Gerardo

Lukuaika: 2 minuuttia

Gerardo

Vuonna 1999 lääkärilläni oli minulle yksi huono ja yksi hyvä uutinen.

Olen Gerardo Cham Cham, homoseksuaali, 38 vuotta, joista kuusi vuotta HI-viruksen kantajana.

Vuonna 1999 lääkärilläni oli minulle yksi huono ja yksi hyvä uutinen. Kumman halusin kuulla ensin, hän kysyi. Valitsin huonon ensin ja hyvän sen jälkeen, jotta huoli voisi muuttua jälleen iloksi. Kuulin, että olin hiv-positiivinen. En tiennyt sairaudesta paljoakaan, mutta pelkäsin sitä sitäkin enemmän. Tiesin, että se oli homojen tauti. Oman homouteni olin aina yrittänyt peittää. Ja se hyvä uutinen: lääkärini oli saanut järjestettyä minulle työn poliisina.

Vuonna 2000 tilani huononi rajusti. En kyennyt nousemaan ylös aamuisin, sairastin kroonista ripulia, hiukseni putosivat ja olin liian heikko käydäkseni työssä. Vain äitini tiesi tuolloin sairaudestani ja lääkitsi minua omilla reseptilääkkeillään, joita määrättiin paikallisessa apteekissa vatsakipuun. Eräänä päivänä selityksemme eivät enää menneet läpi isälleni ja hän halusi tietää, mikä minua oikeasti vaivasi. Minulla oli aina ollut eripurainen suhde isääni ja nyt katkeruuden nostamalla ylpeydellä vastasin hänelle, että minulla oli aids.

Isäni oli raivoissaan eikä halunnut uskoa asiaa. Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt hänen itkevän. Rauhoituttuaan hän raahasi minut pihan perälle sikojen karsinaan ja sanoi, että siitä päivästä lähtien eläisin kuten sika sikojen joukossa. Osoittaakseen tarkoittavansa mitä sanoi, hän piirsi maahan jalallaan viivan, ikään kuin rajalinjan, jota en saisi ylittää. Sen hetkisissä ruumiin ja sielun voimissani en kyennyt vastustamaan isääni, vaan hyväksyin hänen määräyksensä uupuneena.

Sain jokapäiväisen ruokani sikakarsinaan kertakäyttölautasella tuotuna. Tarpeeni tein muoviseen kanisteriin, jonka itse yritin tyhjentää sikäli kun kykenin. Oksennuksen tahrimat vaatteeni poltettiin, kunnes koitti päivä, jolloin jäin ilkosen alasti. Yritin peseytyä niin kuin ihmiset maaseudulla peseytyvät: istuin laudan päällä ja yritin kastella itseäni pientä astiaa apuna käyttäen, mutta voimani hiipuivat vähitellen ja minua huimasi. Näin kului kuusi kuukautta.

En ollut enää varma, halusinko roikkua elämässä kiinni. Olin täysin perheeni armoilla. Muistan, että ainoa henkilö, joka vieraili luonani ja yritti valaa minuun elämänuskoa, oli vanha ystäväni Francisco, itsekin homo. En halunnut kuitenkaan tavata ketään. Olin kadottanut itseni ja ihmisarvoni.

Kaikki muuttui, kun Oasiksen toiminnanjohtaja Don Carlos tuli käymään karsinassani ja pyysi minut mukaansa. Elämän aloittaminen Oasiksessa ei ollut kuitenkaan helppoa. En suostunut syömään, halusin vain eristäytyä kaikista muista ja palata sikalaan, jota olin alkanut pitää kotinani. Olin sokissa. Eräänä päivänä karkasin Méridaan ja aloitin työt tarjoilijana. Keräsin rohkeutta ja kävin tapaamassa myös perhettäni. He eivät antaneet minun jutella kenenkään kanssa peläten, että tartuttaisin muihin kantamani viruksen. Perheeni torjui minut ja vaati, että lähtisin takaisin Méridaan tai Oasikseen.

Perheeni kohteli minua kuin eläintä, huonommin kuin sikoja. Oasis on avannut minulle ovensa ja parantanut ne haavat, jotka ovat ylipäätänsä parannettavissa. Olen rakentanut uudelleen ihmisarvoani. Se, että olen homoseksuaali, HI-viruksen kantaja ja kotoisin maaseudulta, ei tee minusta ihmisenä vähempiarvoisempaa.

Minusta on tullut optimisti ja haluan päästä elämässä pitkälle. Aiemmin elin muuten vaan, mutta nyt nautin jokaisesta hetkestä ja päivästä, jotka Jumala minulle suo. En tee paljon suunnitelmia, vaan annan elämän viedä. Tunnen itseni todella onnekkaaksi, Oasis on kotini ja sen asukit ovat perheeni. Voi miten haluaisinkaan tehdä työtä, mutta tämä vahva ja sitkeä virus vie voimani. Jos lähtisin ulkopuoliseen maailmaan, fyysinen kuntoni ei kestäisi.

Mitä me tarvitsemme? Yleensä tarvitsen hammastahnaa, shampoota ja sen sellaista. Ja meiltä puuttuu syvä kaivo, josta saisimme juomakelpoista vettä. Meillä ei ole täällä myöskään sairaanhoitajaa, joka asettaisi lääkeputket ja -letkut. Selviämme auttamalla toinen toisiamme. Olisi tärkeää saada myös jonkinlainen kulkuväline, jotta sairaalan apu hädän sattuessa olisi nopeammin ulottuvillamme.

On vaikeaa olla kolminkertaisen syrjinnän kohde: mayaintiaani, homoseksuaali ja HI-viruksen kantaja.

Suomennos Elisa Pehkonen.

Alejandro Cárdenas

  • 9.9.2009