Luonto voitti

Lukuaika: < 1 minuutti

Luonto voitti

Ecuadorilaiset äänestivät Äiti Maan uuteen perustuslakiinsa & avasivat uuden aikakauden.

Ecuadorin uudessa, syyskuussa hyväksytyssä perustuslaissa määritellään ihmisen ja luonnon suhde ensimmäistä kertaa niin päin, että planeettamme ekologinen hyvinvointi on inhimillisen elämän perusta.

Lakiin on muotoiltu luku ”Luonnon oikeudet”, jossa luonnosta käytetään nimitystä Äiti Maa eli Andien alkuperäiskansan kielellä Pachamama

Artiklassa 1 todetaan: ”Luonnolla eli Pachamamalla, jossa elämä uusiutuu ja on olemassa, on oikeus olla olemassa ja pysyä sekä ylläpitää ja luoda uudelleen sen eläviä kiertokulkuja, rakenteita, toimintoja ja sen evoluutioprosesseja. Jokainen henkilö, kansa, yhteisö ja kansallisuus on pätevä vaatimaan luonnon oikeuksien tunnustamista julkisissa elimissä.”

Kolmannessa artiklassa vielä erikseen todetaan, että valtio rohkaisee luonnollisia ja oikeudellisia henkilöitä sekä yhteisöjä suojelemaan luontoa ja edistämään ekosysteemien kaikkien osien kunnioitusta. Laki kieltää kaikkinaisen luonnon riistokäytön ja vahingoittamisen, mutta ympäristön ja luonnon yltäkylläisyydestä on kaikilla oikeus nauttia. 

Miksi juuri Ecuadorissa tällainen laki ja miksi juuri nyt? Sosialistinen presidentti ei ole pätevä selitys. Sosialismi ei ole mikään tae, kuten muun muassa tuhoutunut Aral-järvi osoittaa. Sen sijaan ratkaisevaa oli alkuperäiskansojen välitön suhde luontoon. Sen tuhoutuminen koskee ensimmäisenä heitä.

Länsimaiden koulutetuille ihmisille tämänkaltaiset seikat ovat lyhyitä uutisia, kuten Helsingin Sanomissa 18. lokakuuta: ”Andien jäätiköt sulavat silmissä.” 

Andien intiaanit tietävät, mitä esimerkiksi luonnollisen vesikierron tuhoutuminen todella tarkoittaa. Lämpeneminen sulattaa vuoristojäätiköt, jotka antavat veden joille – elämän virroille. Kun jäätiköt on menetetty, toimeentulon perusedellytykset katoavat.

Andien alkuperäiskansat ovat tienneet tämän jo vuosia, kuten myös Kolumbian kogit, jotka ovat 1980-luvulta saakka nähneet vuorensa kuolevan.

Latinalaisen Amerikan kiusallisesti sosialismiin kallellaan olevien maiden kansanäänestykset on usein uutisoitu viihteellisenä kilpailuna, jonka tärkein sisältö on vasemmistolaisen presidentin kannatusluvut.

Valtavirtamedialta jäi draaman pyörteissä huomaamatta perustuslain ennen näkemätön sisältö. Yllättävä poikkeus löytyi Kaliforniasta. Los Angeles Timesin pääkirjoituksessa todettiin Ecuadorin perustuslain ilmentävän syvällistä muutosta suhtautumisessa luontoon.

Mutta Kaliforniassa tunnetaankin lounaisen USA:n vuosia kestänyt kuivuus ja miljoonien vedentarpeesta vastaavan Colorado-joen ehtyminen.

Lue lehdistökatsaus uuden lain uutisoinnista Voiman verkkolehdestä Fifistä.

Olli-Pekka Haavisto

  • 9.9.2009