: Kuningas Toffee. Huuda Huuda 2008. 84 s.

Henri Salonen