Lukuaika: 2 minuuttia

Huviretki tienpientareella

Krimin niemimaa on kuin Tarkovskin ”vyöhyke”, josta kaikki haluavat ryövätä omat aarteensa.

Krimillä viikunat kypsyvät syyskuussa. Saksanpähkinä putoaa kulkijan päähän, vuoret kaatuvat Mustaanmereen, pinjat pörhistyvät etelätuulessa, tippukiviluolat katoavat maan alle. Itäiseltä ja pohjoiselta Krimiltä löytyy karumpaa luontoa, mäntyjen kehystämiä kivikaltaita, jotka muistuttavat Kainuun maisemia.

Erityisesti turistien kansoittamalla etelärannikolla ympäristöongelmat ovat melkoisia. Krimillä vierailee vuosittain 4–5 miljoonaa turistia, joiden jättämät roskat ajelehtivat kaduilla ja kinostuvat taajamien liepeille ja metsiin.

Puistonvartija Vasili ärähtää ja potkaisee tyhjää olutpulloa vuonna 1979 perustetussa Kara-Dahin luonnonpuistossa. Muinaisen tulivuoren Kara-Dahin laavavirrat ovat jähmettyneet mielikuvituksellisiksi kielekkeiksi. Vasili hyppelee vuorikauriina jyrkänteiden reunalla. Laakso on täynnä vuoristotammia, villipäärynöitä ja villipistaaseja.

”Hyš”, Vasili osoittaa polunmutkaan: siellä luikertaa harvinainen poloz-käärme, myrkytön ja harmiton.

”Roskaamista pahempi ekologinen ongelma Krimillä on laiton rakentaminen”, selvittää Maria Lukjanova, Krimin tärkeimmän ympäristöjärjestön Ekologija i Mirin Feodosian osaston johtaja. Feodosian kaupungissa kypsyy mahdollinen ekokatastrofi. Viemärijätteen säiliö on vanha ja korkea. Vaarana on, että säiliö lähiaikoina sortuu mereen.

Laittomat rakennukset eivät yhdisty viemäriverkkoon, vaan joka talossa on oma viemäröinti. Pienrakentajat vetävät putket usein mereen. Krimillä on alhainen tulotaso ja paljon työttömyyttä, siksi kaikki pystyttävät lisärakennuksia, jotta voisivat vuokrata niitä kesällä turisteille. Väitetään, että turismi on välttämätöntä Krimin taloudelle.

”Toisaalta valtaosa tuloista menee pienen liikemiespiirin taskuihin. Yritysten maksamat verot ovat naurettavan pieniä”, Lukjanova kuittaa.

Monessa Krimin kaupungissa on väännetty kättä yleisistä puistoista, jotka halutaan usein jyrätä rakentamisen tieltä. Ympäristöaktivisteja on loukkaantunut, kun rakennusfirmojen työläiset ovat hyökkäilleet puistoihin leiriytyneiden mielenosoittajien kimppuun.

Mutta eivätkö paikalliset viranomaiset yritä lopettaa laittomuuksia?

”Eivät, he johtavat kyseisiä toimia”, Lukjanova nauraa. ”Paikallisvalta ja rikollispiirit ovat läheisessä yhteistyössä. Aktivistimme ovat saaneet tappouhkauksia.”

Laittomat metsähakkuut ja ryöstökalastus ovat myös merkittäviä ympäristöongelmia. Merenpohjassa lojuu toisen maailmansodan aikana uponneita sotalaivoja, jotka saastuttavat vettä. Myös nykyisistä sotalaivoista valuu päästöjä mereen.

”1990-luvulla oli toiveita, että sota-alusten läsnäolo vähenisi, mutta nyt Ukrainan ja Venäjän laivaston lisäksi Nato pyrkii Mustallemerelle.”

Azovanmeren rannalla lepäävän Šolkinon kaupungin laidalla kohoaa jättimäinen kuutio. Kyyhkyset kiertävät apokalyptista möhkälettä, sen takana välkkyy Akmaškoen suolajärvi. Kyseessä on Krimskoje AES, kesken jäänyt ydinvoimala. Kun saavumme turistinähtävyydeksi surkastuneelle ydinvoimalan raadolle, törmäämme kiovalaiseen filmiryhmään. Elokuvaväki on pukenut kolmelle valkealle vuohelle vaatteet.Vuohet päästetään rynnistämään voimalan portista – ja kamera käy. Suolajärveltä päin kuuluu laukauksia, ne kaikuvat voimalahallien välissä.

”Metsästävät peltopyitä”, selvittää Maksim, jonkinlainen vartija. Hän vahtii voimalaa donetskilaisen yrittäjän puolesta, joka osti sen viime vuonna. Yrittäjä haluaa myydä voimalan metalliosat romuraudaksi.

”Kokonaan sitä ei voi purkaa, se kestää vaikka ydinpommin”, Maksim tietää.

Lähdemme Maksimin johdolla ekskursiolle voimalaan. Taskulamput valaisevat tietä. Kuljemme loputtomia portaita ylös ja poikki betonipölyn ja romun peittämien hallien. Jalkojen alla narskuvat särkyneet komponentit ja piirilevyt, väistelemme törröttäviä letkunpätkiä. Tarkastamme valvomon ja reaktorin tyhjän kuoren.

Mutteri vierii lattialla ja putoaa hissikuiluun. Kurkistamme kellariin, jossa moskovalaiset musiikkiyrittäjät ovat joka kesä 1990-luvun puolivälistä lähtien järjestäneet teknoraveja.

Šolkinosta pohjoiseen avautuva Kazantipin niemi on entinen koralliriutta. Ovaalinmuotoisen nimen keskusta on 30–50 metriä matalampana kuin jyrkät reunat. Puuton, varpua kasvava Kazantip on suojeltu – krimiläisittäin. Suojelualue kattaa oudosti vain niemen reunat. Syy selviää, kun pääsemme Kazantipin keskustaan. Siellä kohoaa öljykenttä. Poraustornit kitisevät. Paikalla häärii Crimea-Texas Nafta -yhtiö, jonka omistaa kanadalainen Epic Energy.

Harvassa Euroopan kolkassa on yhtä pienellä alueella niin monisärmäistä ja upeaa luontoa kuin Krimillä. Krimin valossa myös luonnon hyväksikäyttö näyttäytyy pulppuavassa monineuvoisuudessaan.

Jatkojuttu Krimin demokratialiikkeen kytkeytymisestä Krimskojen ydinvoimalaan Voiman netissä, Taistelevat vihreät.

Ville Ropponen

  • 9.9.2009